Hans Sachs

Hans Sachs (5. syyskuuta 1494 Nürnberg19. tammikuuta 1567 Nürnberg) oli saksalainen laulaja, runoilija ja näytelmäkirjailija. Hän on niin sanotun mestarilaulun kuuluisin nimi.[1]

Hans Sachs 51-vuotiaana.
Sämtliche Fabeln und Schwänke, 1 (1893).
Hans Sachsin muistomerkki Nürnbergissä.

Ennen mestarilaulajaksi ryhtymistä hän kävi lapsena kotikaupunkinsa latinakoulua ja oli sen jälkeen 15-vuotiaana suutarinopissa. Eri ammattikuntien piirissä hän tapasi runoilumestareita eli mestarilaulajia, joita oli erityisesti Mainzin, Augsburgin ja Nürnbergin kaupungeissa. Vuonna 1511 Sachs lähti opintomatkalle eri puolille Saksaa ja sai tuolloin mestarilaulun opetusta. Vuonna 1516 hän esiintyi ensi kerran yleisölle. Kotikaupungissaan hän toimi sittemmin suutarimestarina. Samalla hän oli tuottelias näytelmien, opetusrunojen ja lauselmarunojen kirjoittaja. Aiheet olivat antiikista ja maailmankirjallisuudesta, mutta tyyli oli karkeaa ja tuotosten rakenne usein heikko.[1]

Renessanssin ja barokin aikana Sachsin tuotanto painui unohduksiin, mutta romantiikan aikana hänet löydettiin uudelleen. Goethe yliarvioi hänen teostensa laadun.[1] Richard Wagner teki hänestä ihannoivaan sävyyn kuvatun päähenkilön oopperaansa Nürnbergin mestarilaulajat (Die Meistersinger von Nürnberg).

TuotantoaMuokkaa

  • yli 4 200 tunnettua mestarilaulua
  • yli sata näytelmää
  • 1 800 lauselmarunoa (Spruchgedichte)

LähteetMuokkaa

  1. a b c ”Sachs, Hans”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 5855–5856. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.