Hanna Nohynek

suomalainen lääkäri ja rokotetutkija

 

Hanna Nohynek
Henkilötiedot
Syntynyt27. elokuuta 1958 (ikä 66)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (LT)
Instituutti THL
Tutkimusalue rokotetutkimus
Palkinnot Hyvän tiedon omena (2021)

Hanna Maria Nohynek (s. 27. elokuuta 1958 Helsinki)[1] on suomalainen ylilääkäri ja rokotetutkija[2] sekä vuodesta 2022 WHO:n strategisen rokotusasiantuntijaryhmän SAGE:n puheenjohtaja. Helsingin Sanomat esitti hänen olevan maailman parhaita rokoteasiantuntijoita.[3]

Nohynek työskenteli noin kahdenkymmenen vuoden ajan kehitysmaissa, esimerkiksi Filippiineillä.[2] Vuonna 1996 hän väitteli Helsingin yliopistossa. Englanninkielinen artikkeliväitöskirja oli otsikoitu Acute lower respiratory tract infection in children : the ability of microbiological, clinical and radiological methods to detect bacterial infection.[4]

Vuoteen 2010 saakka hän keskittyi enimmäkseen työskentelyyn kehitysmaiden rokotusten parissa Suomen Akatemian, KTL:n ja THL:n alaisuudessa. Hän on myös toiminut THL:n ylilääkärinä kansallisessa rokotusohjelmassa.[2] Koronaviruspandemian aikana Nohynek on toiminut kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän sihteerinä.[5] Hän itse sai koronavirustartunnan maaliskuussa 2020.[6]

Nimetön lähde Marinin hallituksessa vaati marraskuun 2021 lopussa Nohynekin erottamista. Hallituksen mukaan myös alle 60-vuotiaille pitää järjestää kolmas koronarokotus, mutta THL ja Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä eivät ole tukeneet tätä.[7] Muun muassa Helsingin Sanomat ja Suomenmaa tuomitsivat "nimettömän hallituslähteen" ja ministeri Krista Kiurun Nohynekiin ja muihin asiantuntijoihin koko koronapandemian ajan "Donald Trump -maisesti" kohdistaman painostuksen.[3][8]

Terveystoimittajat ry palkitsi Nohynekin Hyvän tiedon omena -tunnustuksella (2021) luonnehtien häntä muun muassa korvaamattomaksi tietolähteeksi. Hän on ollut vastauksissaan selkeä ja hyvin tavoitettavissa oleva asiantuntija rokotusaiheisissa kysymyksissä.[9] Vuonna 2021 Stadin Slangi ry valitsi hänet Stadin friiduksi.[10][8]

Keväällä 2023 Nohynek promovoitiin Turun Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. [11] Presidentti Alexander Stubb myönsi 19.4.2024 Nohynekille professorin arvonimen. [12].


Lähteet

muokkaa
  1. Ritamäki, Noora (päätoim.): Suomen lääkärit Finlands läkare 2017, s. 834. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 2017. ISSN 2323-9492.
  2. a b c Natri, Santtu: Kasvokkain: Rokotetutkija Hanna Nohynek lumoutuu tautien aiheuttajista – Zikavirus säikäytti silti Yle Uutiset. 6.2.2016. Viitattu 11.11.2020.
  3. a b Kiurun paluu sytytti taas koronariidat Helsingin Sanomat. 22.10.2022.
  4. Hanna Nohynek: Acute lower respiratory tract infection in children : the ability of microbiological, clinical and radiological methods to detect bacterial infection (ISBN 951-740-025-X (artikkeliväitöskirjan yhteenveto ja 4 eripainosta); julkaistu sarjassa Kansanterveyslaitoksen julkaisuja, A, ISSN 0359-3584; 1996, 8) Väitöskirja Helsingin yliopistolle. 1996. Helsinki: Kansanterveyslaitos (teostiedot via Finna). Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  5. Harma, Olli: Rokoteoptimismi leviää, Pfizerin tutkimustulokset kasassa ensi viikolla – THL:n Hanna Nohynek ennakoi rokotteille myyntilupia tämän vuoden puolella Arvopaperi.fi. 25.10.2020. Viitattu 11.11.2020.
  6. Salonen, Heljä: THL:n ylilääkäri: Suojaava rokote voi olla saatavilla jo ennen vuodenvaihdetta Iltalehti. 15.10.2020. Viitattu 11.11.2020.
  7. THL:n Markku Tervahauta: On lääketieteen asiantuntijoiden tehtävä arvioida rokottamista, ei poliitikkojen Lääkärilehti. 1.12.2021.
  8. a b Poliitikot pysykööt lestissään – asiantuntijoiden arvovaltaa ei pidä lähteä murentamaan valtapoliittista syistä Suomenmaa. 1.12.2021.
  9. Hanna Nohynekille terveystoimittajien Hyvän Tiedon Omena Lääkärilehti. 13.1.2021. Viitattu 13.1.2021.
  10. Stadin Friidu ja Kundi 2021 ovat Hanna Nohynek ja Eero Huovinen Helsingin kaupunki. Viitattu 13.6.2021.
  11. Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta vihkii viisi kunniatohtoria 23.2.2023. Turun Sanomat. Viitattu 28.9.2024.
  12. Hanna Nohynek on 1 305. professorin arvonimen saanut 10.5.2024. Lääkärilehti. Viitattu 28.9.2024.

Kirjallisuutta

muokkaa