Halsuan seurakunta
Halsuan seurakunta on Oulun hiippakuntaan, Kokkolan rovastikuntaan ja Kokkolan seurakuntayhtymään kuuluva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimii Halsuan kunnan alueella.[2]
Halsuan seurakunta | |
---|---|
![]() |
![]() |
tunnus |
sijainti |
![]() Halsuan kirkko |
|
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
Rovastikunta | Kokkolan rovastikunta |
Pääkirkko | Halsuan kirkko |
Perustettu | 1906 |
Jäsenmäärä | 922[1] (2021) |
– Osuus asukkaista | 85,1 % |
Kirkollisvero | 1,70 % |
Kirkkoherra | Juha Karhulahti |
Verkkosivusto |
Toimintaa
muokkaaSeurakunta järjestää sunnuntaisin jumalanpalveluksia Halsuan kirkossa. Niitä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Jumalanpalvelukset voivat olla myös kyläkirkkoja tai perhekirkkoja.[3]
Yleisimmät seurakunnan kirkolliset toimitukset ovat kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Muita toimituksia ovat esimerkiksi kodin siunaaminen, konfirmaatio, yksityinen rippi ja erilaiset rukoushetket.
Halsuan seurakunta järjestää toimintaa vauvoille, taaperoille, kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Lapsille on erilaisia kerhoja ja leirejä, ja he ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin. Varkkis on 4.–6.-luokkalaisille tarkoitettu ilta, ja Donkkis Big Night puolestaan on noin kuukausittain järjestettävä alakoululaisille tarkoitettu toiminnallinen ilta. Seurakunta tekee yhteistyötä päiväkodin, perhepäivähoitajien ja koulun kanssa. Rippikoulun aloittaessaan lapset siirtyvät nuorten toiminnan piiriin.[4][5]
Nuorille on nuorteniltoja, leirejä, retkiä ja tapahtumia. Retkiä järjestetään syksyisin RuskaGospeliin ja Maata näkyvissä -festareille. Isostoiminta ja rippikoulu ovat tärkeä osa nuorisotyötä.[6]
Aikuisille on toimintapiirejä, jotka kokoontuvat esimerkiksi lähetystyön, diakonian ja raamattupiirien merkeissä. Halsualla järjestetään joka vuosi kylittäin perinteiset kinkerit, eli noin yhdeksät kinkerit talven ja kevään aikana. Rippikoululaiset osallistuvat oman kylänsä kinkereille, ja seurakunnan osallistuminen Yhteisvastuukeräykseen käynnistyy kylittäin kinkereiltä.[7] Diakoniatyössä kokoontuu miestenpiiri ja seurakunta järjestää avoimia kahvitilaisuuksia eläkeläisille. Sururyhmä kokoontuu tarvittaessa. Kehitysvammaisille on erityisiä hartaushetkiä, selkorippikoululeirejä ja joululaulutoimintaa.[8] Päihde- ja kriminaalityötä tehdään yhteistyössä muiden Kokkolan alueen seurakuntien kanssa. Siinä tavoitteena on kohdata, tukea, auttaa ja ohjata kodittomia, päihteiden kierteisiin joutuneita ja heidän läheisiään sekä vankilasta vapautuvia ja heidän läheisiään.[9] Maahanmuuttajatyö tukee maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.[10]
Musiikkitoiminta
muokkaaHalsuan seurakunnassa musiikkitoiminta suuntautuu messuun, ja seurakunnassa järjestetään myös virsilauluiltoja ja yhteislaulutilaisuuksia. Seurakunta tekee yhteistyötä seudun musiikkiryhmien kanssa, ja heitä kutsutaan mukaan jumalanpalveluksiin. Seurakunnassa toimii useita kuoroja: Kirkkokuoro, Manna-naistenlauluryhmä sekä miesten lauluryhmä Halla.[11]
Lähetys- ja avustustyö
muokkaaHalsuan seurakunnan lähetystyötä edistää lähetyspiiri. Kerran vuodessa pyritään järjestämään lähetyslounas, jonka tuotto ohjataan lähetystyöhön. Seurakunnalla on Lähi-Idässä Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen nimikkolähetti, joka tekee seurakuntatyötä lasten ja nuorten parissa, erityisesti Raamatun opetuksen ja musiikin välityksellä. SLEY:n nimikkölähettipariskunta vastaa Japanissa Tokiossa olevan Suomi-kirkon toiminnasta. Vitelen kappeliseurakunta Aunuksessa Venäjällä on Halsuan seurakunnan nimikkolähettikohde.[12]
Historia
muokkaaHalsuasta tuli vuonna 1826 Kokkolan maaseurakunnan rukoushuonekunta. Se sai oman papin, kun Kokkolan emäseurakunnan papiston apulainen sijoitettiin sinne vuonna 1838. Siitä tuli vuonna 1856 Kokkolan kappeliseurakunta, ja se yhdistettiin vuonna 1860 uuteen Vetelin seurakuntaan sen kappeliseurakuntana. Lestijärven Kanalan kylä liitettiin vuonna 1865 Halsuaan. Itsenäinen seurakunta Halsuasta tuli vuonna 1906 senaatin päätöksellä.[13] Halsuan seurakunta kuuluu vuoden 2020 alusta lukien Kokkolan seurakuntayhtymään.
Kirkko ja toimitilat
muokkaaHalsuan seurakunnalla on käytössään Halsuan kirkko ja seuraavat toimitilat:[14]
- Halsuan kellotapuli
- Halsuan seurakuntatalo
- Partiomaja Haukanpesä.
Herätysliikkeet
muokkaaHalsuan seurakunta kuuluu muun Keski-Pohjanmaan tavoin herätysliikkeiden maantieteelliseen kohtaamisalueeseen. Halsualla vaikuttavat sekä evankelinen herätysliike sekä vanhoillislestadiolaisuus.[15]
Papisto
muokkaaSeuraavat henkilöt ovat toimineet Halsuan kappeliseurakunnan kappalaisina ja Halsuan seurakunnan kirkkoherroina:[16]
Halsuan kappeliseurakunta
muokkaa- 1866–1869: kappalainen Johan Heininen
- 1871–1888: kappalainen Karl Henrik Lindgren
- 1893–1897: kappalainen Tahvo Puhakka
- 1898–1906: kappalainen Johan Alfred Lilius
Halsuan seurakunta
muokkaaTämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
- 1917–1920: kirkkoherra Antti Kivelä
- 1921–1923: kirkkoherra Edvard Emmanuel Pöyry
- 1924–1926: kirkkoherra Veli Karhenmaa
- 1984–2016: kirkkoherra Jouko Heikkinen
- 2016– kirkkoherra Juha Karhulahti
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
- ↑ Kokkolan rovastikunta Oulun hiippakunta. Arkistoitu 18.5.2018. Viitattu 18.5.2018.
- ↑ Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Lapsille ja lapsiperheille Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Kouluikäiset Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Nuorille Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Aikuisille Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Diakonian ryhmät Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Päihde- ja kriminaalityö Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Maahanmuuttajat - Immigrants Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Musiikki Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Nimikkolähetit Halsuan seurakunta. Viitattu 13.4.2025.
- ↑ Halsua Suomen Sukututkimusseura Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 18.5.2018.
- ↑ Kirkot ja tilat Halsuan seurakunta. Viitattu 30.9.2023.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 151. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
- ↑ Papisto: Halsuan seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 1.8.2022.