Avaa päävalikko

Halsuan kirkko on Jaakko Kuorikosken, isänsä Heikin suunnitelmien mukaan vuosina 1825–1826 rakennuttama kirkko Halsualla. Kirkko sijaitsee Kauppisen harjulla keskellä pitäjää, Halsuanjärven läheisyydessä. Kirkko on puinen, pohjaltaan tasavartinen ristikirkko.

Halsuan kirkko
Halsuan kirkko kesällä 2017
Halsuan kirkko kesällä 2017
Sijainti Halsua
Koordinaatit 63°27′33.9″N, 024°10′16.5″E
Seurakunta Halsuan seurakunta
Rakentamisvuosi 1826
Suunnittelija Heikki Kuorikoski
Materiaali puu
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

HistoriaaMuokkaa

Kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi Kokkolan seurakuntaan kuuluneen Halsuan rukoushuonekunnan perustamisen jälkeen vuonna 1824. Kirkonkello oli aluksi kirkontornissa, mutta vuonna 1882 rakennettiin kellotapuli Juho Jaakko Kuorikosken johdolla.

Vuonna 1906 hankittiin kirkkoon kaksiäänikertaiset ”Himanderin” eli Lahden Urkutehtaan urut, jotka sijoitetiin niitä varten rakennetulle parvelle. Uudet urut Halsualle hankittiin 1959. Ne ovat saksalaisen Jehmlichin urkutehtaan tekemät 11-äänikertaiset ja edustavat tuon aikaista neobarokki-tyyliä.

Kirkkoa on peruskorjattu vuosina 1968–1969, jolloin korjauksen suunnitteli paikallinen arkkitehti Sulo Kalliokoski sekä 2001, jolloin korjauksesta vastasi oululainen arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy.

Halsuan kirkkotie ja kirkonseutu kuuluu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Museoviraston perustelujen mukaan se on edustava esimerkki Kuorikosken kirkonrakentajasuvun vaatimattomasta ja pienmittakaavaisesta rakennustyylistä. Kirkon ja tapulin lisäksi kirkonseutuun kuuluu lainamakasiini, hautausmaa sekä harjua pitkin kulkeva kirkkotie.

LähteetMuokkaa

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.