Häpeä
Häpeä on kokijan itsensä tai jonkun toisen harjoittaman sopimattoman tai kunniattoman toiminnan taikka huonommuuden tai muun vastaavantyyppisen seikan aiheuttama negatiivinen tunne[1]. Ihminen saattaa hävetä eli tuntea häpeää myös silloin, kun hän kokee, että muut ihmiset tuomitsevat hänet tai että hän on muiden mielestä huono, vajavainen tai käyttäytynyt väärin.[2]
Häpeä on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Se, mitä asioita ihmiset voivat hävetä, vaihtelee historiallisesti, maittain, kulttuureittain, suvuittain ja perheittäin.[3]
Häpeä on yksi itseluottamusta heikentävistä tunteista. Häpeään liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä saatetaan pyrkiä salaamaan ja torjumaan. Salaamisen seurauksena saatetaan peittää aito minä, minkä seurauksena voi olla elämän suorittaminen epäaidolla minuudella esiintyen. Häpeä voi aiheuttaa myös voimattomuutta, lamaantumista ja masennusta.[4]
Häpeällä on myös positiivinen merkitys ihmisyhteisöissä, koska se saa ihmiset välttämään kunniatonta toimintaa ja pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Häpeä estää siten tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö, kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö tms.
Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen vastaavasti kuin suomen kielen häpeä-sanan johdos häpy, joka viittaa genitaalialueeseen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista, mikä ilmenee esim. Raamatun tarinassa Eevan ja Aatamin kokemasta alastomuutensa häpeästä (seksuaalinen häpeä) perisynnin jälkeen. Häpeä heijastaa sitä, millaisissa olosuhteissa ihminen tulee nähdyksi. Tällöin häpeän juureksiselvennä tulee häväistys.
Häpeä on japanilaisessa kulttuurissa ollut pätevä syy itsemurhaan, ns. seppukuun, jolla voi "korjata" aiheuttamansa häpeän.
LähteetMuokkaa
- ↑ Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 20.1.2018.
- ↑ ANTTI PAUKKUNEN: VÄHEMMÄN HÄPEÄÄ, ENEMMÄN ELÄMÄÄ - Tutkielma häpeästä ja sen terapeuttisesta hoitamisesta (s. 19 (PDF:n sivu 24)) Sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Toukokuu 2013. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Viitattu 20.1.2018. [vanhentunut linkki]
- ↑ Jaana-Mirjam Mustavuori: Kylläpä meitä hävettää 17.5.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.4.2014.
- ↑ Saraste, Heini: Silmätikkuna on ikävä olla. Tukilinja, 2022.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Satu Lidman, "Häpeä - Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä"[vanhentunut linkki], Atena, Jyväskylä, 2011. ISBN 978-951-796-720-4
- Salme Blomster, Musta, valkoinen häpeä, Karas-Sana, Helsinki, 2001. ISBN 951-655-568-3. (Kristillisen ja analyyttisen trilogian lähestymistapojen näkökulma.)
- Pentti Ikonen – Eero Rechardt, Thanatos, häpeä ja muita mutkielmia, Nuorisopsykoterapia-säätiö, Helsinki, 1995. ISBN 951-96690-2-7. (Psykoanalyyttinen näkökulma.)
- Professori Juha Siltala on tutkinut suomalaista häpeää mm. Miehen kunnia -teoksessaan.
- Jouko Turkka on kirjoittanut Häpeä-nimisen romaanin, Otava, Helsinki, 1994. ISBN 951-1-12786-1.
- Hans Mäntylä on kirjoittanut häpeästä akateemisessa työssä "Dealing with shame at academic work - a litterary introspection", Psychiatria Fennica 2000; 31: 148-169.
Aiheesta muuallaMuokkaa
Sitaatteja aiheesta Häpeä Wikisitaateissa- Ben Malinen valmistelee väitöskirjaa häpeästä, [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- Leena Pallari: Häpeä hävisi länsimaista. Helsingin Sanomat 29.11.2009.
