Aggressio
Aggressio on toisiin yksilöihin tai ympäristöön kohdistuvaa tahallista, vahingoittavaa tai häiritsevää käyttäytymistä. Siihen liittyvä persoonallisuuden piirre on aggressiivisuus.[1]
Aggression muotoja ovat fyysinen aggressio ja verbaalinen aggressio, jotka voidaan vielä jakaa suoraan ja epäsuoraan. Aggressiota voi motivoida vihan tunne ja teon antama nautinto, mutta motivaationa voi toimia myös jonkinlainen palkinto. Yleinen ja usein hyväksytty aggression muoto on puolustava aggressio.
Aggressio syntyy usein ulkoisesta ärsykkeestä. Aggression takana on monenlaisia taustatekijöitä, kuten tilanne-, persoonallisuus-, ympäristö- ja biologisia tekijöitä. Aggression muodot vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan. Aggressiivisuudella on monenlaisia haitallisia seurauksia yksilölle itselleen.
Aggressiosta on esitetty monia erilaisia teorioita, joissa on korostettu joko ihmisluonnon osuutta tai ympäristötekijöitä.
Muotoja
muokkaa
Aggressio voi olla fyysistä tai verbaalista, suoraa tai epäsuoraa. Suoraa fyysistä aggressiota ovat taistelu tai siihen valmistuminen. Epäsuoraa fyysistä aggressiota ovat omaisuuden tuhoaminen tai läheisten uhkaaminen. Suoraa verbaalista aggressiota ovat kiroilu, kritisoiminen tai taistelulla uhkaaminen. Epäsuoraa verbaalista aggressiota ovat juoruilu ja kiristäminen.[1] Kielellistä aggressiota ovat sanojen lisäksi myös ikävät kasvonilmeet tai ikävä kehonkieli, kuten sopimattomat käsimerkit.[2]
Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jakaa vihaiseen (emotionaaliseen) tai välineelliseen. Vihaisen aggression ärsykkeenä toimivat loukkaukset, turhautumiset ja ärsytykset. Henkilössä viriää vihan tunne, ja aggression palkkiona toimii uhrin kipu ja epämiellyttävä olo. Henkilö raivostuu jonkin tapahtuman seurauksena ja toimii täysin impulsiivisesti ja spontaanisti. Taustalla saattaa olla tarve ojentaa tai kasvattaa uhria. Esimerkkejä vihaisesta aggressiosta ovat pikaistuksissa tehdyt väkivaltateot ja lapsiin kohdistuva väkivalta.[3]
Välineellisen aggression ärsykkeinä toimivat tavanomaiset yllykkeet ja kilpailutilanteet. Tilanne ei välttämättä herätä tunnetilaa. Aggression palkintona toimii saavutettu voitto, palkinto tai hallitseva, johtava asema.[3]
Reaktiivinen (puolustava) aggressio on impulsiivista käyttäytymistä, jossa yksilö reagoi vihamielisesti uhkaan tai provokaatioon. Turhauttavassa tilanteessa aktivoituu autonominen hermosto, ja yksilö räjähtää.[3] Monien ihmisten aggressiivisuus rajoittuu tähän reaktiiviseen aggressiivisuuteen, ja sitä pidetäänkin usein hyväksyttävänä, kunhan se ei ole ylimitoitettua.[4] Proaktiivinen (hyökkäävä) aggressio on käyttäytymistä ilkeästi toista kohtaan ilman vähäisintäkään provokaatiota. Se voi olla välineellistä tai vihamielistä. Proaktiivinen aggressio kulkee käsi kädessä epäsosiaalisen käyttäytymisen, kuten valehtelemisen, varastamisen tai uhkailun kanssa.[3]
Sukupuolierot
muokkaaSukupuoli selittää tutkimusten mukaan noin viisi prosenttia aggressiivisen käyttäytymisen vaihtelusta. Miesten ja naisten väliset erot riippuvat kehitysvaiheesta, tutkimusmenetelmästä ja aggressiivisuuden muodosta.[5]
Pojat käyttävät tietyissä ikävaiheissa tyttöjä enemmän aggression fyysisiä muotoja, mutta molemmat lähes yhtä paljon aggression verbaalisia muotoja. Joidenkin tutkimusten mukaan pojat käyttävät tyttöjä enemmän suoraa aggressiota ja tytöt poikia enemmän epäsuoraa aggressiota. Eri maissa on saatu erilaisia tuloksia, ja poikien ja tyttöjen välisissä eroissa onkin arveltu saattavan olla kyseessä ennen kaikkea kulttuurierot.[6]
Ikäerot
muokkaaNuoret ja/tai alemmalla kehitystasolla olevat henkilöt käyttävät vanhempia enemmän fyysistä aggressiota. He hyökkäävät, käyttävät suoraa aggressiota, ja aggressiivinen käyttäytyminen on vakavampaa ja usein spontaania. Lyhytaikainen viha ja vihastuminen on yleistä. Vanhemmat henkilöt käyttävät useammin verbaalista aggressiota. He uhkailevat, käyttävät epäsuoraa ja suunniteltua aggressiota sekä usein huumoria aggression yhteydessä. Vihainen aggressio ja pitkäaikainen vihamielisyys ovat yleisiä.[3]
Teorioita aggressioista
muokkaaAggressiosta ja sen syntymekanismista ja syistä on monia erilaisia teorioita, joilla on omat kannattajansa.[7]
Viettiteorioiden mukaan aggressiivisuus ja vihamielisyys kuuluvat ihmisluontoon.[7] Sigmund Freud kehitti teorian, jonka mukaan ihmiselläkin on vietinomainen tarve tuhota. Hän ajatteli aggressiota energiana, joka kasautuu vahingollisesti elimistöön, jos sitä ei pura. Samasta syystä sen purkaminen olisi nautinnollista.[8]
Aggressio-frustraatioteorian mukaan aggressio on seurausta turhautumisesta eli frustraatiosta, päämäärään suuntautuneen toiminnan estämisestä tai häiritsemisestä. Aggressiivisuus on sellainen motivaatiotila ja siihen liittyvä reaktiosarja, joiden päämääränä on sen yksilön vahingoittaminen, johon ne kohdistuvat.[7]
Oppimisen muotoihin perustuvien teorioiden mukaan ympäristö opettaa yksilön joko ehkäisemään tai ilmaisemaan aggressiivisia impulssejaan. Sosiaalisen oppimisen teoria korostaa vuorovaikutusta kognitiivisten prosessien ja ympäristötekijöiden välillä. Yksilö huomaa, mitkä käyttäytymismuodot ovat palkitsevia ja toimivat parhaiten.[7]
Taustatekijät
muokkaaAggression takana on erilaisia, joskus samanaikaisesti vaikuttavia taustatekijöitä, joista kukin selittää korkeintaan osan yksilöiden välisistä eroista aggressiivisessa käyttäytymisessä.[9]
Tilannetekijöihin kuuluvat epämiellyttävät tilanteet ja ärsykkeet, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita. Yleisiä ärsykkeitä tai tilannetekijöitä ovat provokaatio, turhautuminen, kipu tai muu epämiellyttävä olo, huono tuuli, sosiaalinen stressi, aseiden läsnäolo, korkea vireystila ja stressi sekä alkoholi ja huumeet.[9]
Persoonallisuustekijät vaikuttavat yksilön valmiuteen aggressiiviseen käyttäytymiseen. Hyvä itsetunto voi johtaa aggressioon, jos henkilön itsetuntoa uhataan. Käsitykset ja asenteet aggression ja väkivallan oikeutuksesta tietyssä tilanteessa ovat yhteydessä aggressioon sellaisissa tilanteissa. Fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, jotka lisäävät tai vähentävät aggression esiintymistä, ovat fyysinen voima ja taitavuus, nopeus, impulsiivisuus ja vallan halu sekä statuksen tavoitteleminen. Aikuisten ja lasten aggressiivisella käyttäytymisellä on erilaiset ilmenemismuodot.[9]
Ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat aggressioon, ovat fyysinen ympäristö, kulttuuri, asumismuoto, sosioekonominen taso, toverit sekä todelliselle ja mediassa nähdylle väkivallalle altistuminen. Aggressiota selitetään myös taloudellisilla, yhteiskunnallisilla ja ideologisilla tekijöillä, jotka voivat aiheuttaa turhautumista. Lapsen vanhemmat saattavat hyväksyä lapsen aggressiivista käyttäytymistä ja käyttävät uhkailua, rankaisua ja väkivaltaa kasvatusmenetelmänä.[9]
Biologisia tekijöitä ovat monet geneettiset ja neurologiset tekijät. Ihmisten aggressiivisuuden taustalla on todettu olevan eräät keskushermoston osat, kuten temporaalilohko, talamus, hypotalamus, mantelitumake ja hippokampus. Mieshormoni testosteroni on tärkein aggressioon vaikuttava hormoni. Myös hermoston välittäjäaineet adrenaliini, noradrenaliini, dopamiini ja serotoniini yhdistetään aggressiiviseen käyttäytymiseen.[9]
Seuraukset
muokkaaVarhaisen iän aggressiivisuudella, etenkin hyökkäävällä fyysisellä aggressiivisuudella, on monenlaisia haitallisia seurauksia myöhemmän kehityksen kannalta. Se johtaa ongelmiin koulusopeutumisessa, toverisuhteissa, parisuhteessa ja työelämässä, ja siitä seuraa rikollisuutta, väkivaltaisuutta ja alkoholin ongelmakäyttöä. Seuraamukset saattavat syntyä vuorovaikutustyyliin liittyvällä jatkuvuudella, jossa tiettyjä käyttäytymistaipumuksia ylläpitävät niiden muissa herättämät reaktiot. Esimerkiksi aggressiivisuus aiheuttaa muissa ihmisissä ärtymystä, joka edelleen lisää aggressiivista reagointia. Toinen mekanismi on kumulatiivinen jatkuvuus, jossa ihmiset valitsevat sellaisia ympäristöjä, jotka edelleen ylläpitävät näitä taipumuksia.[10]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Metsäpelto, Riitta-Leena & Feldt, Taru (toim.): Meitä on moneksi: Persoonallisuuden psykologiset perusteet. PS-kustannus, 2009. ISBN 978-952-451-208-4
- Viemerö, Vappu: Aggressio ja aggressiivisuus Tieteessä tapahtuu. 2006. Viitattu 7.10.2017.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Viemerö 2006, s. 18.
- ↑ Kokko, Katja (teoksessa Meitä on moneksi, 2009), s. 160.
- ↑ a b c d e Viemerö 2006, s. 19.
- ↑ Kokko, Katja (teoksessa Meitä on moneksi, 2009), s. 161.
- ↑ Kokko, Katja (teoksessa Meitä on moneksi, 2009), s. 161–162.
- ↑ Viemerö 2006, s. 18–19.
- ↑ a b c d Viemerö 2006, s. 19–20.
- ↑ Seppänen, Juha: Aggressio ja koulukiusaaminen kolumbus.fi. 2006. Arkistoitu 30.9.2011. Viitattu 18.9.2010.
- ↑ a b c d e Viemerö 2006, s. 20–21.
- ↑ Kokko, Katja (teoksessa Meitä on moneksi, 2009), s. 165–166.
Kirjallisuutta
muokkaa
- Järvilehto, Timo: Missä sielu sijaitsee?: Psyykkisen toiminnan hermostollinen perusta. (Prometheus-sarja) Oulu: Pohjoinen, 1987. ISBN 951-749-180-8
- Lagerspetz, K: Aggressio ja sen tutkimus. Helsinki: Tammi, 1977.
- Lagerspetz, K., Naisten aggressio (Female Aggression). 1 ed. Helsinki: Tammi, 1998.
- Lagerspetz, K. Mitä tulee mieleen: Psykologin esseitä. Helsinki: Tammi, 2000.
- Lagerspetz, K. Naisen aggressio: Tieteessä tapahtuu, 16(7), 7. 1998.
- Hakola, P: Aggressiivisuus ja väkivalta. In M. Huttunen & ym. (Eds.), Neuropsykiatria (s. 244–249). Helsinki: Duodecim, 1993.
- Mustonen, A: Aggressio Suomen televisiossa. Helsinki: Yleisradio, 1991.
- Viljamaa, J: Käytä kiukkuasi: Aggression hyötykäyttö. Helsinki: WSOY, 2012.
Artikkeleita
muokkaa- Amnell, G. (1992) Aggressio ja psyykkinen kasvu [Katsaus]. Duodecim, 108(3), 240.
- Lagerspetz, K. (1994) Miten suhtautua aggressiivisuuden biologisiin selitysmalleihin ja hoitotapoihin. Suomen lääkärilehti, 49, 2180–2185.
- Leinonen, L.Johansson, G. (1992) Aggressiiviset aivot: Neurofysiologin näkökulma [Katsaus]. Duodecim, 108(3), 221.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aggressio Wikimedia Commonsissa
