Wikipedia

Persoonallisuushäiriöt

mielenterveyden häiriöiksi luokiteltuja kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa tai nuoruudessa ja jatkuvat aikuisiällä

Persoonallisuushäiriöt, joista toisinaan käytetään myös nimitystä luonnehäiriöt, ovat mielenterveyden häiriöiksi luokiteltuja kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa tai nuoruudessa ja jatkuvat aikuisiässä[1]. Persoonallisuushäiriöt voivat aiheuttaa vakavia ongelmia ja toimintakyvyn heikkenemistä niistä kärsiville henkilöille. Persoonallisuushäiriöihin liittyy tyypillisesti aggressiota, ja häiriön vaikeutta voi tarkastella muun muassa aggression määrällä[2].

American Psychiatric Associationin mukaan persoonallisuushäiriöt ovat henkisen kokemuksen ja käytöksen kestäviä malleja, jotka poikkeavat huomattavasti kyseessä olevan henkilön oman kulttuurin odotuksista. Nämä mallit ovat monissa tapauksissa joustamattomia ja hellittämättömiä. Mallin alkaminen voidaan jäljittää ainakin aikuisuuden alkuun. Tullakseen diagnosoiduksi persoonallisuushäiriöksi käyttäytymismallin täytyy aiheuttaa huomattavaa ahdistusta tai selkeää heikkenemistä henkilökohtaisissa, sosiaalisissa tai työtilanteissa. Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan jäykempiä ja itsepäisempiä. Persoonallisuushäiriöille ominaiset käytöstavat ymmärretään henkilön keinoina hallita tai välttää yksinäisyyteen tai ihmissuhteisiin liittyviä ahdistavia mielikuvia ja tunteita[3].

Lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely tai heitteillejättö ovat osoittautuneet aikuisiän persoonallisuushäiriön riskitekijöiksi[4]. Persoonallisuushäiriöt ovat yleisiä, sillä yhdeksällä prosentilla yhdysvaltalaisesta väestöstä on yksi tai useampia persoonallisuushäiriöitä[5].

Historiaa muokkaa

Persoonallisuushäiriötä kutsuttiin aiemmin psykopatiaksi, mutta kyseinen termi korvattiin ensin "luonnevikaisuudella" ja sittemmin persoonallisuushäiriöllä. Kyseisiä diagnooseja annettiin eniten 1950-luvun alussa, jolloin jopa neljäsosa suomalaisista psykiatrisista potilaista diagnosoitiin psykopaateiksi, jotka oli ohjattu psykiatrisiin tutkimuksiin esimerkiksi puolison tai poliisin toimesta.[6]

Psykopatiadiagnoosi saatettiin antaa kaikille sopeutumattomiksi ja hankaliksi koetuille henkilöille. Psykopatiadiagnoosi annettiin usein "poikkeavaksi" koetuille henkilöille, joita ei pidetty varsinaisesti sairaina mutta ei myöskään terveinä. Psykopatiaa pidettiin parantumattomana ilmiönä, mutta psykopatiadiagnoosin saaneita saatettiin hoitaa siitä huolimatta esimerkiksi lääkkeillä, sähköshokeilla tai levolla ja vähäisessä määrin myös keskusteluterapialla.[6]

Lapsia diagnosoitiin psykopaateiksi esimerkiksi koulupoissaolojen, tekemättömien läksyjen, kiroilun tai näpistysten vuoksi. Myös homoseksuaalisuus tai itsemurhan yrittäminen riitti perusteeksi diagnoosille. Psykopatiaan katsottiin viittaavan muun muassa "hyödyttömyys yhteiskunnalle" ja "huono perimä", vuoteenkastelu, unissakävely, myöhäinen tai ennenaikainen murrosikä taikka pyörteet hiuksissa. Myös tunnekylmyyttä, empatiakyvyttömyyttä, lipevyyttä, impulsiivisuutta tai tunneherkkyyttä saatettiin pitää psykopaattisena oireiluna. Myös esimerkiksi kranaatin räjähdyksen aiheuttamat sotilaiden pelkotilat saatettiin tulkita psykopaattiseksi oireiluksi ja seksuaalisesti aktiivisille nuorille naisille annettiin 1960-luvun Suomessa usein psykopatiadiagnoosi.[6]

Luokituksista muokkaa

Persoonallisuushäiriöksi käyttäytymistä on aikojen kuluessa luokiteltu eri kulttuureissa eri tavoin. Kulttuurista riippuu myös, milloin jokin piirre ylittää ympäristöä häiritsevän rajan. Suomessa käytössä oleva Maailman Terveysjärjestön ICD-10 -tautiluokitus sisältää aikuisten persoonallisuushäiriöt luokituksessa F60-F69. Yhdysvalloissa sen sijaan käytettävä DSM-luokitus sisältää pienin eroavaisuuksin pääosin vastaavat persoonallisuushäiriöt kuin ICD-10.

DSM-kriteerit muokkaa

(DSM = The Diagnostic and Statististical Manual of Mental Disorders)

DSM-IV – luokituksen persoonallisuushäiriöiden yleiset diagnostiset kriteerit muokkaa

Persoonallisuushäiriö-diagnoosin tekeminen vaatii näiden kriteereiden tyydyttävää täyttymistä eri persoonallisuushäiriöiden ominaisten oireiden lisäksi.

  • Kokemukset ja käyttäytyminen, jotka eroavat selvästi kyseessä olevan henkilön kulttuurin odotuksista. Tämä kaava esiintyy kahdessa tai useammassa alla olevasta alueesta.
    • kognitio (itsensä, muiden ihmisten ja tapahtuminen havainnointi ja tulkinta.)
    • tunnetila (emotionaalisen reaktion vaihtelu, intensiteetti epävakaus ja sopivuus.)
    • ihmisten välinen toimintakyky
    • impulssien hallinta
  • Käyttäytymisen jatkuva malli on joustamaton ja turmiollinen laajasti vaihtelevissa henkilökohtaisissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
  • Käyttäytymisen jatkuva malli johtaa kliinisesti merkittävään ahdistukseen tai toimintakyvyn heikkenemiseen sosiaalisissa, ammatillisissa tai muissa tärkeissä alueissa.
  • Malli on vakaa ja pitkäaikainen, ja sen alku voidaan jäljittää vähintään nuoruuteen tai aikuisuuden alkuun.
  • Malli ei ole paremmin luokiteltavissa muiden mielisairauksien oireena tai ilmenemismuotona.
  • Käyttäytymisen jatkuva malli ei johdu jonkin aineen suorasta psykologisesta vaikutuksesta tai yleensä lääketieteellisestä tilasta, kuten päävammasta.

Luettelo DSM:n määrittämistä persoonallisuushäiriöistä muokkaa

DSM-IV listaa kymmenen persoonallisuushäiriötä, jotka jaetaan kolmeen ryhmään:[7]

Ryhmä A (oudon tai epätavallisen käyttäytymisen häiriöitä)

Ryhmä B (käytöksen dramaattisuutta, emotionaalista tai epävakautta)

Ryhmä C (ahdistuneisuuden ja pelokkuuden oireita)

DSM-IV sisältää myös käyttäytymismalleja, joihin mikään näistä kymmenestä kategoriasta ei sovi mutta jotka ovat kuitenkin persoonallisuushäiriöiden muotoja.

Poistettuja ja epämääräisiä luokituksia muokkaa

Aiempi versio DSM-IV:stä sisälsi myös muun muassa passiivis-aggressiivisen persoonallisuushäiriön. Passiivis-aggressiivinen persoonallisuushäiriö on negatiivisten asenteiden ja passiivisen vastustuksen malli sosiaalisissa tilanteissa. Passiivis-aggressiivinen ja depressiivinen persoonallisuushäiriö siirrettiin DSM-IV:n liitteeseen tutkimuksia varten. Myös sadistista persoonallisuushäiriötä on yritetty mahduttaa häiriöksi, mutta se on myöhemmin poistettu.

Lähteet muokkaa

  • Cohen, Patricia, Brown, Jocelyn, Smailes, Elizabeth: Child abuse and neglect and the development of mental disorders in the general population. Development and Psychopathology, 2001, 13. vsk, nro 4, s. 981–999. PubMed:11771917. ISSN 0954-5794. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
  • Lönnqvist, Jouko ym. (toim.): Psykiatria. Helsinki: Duodecim, 2001. ISBN 951-656-065-2.
  • Wendt, Lennart von & Avellan, Anne: Autismin kirjon kymmenen vuoden kirkastumisen kausi. Autismi, 2007, nro 4, s. 18–22. ISSN 1235-7685.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Psykiatrian luokituskäsikirja – Suomalaisen tautiluokitus – ICD-10:n psykiatriaan liittyvät diagnoosit. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 1/2012. ISBN 978-952-245-548-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.8.2020).
  2. ↑ https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK556001/
  3. ↑ Huttunen, Matti: Persoonallisuushäiriöt Lääkärikirja Duodecim. 30.11.2018. Viitattu 12.8.2020.
  4. ↑ Cohen–Brown–Smailes 2001: s. 981–999.
  5. ↑ Lenzenweger MF, Lane MC, Loranger AW, Kessler RC. 2007. DSM-IV personality disorders in the National Comorbidity Survey Replication. Biological Psychiatry, 62(6), 553-564.
  6. ↑ a b c Annikki, 16, piti pojista ja juhlimisesta – Se teki hänestä ”tyypillisen psykopaatin”, joka suljettiin mielisairaalaan iltalehti.fi. Viitattu 5.11.2020.
  7. ↑ Lönnqvist 2001: s. 369.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Persoonallisuushäiriöt.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Persoonallisuushäiriöt&oldid=22324361”