Grigori Zverev

Grigori Aleksandrovitš Zverev (ven. Григорий Александрович Зверев, 15. maaliskuuta 1900 Ukraina, Venäjän keisarikunta – 2. elokuuta 1946 Moskova, Neuvostoliitto) oli Neuvostoliiton, Suomen kansanarmeijan ja Venäjän vapautusarmeijan kenraali.

Grigori Zverev
Henkilötiedot
Syntynyt	15. maaliskuuta 1900 Ukraina
Kuollut	2. elokuuta 1946 (46 vuotta) Moskova
Sotilashenkilö
Komentajuudet	Puna-armeija 289. jalkaväkirykmentti, 146. jalkaväkidivisioona, 190 jalkaväkidivisioona, 8. jalkaväkidivisioona, 323. jalkaväkiprikaati, 350. jalkaväkidivisioona. Suomen kansanarmeija 2. divisioona. Venäjän vapautusarmeija 650. venäläinen jalkaväkidivisioona, 2. divisioona.
Taistelut ja sodat	Venäjän sisällissota, Talvisota, Itärintama (toinen maailmansota)
Sotilasarvo	kenraalimajuri
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ennen toista maailmansotaa

Zverevin vanhemmat olivat tehdastyöläisiä. Hän kävi kaksivuotisen kansakoulu. Puna-armeijaan hän liittyi 1919 ja kävi varsinaisesti armeijan 1922, ja maasotakouluun hän meni 1924. Hän oli koulun paras ampuja vuonna 1930. Hän liittyi 1926 Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen. Vuosina 1926–1931 hän oli komppanian päällikkö 224. jalkaväkirykmentissä, 75. jalkaväkidivisioonassa. Vuosina 1931–1933 hän oli esikunnan osastopäällikkö Hmelnytskyissä. Vuosina 1933–1936 224. jalkaväkirykmentin henkilöstön päällikkö. Vuosina 1936–1937 289. jalkaväkirykmentin komentaja. Sen jälkeen toimi vähän aikaa 19. jalkaväkirykmentin henkilöstöpäällikkönä, kunnes hänet NKVD pidätti hänet Stalinin vainojen aikaan.

Toinen maailmansota

Zverev vapautettiin vankileiriltä syksyllä 1939, kun Suomen kansantasavalta ja sen Terijoen hallitus tarvitsi oman Suomen kansanarmeijan. Zverev nimettiin sen 2. divisioonan komentajaksi. Talvisodan jälkeen hän meni Frunzen sotilasakatemiaan, ja sen käytyään hän oli 146. jalkaväkidivisioonan komentaja vuodet 1940–1941. Keväällä hänet nimitettiin 190. jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Hän haavoittui Operaatio Barbarossan aikana, ja NKVD vangitsi hänet uudestaan. Vapauttamisen jälkeen tammikuussa 1942 hänet määrättiin Semipalatinskiin perustamaan 8. jalkaväkidivisioona, jonka komentajaksi hänet myös määrättiin. Tämän jälkeen hän toimi lyhyen aikaa 323. jalkaväkiprikaatin komentajana. Keväällä hän sai komennuksen 127. jalkaväkidivisioonan apulaiskomentajaksi ja maaliskuussa 1943 hänet komennettiin 350. jalkaväkidivisioonan komentajaksi Harkovaan. Hänen joukkonsa jäivät mottiin, ja yrittäessään murtautua ulos siitä hän jäi vangiksi 22. maaliskuuta vakavasti haavoittuneena. Toivuttuaan kesäkuussa hän liittyi kenraali Andrei Vlasovin johtamaan Venäjän vapautusarmeijaan. Vuosina 1943–1944 hän toimi rintaman takaisissa tehtävissä, kuten sotavankileirien ja työleirien hallinnassa. Elokuussa 1944 hänet valittiin Venäjän kansojen vapautuskomiteaan Norjassa. 22. helmikuuta 1945 hänet nimitettiin ROA:n 2. divisioonan komentajaksi. Hän yritti antautua amerikkalaisille 10. toukokuuta 1945, mutta hänet luovutettiin neuvostoliittolaisille. Hän yritti itsemurhaa, mutta epäonnistui ja haavoittui vakavasti. Hän joutui Neuvostoliiton korkeimpaan sotilasoikeuteen, ja hänet hirtettiin 2. elokuuta 1946 yhdessä 11 muun Venäjän kansojen vapautuskomitean jäsenen kanssa.^{tarvitaan parempi lähdetarvitaan parempi lähde}

Kirjallisuutta

• Timo Vihavainen, Marssi Helsinkiin: Suomen talvisota neuvostolehdistössä. Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9396-4.
• Ohto Manninen, Molotovin cocktail – Hitlerin sateenvarjo: Toisen maailmansodan historian uudelleenkirjoitusta. Painatuskeskus 1994. ISBN 9513714950.
• Markku Salomaa, Punaupseerit. Helsingin yliopiston väitöskirja. WSOY 1992. ISBN 9510174459.
• Jari Leskinen, Antti Juutilainen, Talvisodan pikkujättiläinen. WSOY 1999. ISBN 9789510235362.