Avaa päävalikko
Sepultura Ahvenistolla vuonna 1991.

Giants of Rock oli vuosina 1987–1992 järjestetty suomalainen rockfestivaali. Tapahtumapaikkana oli Ahveniston moottorirata Hämeenlinnassa. Esiintyjät olivat alansa huippunimiä. Festivaalin järjestäminen loppui vuonna 1992 useista esiintyjäperuutuksista seuranneisiin taloudellisiin tappioihin.[1]

Kaksi vuotta myöhemmin festivaali järjestettiin vielä kerran nimellä Power of Rock.[2] Myös tämä tapahtuma kärsi peruutuksista.

Vuoden 1988 festivaalilla esiintyi brittiläinen Motörhead, jonka konsertti taltioitiin ja julkaistiin myöhemmin Nö Sleep at All -livelevynä.[3] Samalla festivaalilla Hurriganes soitti yhden neljästä paluukeikastaan suosituimmalla kokoonpanollaan Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen.[4]

Yleisradio kuvasi vuoden 1991 festivaalin, ja televisiossa esitettiin myöhemmin ainakin Sepulturan ja U.D.O:n osuudet.

EsiintyjätMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Hämäläinen, Juho: Kuolleiden festivaalien seura Keskisuomalainen. 6/1999. Viitattu 21.1.2010.
  2. Nummirock 2005 Sue. 27.2.2008. Viitattu 25.5.2012.
  3. No Sleep At All The Most Detailed Motorhead Discography. Viitattu 21.1.2010. (englanniksi)
  4. Hurriganes osa 2 – Kovat ajat ja kovat miehet Rytmi.com. 1.2.2001. Viitattu 21.1.2010.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.