Fytoterapia

kasvilääkintä

Fytoterapia eli kasvilääkintä (fyton = kasvi) on sairauksien tai terveyden luonnonmukaista hoitoa [1]lähde tarkemmin? lääkekasveilla tai niistä tehdyillä valmisteilla.[2] Fytoterapiahoitoa voidaan käyttää itsenäisesti, mutta yleensä se yhdistetään tukihoitona muuhun hoitoon, esim. aromaterapiaan tai akupainantaan. Nykyään fytoterapiahoito keskittyy vahvasti kasveista saataviin suojaravintoaineisiin sekä kasvin vaikuteaineisiin.[3] Yksi fytoterapian tärkeistä osista on, että siinä saadaan elimistön omat puolustusmekanismit toimimaan kasvien vaikuttavien aineiden ohella, jolloin pienempikin rohdosmäärä riittää.[4] Fytoterapian historia yltää yli 5 000 vuoden taa, kun ensimmäiset yrttilääkinnälliset ohjeet kirjoitettiin.[3] Fytoterapiaan liittyy pieni allergiariski.[4] Fytoterapia käy myös eläimille, kuten hevosille.[5]

Hoitokeinot muokkaa

 
Siankärsämö on yleinen fytoterapiassa käytetty rohdoskasvi

Nykyään ns. holistisessa lääketieteessä keskitytään vahvasti kasvin kokonaisvaikutukseen eli sen yhteenlaskettuun vaikutukseen monilta terveyden eri osa-alueilta. Parhaimmillaan fytoterapiassa käytettävät kasvit ovat mietoja rohdoskasveja, hyvin itsehoitoon sopiviksi tarkoitettuja. Suurin osa miedoista rohdoskasveista stimuloi aineenvaihduntaa ja siten vähentää kuona-aineiden tuotantoa. Yleensä miedot rohdoskasvit myös poistavat nestettä eli toimivat diureetteina.[3]

Fytoterapiassa yrttejä voidaan sisäisesti käyttää esimerkiksi teenä, uutteena ja jauheena, puristeina, ruoan lisäkkeenä ja ulkoisesti hauteina, kylpyinä sekä öljyinä tai muina voiteina.[1]lähde tarkemmin?

Monissa ulkomailla tuotetuissa yrteissä tiedetään olleen raskasmetalleja, mutta Suomen tuotanto on suhteellisen puhdasta.[6]

Täydentävä hoitomuoto muokkaa

Lääkeyrttejä ei myydä lääkkeinä vaan elintarvikkeina. Erityisvalmisteita valvovat samat viranomaiset kuin elintarvikkeitakin, eikä niille ole luvallista ilmoittaa sairauksien hoitoon tai ehkäisyyn liittyvää vaikutusta. Erityisvalmisteet eivät saa parantaa sairautta, mutta terveyden vahvistaminen on toki sallittua. Erityisvalmiste saa "lisätä elämäniloa", mutta ei hoitaa depressiota; "vahvistaa luustoa", mutta ei ehkäistä osteoporoosia; "tukea suoliston tervettä bakteerikantaa", mutta ei parantaa ripulia.

Tuotteiden sisältöä ei valvota, ja Ruokavirastolle on tehtävä ilmoitus ainoastaan markkinoille tulevista "ravintoainevalmisteista" eli vitamiinien ja hivenaineiden saantiin tarkoitetuista erityisvalmisteista. ­Ruokavirasto valvoo erityisvalmisteiden lainmukaisuutta lähinnä vain pakkausmerkintöjä seuraamalla. Sisältöä viranomaiset valvovat vain pistokokein.[7]

Fytoterapeutit muokkaa

Fytoterapeuteille on oma keskusliitto LKL, Luontaislääkinnän keskusliitto, jonka alla valmistuneilla diplomi-fytoterapeuteilla ja fytoterapia-opiskelijoilla on oma yhdistyksensä Suomen Fytoterapia ry. [8]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Koskettavahoito.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  3. a b c http://www.kotinet.com/timo.haapajoki/Fyto.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Terveydenhoitouutiset.fi[vanhentunut linkki]
  5. http://www.luontoaidinhevoset.com/4
  6. http://www.mtt.fi/met/pdf/met66.pdf
  7. http://www.greenspot.fi/jussihirvi/yrttilaakkeet.lasso (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://fytoterapia.fi/suomen-fytoterapia-ry/ (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Enkovaara, Anna-Liisa: 101 luontaistuotetta. Hippokrates Duodecim -sarja. Helsinki: Duodecim, 2005. ISBN 951-656-148-9.
  • Raipala-Cormier, Virpi: Luontoäidin kotiapteekki: Kasvilääkintä ja luontaishoidot. Toimittanut Mattias Tolvanen. Helsinki: WSOY, 1997 (8. painos 2004). ISBN 951-0-20985-6.
  • Raipala-Cormier, Virpi: Luonnonkaunis: Yrtit ja luontaishoidot naisen kauneuden ja terveyden tukena. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-26584-5.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fytoterapia.