Francis Walsingham

Francis Walsingham (noin 1532 Kent – 6. huhtikuuta 1590 Lontoo) oli englantilainen valtiomies ja diplomaatti, joka toimi vuosina 1573–1590 kuningatar Elisabet I:n sihteerinä (principal secretary). Hän suojeli Elisabetin valtaistuinta sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta paljastamalla useita ulkovaltojen tukemia katolisten salaliittoja. Walsingham loi tähän tarkoitukseen tehokkaan tiedusteluverkoston ja oli edelläkävijä muun muassa kaksoisagenttien ja disinformaation käytössä sekä salakirjoitusten murtamisessa, ja häntä pidetäänkin merkkihenkilönä Britannian tiedustelutoiminnan historiassa. Hän sai aikaan muun muassa Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin teloituksen paljastamalla tämän juonittelun Elisabetia vastaan.

Sir Francis Walsingham, John de Critzin maalaama muotokuva noin vuodelta 1585.

Elämä

Varhaisemmat vaiheet

Walsingham lienee syntynyt Kentin Foots Crayssa, missä hänen isänsä William Walsingham toimi asianajajana. Isä kuoli varhain, jolloin Walsinghamin äiti Joyce Denny nai hovimies Sir John Careyn. Walsinghamin setä Edmund Walsingham oli Lontoon Towerin linnanpäällikkö Henrik VIII:n aikana. Walsingham opiskeli vuosina 1548–1550 Cambridgen yliopiston King’s Collegessa, ja matkusteltuaan kaksi vuotta Euroopassa hän aloitti vuonna 1552 lakiopinnot Lontoon Gray’s Innissä. Protestanttisen uskonsa vuoksi Walsingham oli maanpaossa katolisen Maria I:n valtakauden ajan (1553–1558) ja jatkoi lakiopintojaan Padovan yliopistossa, missä hän oppi italian ja ranskan kielet. Walsingham palasi Englantiin Elisabet I:n valtaannousun jälkeen, ja hänet valittiin vuonna 1559 parlamenttiin, jonka jäsenenä hän oli kuolemaansa asti.

Walsingham alkoi vuonna 1568 työskennellä kuningatar Elisabetin pääneuvonantajan William Cecilin agenttina. Cecil pelkäsi katolisten juonivan Elisabetin syrjäyttämiseksi ja Englantiin samana vuonna maanpakoon asettuneen katolisen Maria Stuartin nostamiseksi Englannin valtaistuimelle. Walsingham alkoi luoda omaa vakoojaverkostoaan ja sai kuulla Englannissa asuneilta ranskalaisilta ja italialaisilta emigranteilta huhuja Ranskan ja Espanjan tukemista salahankkeista. Tiedot olivat vielä epämääräisiä, mutta Walsingham kirjoitti Cecilille, että ”oli vähemmän vaarallista pelätä liikaa kuin liian vähän”. Hän ilmeisesti myös kirjoitti salanimellä julkaistun häväistyspamfletin, jossa Maria Stuartin väitettiin suunnittelevan avioliittoa Norfolkin herttuan kanssa. Sen sijaan Walsingham ei tuolloin aavistanut, että Norfolkin herttua oli mukana Ridolfi-salaliittona tunnetussa Elisabetia vastaan tähdätyssä juonessa, jota tukivat Espanja ja paavi. Salaliittolaisten yhteysmiehenä toiminut pankkiiri Roberto Ridolfi joutui vuonna 1569 kuulusteltavaksi, mutta Walsingham vakuuttui hänen syyttömyydestään. Salaliitto paljastui vasta kaksi vuotta myöhemmin. Toisen teorian mukaan Walsingham olisi taivutellut Ridolfin kaksoisagentikseen ja antanut salaliiton jatkua päästäkseen Norfolkin herttuasta eroon.

Walsingham oli vuosina 1570–1573 Englannin suurlähettiläänä Ranskassa, ja yritti Cecilin pyynnöstä turhaan neuvotella Elisabetin avioliitosta Ranskan kuninkaan veljen prinssi Henrikin kanssa. Hanke raukesi, mutta Walsingham sai neuvoteltua maiden välille vuonna 1572 Blois’n sopimuksena tunnetun liiton. Samana vuonna Ranskassa tapahtunut Pärttylinyön verilöyly jyrkensi Walsinghamin kielteistä asennoitumista katolisuuteen.

Kuningattaren sihteerinä

Kuningatar Elisabet I sekä hänen tärkeimmät neuvonantajansa William Cecil (vas.) ja Francis Walsingham. William Faithornen kaiverrus 1600-luvulta.

Joulukuusta 1573 aina kuolemaansa asti Walsingham toimi kuningattaren sihteerinä (principal secretary) ja valtaneuvoston (Privy Council) jäsenenä. Hänet lyötiin vuonna 1577 ritariksi ja nimitettiin seuraavana vuonna Order of the Garter -ritarikunnan kansleriksi. Hallitsijan sihteerinä hänellä oli paljon valtaa sisä- ja ulkopolitiikassa, ja muun muassa kaikki kirjeenvaihto suurlähettiläiden kanssa kulki hänen kauttaan. Walsinghamin asemaa vahvisti Elisabetin luottamus, vaikka kuningatar pitikin häntä uskonasioissa tarpeettoman kiihkomielisenä protestanttina. Walsingham joutui vuonna 1579 joksikin aikaa epäsuosioon vastustettuaan Elisabetin kaavailtua kihlausta Ranskan prinssin, Anjoun herttua Fransin kanssa.

Suojellakseen kruunua Walsingham loi eri puolille Eurooppaa ja aina Konstantinopoliin ja Tripoliin saakka ulottuneen tehokkaan vakoojaverkoston. Roomasta lähetettyjen salaisten viestien sanottiin olleen siepattuina Englannissa ennen kuin ne ehtivät määränpäähänsä Espanjaan. Walsingham rekrytoi vakoojia Cambridgen ja Oxfordin yliopistoista, palkaten heitä jopa yksityisillä varoillaan, ja perusti kotiinsa vakoojakoulun, jossa opetettiin salakirjoituksen ja näkymättömän musteen käyttöä. Hän sai ihmisiä kääntymään kaksoisagenteiksi lahjomalla ja kiristämällä, ja palkkasi asiantuntijoita murtamaan salakirjoituksia sekä avaamaan ja sulkemaan siepattujen kirjeiden vahasinettejä vastaanottajan sitä huomaamatta. Hän onnistui hankkimaan tietolähteitä vaikutusvaltaisten katolisten parista ja erityisesti Maria Stuartin lähipiiristä. Vastustajiensa levittämistä kauhutarinoista huolimatta Walsingham ilmeisesti turvautui kuulusteltavien kidutukseen vain harvoin.

Vuonna 1583 Walsingham onnistui paljastamaan niin sanotun Throckmorton-salaliiton, jonka tarkoituksena oli nostaa Maria Stuart valtaan Englannissa Ranskan ja Espanjan maihinnousun avulla. Tietovuotaja oli Ranskan suurlähetystössä työskennellyt Walsinghamin kaksoisagentti ”Henry Fagot”, jonka arvellaan todellisuudessa olleen italialainen dominikaanimunkki Giordano Bruno. Salaliiton keskushenkilö Francis Throckmorton jäi kiinni raskauttavien asiakirjojen kanssa ja teki täyden tunnustuksen, kun häntä oli kidutettu kaksi päivää piinapenkissä.

Vuonna 1586 paljastui Babington-salaliitto, jolla oli sama päämäärä kuin Throckmorton-salaliitolla. Voidakseen todistaa Maria Stuartin osallisuuden siihen Walsingham sai Gilbert Gifford -nimisen miehen toimimaan kaksoisagenttina, joka tarjoutui järjestämään Chartleyn linnassa kotiarestissa asuneen Marian ja salaliiton johtajan Anthony Babingtonin välisten kirjeiden salakuljetuksen oluttynnyreissä. Walsinghamin miehet kopioivat kirjeet ennen niiden toimittamista vastaanottajille ja Thomas Phelippes -niminen agentti onnistui murtamaan Babingtonin käyttämän monimutkaisen salakirjoituskoodin. Salaliittolaisten annettiin jatkaa toimintaansa, kunnes Walsingham sai käsiinsä kirjeen, jossa Maria antoi tukensa Elisabetin salamurhalle. Tähän vedoten Walsingham ja Cecil taivuttelivat vuonna 1587 vastentahtoisen Elisabetin allekirjoittamaan Maria Stuartin kuolemantuomion. He järjestivät Marian pikaisesti teloitetuksi ennen kuin Elisabet ehtisi muuttaa mielensä.

Maria Stuartin teloituksen jälkeen Espanja alkoi valmistella sotaa Englantia vastaan. Vuonna 1587 Francis Draken komentama laivasto onnistui tekemään yllätyshyökkäyksen Espanjan Cádiziin, koska Walsingham oli syöttänyt harhautustarkoituksessa vääriä tietoja Espanjan agentiksi aavistamalleen Englannin Pariisin-suurlähettiläälle. Walsinghamin tiedusteluverkoston ansiosta Englanti sai myös etukäteen vihiä Espanjan kuninkaan vuonna 1588 varustamasta suuresta maihinnousulaivastosta, voittamattomasta armadasta.

Walsinghamin tytär Frances Walsingham oli naimisissa tärkeän hovimiehen Philip Sidneyn kanssa. Sidneyn kuoltua vuonna 1586 Walsingham joutui vastaamaan tämän veloista ja oli siksi viimeisinä vuosinaan taloudellisesti heikossa tilanteessa. Hän kuoli vuonna 1590. Hänet haudattiin Saint Paulin katedraaliin Lontoossa. Frances nai myöhemmin toisen mahtavan hovimiehen, Essexin jaarli Robert Devereux’n, sekä tämän kuoltua Clanricarden jaarli Richard Burken.

Walsingham rahoitti tutkimusmatkoja Luoteisväylän löytämiseksi.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Francis Walsingham Wikimedia Commonsissa