Formula 4
Formula 4 (F4) on autourheiluluokka, jota pidetään Formula 3:sten ohella kuljettajien tärkeimmistä ponnahduslaudoista kuninkuusluokkana pidettyyn Formula 1 -luokkaan. F4-luokassa kilpaillaan useissa eri sarjoissa kuten Euroopassa, Aasiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA lanseerasi uuden F4-luokan vuonna 2013, jonka tarkoituksena on luoda uusi polku nuorille kuljettajille kohden F1-luokkaa. Luokan perustamisen taustalla toimi muun muassa entinen F1-kuljettaja Gerhard Berger.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Formula 4 korvasi samalla kaavalla monta entistä sarjaa, esimerkiksi Italian Formula Abarth muuttui Italian Formula 4 -sarjaksi. Britanniassa tunnettu Britannian Formula Ford muuttui Britannian Formula 4 -sarjaksi. Saksan ADAC Formel Masters-sarja muuttui vuonna 2015 ADAC Formula 4ksi. Vuonna 2015 perustettiin uusi SMP Formula 4 -sarja jossa ajetaan sarjan kilpailuja muun muassa Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Vuonna 2015 perustettiin myös Australian, Kiinan, Japanin ja Meksikon Formula 4 -sarjat. Myös Yhdysvalloissa perustettiin Yhdysvaltain Formula 4 -sarja joka käynnistyi vuonna 2016. Myöhemmässä vaiheessa aikomuksena on järjestää myös Espanjan, Kaakkois-Aasian ja Arabiemiirikuntien F4 -sarjat.
Formula 4 -sarjat
muokkaaVuodet | Nimi | Maa | Valmistaja | Moottori | Huomautukset |
---|---|---|---|---|---|
2014– | Italian Formula 4 | Italia | Tatuus F4-T014 (2014-2021) Tatuus F4-T421 (2022-) |
Abarth 1.4L | Korvasi Formula Abarth -sarjan. |
2015– | Japanin Formula 4 | Japani | Dome F110 (2014-2023) Toray Carbon Magic MCS4-24 (2024) |
TOM'S-Toyota 2.0L | Sarjan organisoi GT–Association. JAF Japanin Formula 4 on samankaltainen sarja, jonka järjestää Japanin autourheiluliitto JAF. |
Kiinan Formula 4 | Kiina | Mygale M14-F4 (2015-2023) Mygale M21-F4 (2024) |
Geely G-Power JLD-4G20 (2.0L) | Korvasi China Formula Grand Prix -sarjan. | |
Britannian Formula 4 | Iso-Britannia | Mygale M14-F4 (2015-2021) Tatuus F4-T421 (2022-) |
Ford 1.6L EcoBoost (2015-2021) Abarth 1.4L (2022-) |
Korvasi Britannian Formula Ford -sarjan. | |
NACAM Formula 4 | Meksiko | Mygale M14-F4 (2015-2023) Tatuus F4-T421 (2024) |
Ford 1.6L EcoBoost (2015-2023) Abarth 414TF 1.4L (2024) |
Uusi sarja, jonka perusti Meksikon autourheiluliitto OMDAI. | |
2015–2019 2024 |
Australian Formula 4 | Australia | Mygale M14-F4 (2015-2019) Tatuus F4-T421 (2024) |
Ford 1.6L EcoBoost (2015-2019) Abarth 414TF 1.4L (2024) |
Uusi sarja, jonka perusti Australian autourheiluliitto CAMS vuosina 2015-2019. Sarja teki paluun vuonna 2024 ja uudeksi promoottoriksi tuli kiinalainen Top Speed. |
2016– | Espanjan Formula 4 | Espanja Portugali |
Tatuus F4-T014 (2016-2021) Tatuus F4-T421 (2022-) |
Abarth 1.4L | Uusi sarja, jonka perustivat Espanjan autourheiluliitto RFEDA ja Koiranen GP. |
Yhdysvaltain Formula 4 | Yhdysvallat Kanada |
Ligier JS F4 (2016-2023) Ligier JS F422 (2024) |
Honda K20 C1 2.0L (2016-2023) Ligier Storm (2024) |
Uusi sarja, jonka perustivat Sports Car Club of America ja Yhdysvaltain autourheiluliitto ACCUS. | |
Formula 4 UAE | Arabiemiirikunnat | Tatuus F4-T014 (2016-2021) Tatuus F4-T421 (2022-) |
Abarth 1.4L | Uusi sarja, jonka perustivat Emiraattien autourheiluliitot ATCUAE ja AUH Motorsports Dubai. | |
2016–2019 2023– |
Kaakkois-Aasian Formula 4 | Malesia Kaakkois-Aasia |
Mygale M14-F4 (2016-2019) Tatuus F4-T421 (2023-) |
Renault F4R (2.0L) (2016-2019) Abarth 1.4L (2023-) |
Sarjan avauskausi järjestettiin vuosina 2016 ja 2017. COVID-19-pandemia pysäytti mestaruuden hetkellisesti vuonna 2020, mutta vuonna 2023 mestaruus herätettiin henkiin uuden promoottorin Top Speed Shanghai Ltd:n alla. |
2017– | Tanskan Formula 4 | Tanska | Mygale M14-F4 | Renault F4R (2.0L) | Uusi sarja, jonka perusti Tanskan autourheiluliitto Dansk Automobil Sports Union. |
2018– | Ranskan Formula 4 | Ranska | Mygale M14-F4 (2018-2021) Mygale M21-F4 (2022-) |
Renault F4R (2.0L) (2018-2019) Renault HR13 (1.3L) (2020-2021) Alpine (2022-) |
|
2022– | Brasilian Formula 4 | Brasilia | Tatuus F4-T421 | Abarth 1.4L | Uusi sarja, jonka perustivat Brasilian autourheiluliitto Brazilian Auto Racing Confederation, Vicar ja Stock Car Pro Series. |
2023– | Intian Formula 4 | Intia | Mygale M21-F4 | Alpine 1.3L Turbocharged Engine | Yhteistyössä Formula Regional Indian Championship ja Indian Racing League -sarjojen kanssa. |
Keski-Euroopan Formula 4 | Itävalta Kroatia Tšekki Unkari Puola Slovakia |
Tatuus F4-T421 | Abarth 1.4L | Uusi sarja, jonka perustivat Tšekin autourheiluliitto Automobile Club of the Czech Republic, sekä Křenek Motorsport ja ESET V4 Cup Series | |
Euro 4 Championship | Eurooppa | Tatuus F4-T421 | Autotecnica 414TF 1.4L | ||
2024 | Saudi-Arabian Formula 4 | Saudi-Arabia | Tatuus F4-T421 | Autotecnica 414TF 1.4L | Sarjan organisoi Meritus.GP. |
Muut Formula 4 -sarjat
muokkaa- F1 Academy
- Formula Winter Series
- Formula Academy Finland
- Fórmula Academy Sudamericana
- Ligier JS4 Series
- GB4 Championship
- JAF Japanin Formula 4
- USF Juniors
- Formula Pro USA Western Championships
- Canada CASC Formula 4
- Fórmula 4 Chile