Avaa päävalikko
Fenformiini
Fenformiini
Fenformiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
1-(diaminometylideeni)-2-(2-fenyylietyyli)guanidiini
Tunnisteet
CAS-numero 114-86-3
ATC-koodi A10BA01
PubChem 8249
DrugBank DB00914
Kemialliset tiedot
Kaava C10H15N5 
Moolimassa 205,27
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 175–178 °C (347–352 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Metabolia ?
Puoliintumisaika ?
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Fenformiini (C10H15N5) on biguanideihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty aikaisemmin lääketieteessä diabeteksen hoidossa, mutta se on vedetty markkinoilta vuonna 1977 sivuvaikutuksena ilmenevän vakavan maitohappoasidoosin vuoksi.

Ominaisuudet ja käyttöMuokkaa

Huoneenlämpötilassa fenformiini on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja vesiliuos on lähes neutraali.[1] Fenformiinin vaikutusmekanismi perustuu siihen, että molekyyli sitoutuu AMP-aktivoituihin proteiinikinaaseihin ja aktivoi ne. Tämän vuoksi elimistö tulkitsee insuliinitason olevan liian matala. Yhdiste myös estää glykogeenin pilkkoutumista maksassa ja nämä vaikutukset alentavat veren glukoositasoa. Fenformiini tuli markkinoille vuonna 1957 kakkostyypin diabeteksen hoitoon ja sitä käytettiin sen hydrokloridisuolana.[2] 1960-luvulla alkoi ilmestyä raportteja, jotka esittivät potilaiden maitohappoasidoosin ja ketoosin sekä fenformiinin käytön välillä olevan yhteyden. Vuonna 1976 julkaistun tutkimuksen mukaan näillä oli selkeä yhteys ja lääkeaine vedettiin markkinoilta useassa maassa vuonna 1977. Kuolleisuus fenformiinin aiheuttamaan maitohappoasidoosiin oli jopa yli 50 %. Yhdysvaltain lääketurvallisuusviranomainen FDA on nimittänyt fenformiinia yleiselle terveydelle vaaralliseksi aineeksi.[3][4][5][6]

ValmistusMuokkaa

Fenformiinia voidaan syntetisoida fenyylietyyliamiinin ja disyandiamidin välisellä reaktiolla.[7]

 

LähteetMuokkaa

  1. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1245. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. Phenformin DrugBank. Viitattu 3.10.2016. (englanniksi)
  3. Hilmar Bischoff: Oral Antidiabetic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 3.10.2016
  4. Pertti J. Neuvonen: Vakavien lääkehaittojen ja vaarallisten lääkeinteraktioiden ennakointi ja ehkäisy. Duodecim, 2013, 129. vsk, nro 1, s. 22–30. Artikkelin verkkoversio Viitattu 3.10.2016.
  5. Robert Alan Lewis: Lewis' dictionary of toxicology, s. 800. CRC Press, 1998. ISBN 978-1566702232. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.10.2016). (englanniksi)
  6. Sarah E. Boslaugh: The SAGE Encyclopedia of Pharmacology and Society, s. 2227–2228. SAGE Publications, 2015. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.10.2016). (englanniksi)
  7. Sriram D.: Medicinal chemistry, s. 387. Pearson Education India, 2010. ISBN 9788131731444. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.10.2016). (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa