Fanaa
Fanaa on Kunal Kohlin ohjaama intialainen hindinkielinen draamaelokuva vuodelta 2006. Päärooleja näyttelevät Aamir Khan ja Kajol. Elokuva oli sekä yleisö- että arvostelumenestys ja se voitti kolme Filmfare Awards -palkintoa.
Fanaa | |
---|---|
Elokuvan juliste |
|
Ohjaaja | Kunal Kohli |
Käsikirjoittaja | Shibani Bathija |
Tuottaja |
Aditya Chopra Yash Chopra |
Säveltäjä | Jatin-Lalit |
Kuvaaja | Ravi K. Chandran |
Leikkaaja | Ritesh Soni |
Tuotantosuunnittelija | Ewa Skoczkowska (käännä suomeksi) |
Pääosat |
Aamir Khan Kajol |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Intia |
Tuotantoyhtiö | Yash Raj Films |
Levittäjä |
Yash Raj Films Netflix |
Ensi-ilta | 26. toukokuuta 2006 |
Kesto | 169 min |
Alkuperäiskieli |
hindi urdu |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
AllMovie | |
Juoni
muokkaaDelhiläinen turistiopas Rehan (Aamir Khan) ja sokea kashmirilaistyttö Zooni (Kajol) rakastuvat toisiinsa, mutta heidät erottaa terrori-isku, jossa Rehanin uskotaan kuolleen. Myöhemmin selviää, että Rehan ei kuollutkaan vaan hän on iskusta vastuussa oleva kashmirikapinallinen. Seitsemän vuotta myöhemmin hänen kapinallisjärjestönsä lähettää hänet suorittamaan tehtävää Kashmiriin, missä hän kohtaa jälleen Zoonin.
Näyttelijät
muokkaaAamir Khan | … | Rehan Qadri |
Kajol | … | Zooni Ali Beg |
Rishi Kapoor | … | Zulfikar Ali Beg |
Tabu | … | Malini Tyagi |
Sharat Saxena | … | Susheel Rawat |
Master Ali Haji | … | Rehan Jr. |
Ahmad Khan | … | Naana Jaan (Rehanin isoisä) |
Kirron Kher | … | Nafisa Ali Beg |
Shiney Ahuja | … | Majuri Suraj Ahuja |
Satish Shah | … | Eversti Maan Singh |
Shruti Seth | … | Fatimah (”Fatty”) |
Gautami Kapoor | … | Rubina (”Ruby”) |
Sanaya Irani | … | Mehbooba (”Bobo”) |
Jaspal Bhatti | … | Jolly Singh |
Lillete Dubey | … | Helen |
Vrajesh Hirjee | … | Balwaan (turistiopas) |
Suresh Menon | … | Venkateshwar Atti Cooper Rao |
Shishir Sharma | … | Puolustusministeri |
Salim Shah | … | Toinen puolustusministeri |
Deepak Saraf | … | Pääministeri |
Lara Dutta | … | Zeenat |
Puneet Vashist | … | Kapteeni Ijaz Khan |
Vastaanotto
muokkaaJotkut kriitikot arvostelivat Fanaata sen pituudesta ja epäuskottavasta juonesta, mutta elokuvaa pidettiin onnistuneena pääasiassa Kajolin ja Aamir Khanin roolisuoritusten sekä kemian vuoksi.[1][2][3][4]
Box Office India julisti elokuvan ”superhitiksi”.[5]
Kohu
muokkaaElokuvaa kieltäydyttiin esittämästä Gujaratin osavaltiossa Aamir Khaniin kohdistuvien protestien takia.[6] Elokuvateatteri Jamnagarissa esitti sitä noin viikon ajan kesäkuussa 2006. Elokuvan esittäminen lopetettiin, kun mieskatsoja sytytti itsensä tuleen elokuvan väliajalla.[7]
Soundtrack
muokkaaFanaa on viimeinen elokuva, johon säveltäjäduo Jatin-Lalit sävelsi musiikin yhdessä.[8] Sanoitukset kirjoitti Prasoon Joshi.
Nro | Nimi | Laulaja(t) | Kesto | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | ”Chand Sifarish” | Shaan, Kailash Kher | 4.37 | ||||||
2. | ”Mere Haath Main” | Sonu Nigam, Sunidhi Chauhan, Aamir Khan, Kajol | 4.48 | ||||||
3. | ”Des Rangila” | Mahalakshmi Iyer | 5.18 | ||||||
4. | ”Dekho Na” | Sonu Nigam, Sunidhi Chauhan | 5.24 | ||||||
5. | ”Chanda Chamke” | Babul Supriyo, Mahalakshmi Iyer, Master Akshay Bhagwat, Aamir Khan, Kajol | 3.50 | ||||||
6. | ”Destroyed In Love” | Instrumentaali | 4.52 | ||||||
7. | ”Fanaa For You” | DJ Aqeel | 4.26 | ||||||
Palkinnot
muokkaa- Paras naispääosa – Kajol
- Paras mieslaulaja – Shaan (”Chand Sifarish”)
- Paras sanoitus – Prasoon Joshi (”Chand Sifarish”)
- Paras mieslaulaja – Shaan (”Chand Sifarish”)
- Paras sanoitus – Prasoon Joshi (”Chand Sifarish”)
- Screen Awards
- Paras mieslaulaja – Shaan (”Chand Sifarish”)
- Zee Cine Awards
- Paras naispääosa – Kajol
- Paras mieslaulaja – Shaan (”Chand Sifarish”)
Lähteet
muokkaa- ↑ Verma, Sukanya: Watch Fanaa for Aamir, Kajol! Rediff. 26.5.2006. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Joshi, Poonam: Fanaa (2006) BBC. 21.5.2006. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Jha, Subhash K.: Fanaa Glamsham. 2006. Arkistoitu 13.9.2014. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Adarsh, Taran: Fanaa Bollywood Hungama. 26.5.2006. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Fanaa Box Office India. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 17.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Gujarat left out as world sees Fanaa The Times of India. 27.5.2006. Arkistoitu 26.10.2011. Viitattu 12.9.2011. (englanniksi)
- ↑ Fanaa: man who immolated dies The Hindu. 21.6.2006. Arkistoitu 23.5.2008. Viitattu 12.9.2011. (englanniksi)
- ↑ Ghosh, Lakshmi B.: Fanaa promises to keep audience tuned in to its music The Hindu. 16.4.2006. Arkistoitu 12.5.2006. Viitattu 12.9.2011. (englanniksi)