Avaa päävalikko
Venäläiset valkoiset armeijat, kansalliset armeijat ja interventiojoukot

Etelä-Venäjän armeija oli yksi Venäjän valkoisista armeijoista, jotka edustivat Venäjän väliaikaista hallitusta ja taistelivat bolševikkeja, Ukrainan itsenäisyysliikettä ja saksalaisia vastaan.

Etelä-Venäjän armeija epäonnistui hyökkäyksessään Moskovaan vuonna 1919, minkä jälkeen sen vaikutus Venäjän sisällissotaan jäi marginaaliseksi. Sillä oli kuitenkin merkitystä Ukrainan tilanteeseen lähinnä Harkovan bolševikkihallinnon vastustajana, mikä toisaalta helpotti Ukrainan kansantasavallan asemaa bolševikkeja vastaan, mutta toisaalta esti sitä laajentamasta valtaansa Itä-Ukrainaan.

Etelä-Venäjän armeijaa komensivat Anton Denikin ja hänen seuraajansa Pjotr Wrangel. Armeijan rippeet jouduttiin lopulta evakuoimaan Krimiltä Konstantinopoliin marraskuussa 1920.

Muita vastaavanlaisia armeijoita olivat Neuvosto-Venäjän interventioon liittyen amiraali Aleksandr Koltšakin johtama Siperian armeija, jonka tarkoituksena oli kukistaa neuvostovalta hyökkäämällä Kaukoidästä Siperian kautta Moskovaan. Kenraali Nikolai Judenitšin komentama luoteisarmeija puolestaan pyrki Pietarin neuvostovallan kukistamiseen. Luoteisarmeija toimi lähinnä Suomenlahden eteläpuolelta Baltiasta.

Kenraali C. G. E. Mannerheim, joka oli Nikolai Judenitšin aseveli Venäjän keisarillisen armeijan ajalta, pyrki vuonna 1919 saamaan Suomen presidentti Ståhlbergin liittymään Judenitšin Pietarin vastaiseen operaatioon. Mannerheimin ajatus oli, että Judenitš-yhteistyön avulla Venäjän valkoinen hallinto tunnustaisi Suomen itsenäisyyden, jolloin Suomen Entente-mielinen suuntaus vahvistuisi Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Lenin kirjoitti tuolloin päiväkirjoihinsa arvelevansa Pietarin kaatuvan, mikäli kenraali Mannerheim hyökkää Kannaksen suunnasta. Ståhlberg ei kuitenkaan suostunut ehdotukseen ja Lenin säilytti asemansa.

KomentajatMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kenraali Wrangelin muistelmat on ranskankielisestä alkuperäisteoksesta Mémoires du général Wrangel (Pariisi, 1930) Simo Hämeen-Anttilan kääntämä ja Kariston ensin 1930 kustantama ja toisen kerran 1989 painama muistelmakirja Etelä-Venäjän armeijan toiminnasta Denikinin komentajakauden jälkeen sen viimeisen komentajan Pjotr Wrangelin aikana. Kirjasta ilmenee Wrangelin näkemys, että asevelvollisuuden käyttöönotto Neuvosto-Venäjällä ja ulkomaisten joukkojen osallistuminen taisteluihin aiheutti sen, että vallankumouksellisen puna-armeijan taistelu sai vähitellen yleisessä mielipiteessä kansallisen sodan piirteitä. Se vaikutti interventiojoukkojen tappioon. Kirja on käännetty 1999 venäjäksikin nimellä "Valkoinen asia" (Белое Дело, переиздание: П.Н. Врангель. Москва, 1999. часть I).
  • Kenraali Wrangelin muistelmat, Pjotr Nikolajevitsh Wrangel, kääntäjä Simo Hämeen-Anttila, Karisto, Hämeenlinna, 1930, Karisto, Hämeenlinna, 1989, 2, painos, ISBN 951-23-2639-6 (sid.), 344 sivua, 16 kuvasivua
WSOY; 1956 (1. painos), 1958 (2. painos), 1964 (3. painos), 1965 (4. ja 5. painos)
1967 (6. painos), 1976
  • Hiljainen Don, Mihail Šolohov suomentanut Elias Siippainen
Smia, Lokakuu-sarja II; 1944 (suomennettu samasta kirjasta kuin edellä )
WSOY; 1972


Venäjän asevoimat
Venäjän keisarillinen armeija (1721–1917)
Työläisten ja talonpoikien punainen armeija (1918–1946) • Neuvostoliiton asevoimat (1946–1991) • Itsenäisten valtioiden yhteisön asevoimat (1991–1992)
Venäjän federaation asevoimat (1992–)