Espanjan taiteessa on ollut monia huomattavia kausia. Espanjan suuruuden aikaa sekä maalauksessa että arkkitehtuurissa oli barokki, joka jatkui 1700-luvun lopulle saakka. Tunnetuimpia taidemaalareita oli manierismin ja barokin välimaastossa liikkunut El Greco. Varsinaista barokkia edustivat Bartolomé Esteban Murillo ja Diego Velázquez. Viimeinen suuri mestari maalaustaiteessa oli Francisco de Goya.[1]

Diego Velázquez: Hovinaiset, 1656–1657.
El Greco 1608-1614.
Francisco de Zurbarán: Asetelma; sitruunoita, appelsiineja ja ruusu 1633, 60 × 107 cm
Francisco Goya: Toukokuun kolmas 1808.

Alkuvaiheessa väriä antoivat maurilaisten valloittajien islamilainen taide ja arkkitehtuuri, kuten Alhambran linna.[1] Maurilainen perintö näkyy yhä etenkin Córdobassa, Sevillassa ja Granadassa. Euroopan maista vaikutteita tuli Espanjaan muun muassa Italiasta ja Ranskasta, varsinkin barokin ja uusklassismin kausina.

Modernismin kehitykseen vaikuttivat 1900-luvun alussa espanjalaiset Pablo Picasso ja Juan Gris sekä surrealistit Joan Miró ja Salvador Dalí. Merkittäviä nykytaiteilijoita ovat muun muassa Antoni Tàpies ja kuvanveistäjä Eduardo Chillida. Myös arkkitehtuurissa on ollut persoonallisia ilmiöitä, kuten Antoni Gaudí Sagrada Familia -kirkkoineen.[1]

Maalaus ja kuvanveisto

muokkaa

Ennen renessanssia Espanjassa oli tehty bysanttivaikutteisia freskoja 1100-luvulla Katalonian sekä Kastilian kirkkoihin, ja perinne jatkui gotiikan aikana. Tuolloin saatiin vaikutteita myös Sienasta, myöhemmin myös Alankomaista ja Kölnistä.[1]

Myöhäisrenessanssi, manierismi ja barokki

muokkaa

Espanjalla oli flaamilaisten kanssa runsaasti taloudellisia ja poliittisia yhteyksiä 1400-luvun puolivälistä alkaen, joten varhaisrenessanssin maalaus sai Espanjassa paljon vaikutteita flaamilaisesta maalauksesta. Espanjalais-flaamilaisen koulun johtavia taiteilijoita olivat Bartolome Bermejo, Pedro Berruguete ja Juan de Flandes.

Myöhäisrenessanssin aikoihin Espanjassa vaikutti useita maalareita, joskin vahvinta Espanjassa oli manierismi ja barokki, joka jatkui pidempään kuin muualla.[1] Espanjalaista renessanssia ja manierismia on vaikea erottaa toisistaan, ja paikallista vaihtelua oli maalauksessa paljon. Tärkeitä barokin tyylisiä maalareita olivat Sebastiano del Piombo ja Luis de Morales, jonka maalauksissa oli vahvaa uskonnollista intensiteettiä. Tärkein tämän vaiheen maalari oli El Greco, joka tunnetaan piinatun pidennetyistä hahmoistaan ja fantasioivasta sävystään. Hän yhdisti bysantin perinteitä länsimaiseen maalaukseen. Barokin maalaustaide oli runsasta. Francisco Zurbarán tunnetaan vahvasta chiaroscuron käytöstä uskonnollsissa aiheissaan ja asetelmissaan. Laajalti tunnettu ja omaperäinen Diego Velázquez oli Filip IV:n hovin johtava taiteilija.

Hän maalasi lukuisia historiallisesti ja kulttuurillisesti merkittäviä kohtauksia ja maalasi paljon muotokuvia niin kuninkaallisesta perheestä, muista tärkeistä henkilöistä ja aikalaisista. Velázquez osoitti monissa muotokuvissa kunnioitusta monia yhteiskunnan vähemmän onnekkaita, kuten kääpiöitä ja kerjäläisiä kohtaan. Vastaavasti hän kuvasi jumalia ja jumalattaria kuin tavallisia ihmisiä. Kuningas Filipin yli 50 muotokuvan ohella hän maalasi paljon myös perheen muita jäseniä.

Romantiikka

muokkaa

Francisco Goya oli myös hovitaiteilija ja muotokuvamaalari. Hän kuvasi maalauksissaan historiaa ja epävirallisemmassa tuotannossaan hän suosi vallankumouksellsia ja visionaarisia aiheita. Myös hänen tärkeänä kohteenaan oli aikansa kuningasperhe, kuten Kaarle IV ja Ferdinand VII. Goyan aiheet vaihtelivat seinävaatesuunnitelmien iloisista juhlatunnelmista sotanäkymiin, taisteluihin ja ruumiisiin.

Uransa alkuvaiheessa hän maalasi kartonkeja, joiden oli tarkoitus toimia seinävaatteiden malleina ja keskittyi jokapäiväisiin tapahtumiin, joita kuvasi eloisin värein. Goya teki myös useita etsauksia, joissa hän kuvasi yhteiskunnan alennustilaa ja sodan kauhuja. Kuuluisimpia näistä ovat ”mustat maalaukset”, joita hän teki elämänsä loppuaikoina. Shokeeraavat ja moniselitteiset kuvat luovat epämiellyttävän tunnun.

1900-luku

muokkaa

Monet espanjalaiset taiteilijat työskentelivät 1900-luvun alkupuolella Pariisissa, missä he olivat mukana modernin taiteen uusimmissa suuntauksissa.[2] Näkyvimpänä heistä Pablo Picasso loi yhteistyössä ranskalaisen Georges Braquen kanssa kubismia, jonka puhtaimpia edustajia oli Juan Gris.[3] Samaan tapaan Salvador Dalista tuli surrealistisen liikkeen keskushahmo ja Joan Miró vaikutti abstraktin taiteen parissa.

Taidemuseoita

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e ”Espanjan taide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  2. Werner Haftmann: Painting in the Twentieth Century – A Pictorial Survey, s. 191. Praeger Publishing, 1965
  3. Werner Haftmann: Painting in the Twentieth Century – A Pictorial Survey s. 80. Praeger Publishing, 1965

Aiheesta muualla

muokkaa