Esinahka

sukupuolielimen osa

Esinahka (lat. praeputium) on ihopoimu, joka on osa sukupuolielimiä. Sen tehtävänä on suojata terskaa,[1] joka miehillä on siittimen uloin osa, naisilla häpykielen pää. Miehen esinahalla on merkitystä myös seksissä. Ympärileikkauksessa miehen esinahka poistetaan kokonaan tai osittain. Monesti sanalla esinahka tarkoitetaan vain miehen tai pojan esinahkaa.

Miehen esinahka

Anatomiaa

muokkaa
 
Miehen terska paljaana ja esinahan peittämänä.
Ensimmäisessä kuvassa esinahka on vedetty aivan alas, jolloin esinahan sisäpuoli näkyy terskan alapuolella.
Keskimmäisessä kuvassa näkyy esinahan terskaan yhdistävä kapea ihopoimu, frenulum.

Miehen esinahka

muokkaa

Miehen esinahka on kaksinkertainen, siitintä ympäröivä ihopoimu, joka on siittimen päällä olevan ihon uloin osa. Esinahka koostuu sisä- ja ulkopuolesta sekä esinahan terskaan yhdistävästä kapeasta ihopoimusta, frenulumista. Sukuelinten muiden alueiden tavoin esinahka on hyvin pehmeää, joustavaa ja venyvää. Esinahan pinta voi olla epätasainen, ja siinä voi olla pieniä ja vaarattomia vaaleita pisteitä, eräänlaisia nystermiä.

Normaalisti esinahka peittää terskan, mutta sen voi vetää terskan päältä pois. Esinahka liikkuu terskan päällä rullautumalla kaksinkertaisuutensa ansiosta. Esinahka yhdessä terskan kanssa muodostaa kostean limakalvoalueen.

Esinahan koko ja muoto vaihtelevat huomattavasti iän ja normaalin yksilöllisen vaihtelun myötä. Esinahka peittää toisilla terskan täysin, toisilla esinahka voi ulottua terskan päälle vain osittain. Toisilla esinahkaa voi olla hyvinkin runsaasti.

Siittimen paisuessa erektioon esinahka yleensä liukuu terskan päältä pois, jolloin myös frenulum paljastuu.

Pojan esinahka

muokkaa

Ennen murrosikää esinahka peittää koko terskan,[1] ja se on yleensä tiukka. Tavallisesti esinahka on myös kiinnittynyt terskaan. Tällöin sitä ei pitäisi edes yrittää saada taakse, sillä sellainen voisi vahingoittaa esinahkaa eikä pikkupojan hygienia esinahan taakse saamista vaadi. Jos esinahassa tai virtsateissä ei ole ollut ongelmia, ei asiasta tarvitse olla huolissaan ollenkaan.[2] Lapsilla esinahan kärkiosaa on yleensä runsaasti. Viimeistään murrosiän kynnyksellä esinahan tulisi irtautua terskasta ja aikuisikään mennessä esinahan tulisi liikkua helposti terskan päältä pois. Jos näin ei käy, on kyseessä fimoosi ja on harkittava esinahan leikkaamista[2].

Esinahan merkitys

muokkaa

Miehen esinahka

muokkaa

Esinahan ensimmäisiin tehtäviin kuuluu suojata lapsen herkän terskan ja sen limakalvon kehitystä ja siten estää hiertymiä ja tulehduksia. Esinahka suojaa vaippaikäisiä virtsatulehduksilta sekä hankaumilta ja ihottumilta peniksen alueella. Myöhemminkin terskan ja esinahan pinnasta erittyy antibakteerista eritettä suojaamaan ja voitelemaan terskan sekä esinahan limakalvoaluetta. Esinahka ylläpitää terskan luontaista kosteustasapainoa. Esinahan terskaan yhdistävän kapean ihopoimun (frenulum) tehtävänä on tukea siitintä erektiossa sekä erityisesti terskaa yhdynnän aikana. Frenulum korvaa eläimillä esiintyvän peniksen luun.[3]

Esinahan suojaavan tehtävän lisäksi sillä on keskeinen rooli seksuaalisen nautinnon tuottamisessa. Esinahassa, samoin kuin terskassa, on runsaasti kevyelle kosketukselle herkkiä hermopäätteitä, joiden ansiosta mies voi aistia liikettä ja painetta muun muassa itsetyydytyksessä ja yhdynnässä.

Esinahan ahtaus

muokkaa

Mikäli esinahka on liian ahdas, on kyse esinahan ahtaudesta eli fimoosista. Yksi mahdollinen hoitomuoto on tällöin ympärileikkaus, jossa esinahka poistetaan joko osittain tai kokonaan. Ahdasta esinahkaa voi varovasti myös yrittää venyttää säännöllisesti joko lääkärin määräämän voiteen tai kosteusvoiteen avulla. Liiallista venyttämistä on syytä välttää, koska riskinä on arpikudoksen muodostuminen, joka voi tehdä esinahasta entistäkin kireämmän. Esinahan ahtaus on yleistä lapsilla, mutta vain pienellä osalla tilanne on niin vaikea, että ongelmaa tarvitsee hoitaa.

Ympärileikkaus

muokkaa

Ympärileikkaus (lat. circumcisio) tehdään joko lääketieteellisistä, uskonnollisista tai muutoin kulttuuriperinteeseen liittyvistä syistä. Lääketieteellisenä syynä voi olla esimerkiksi esinahan ahtaus. Juutalaiseen ja islamilaiseen uskontoon liittyy ympärileikkausperinne. Yhdysvalloissa ympärileikkaus on suhteellisen tavallista myös kulttuurisista syistä, samoin kuin paikoin Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa joidenkin alkuperäisyhteisöiden keskuudessa. Pojan tai miehen ympärileikkaus ei ole sairaalaolosuhteissa toimenpiteenä kovin suuri. Ympärileikkauksen hyödyistä ja haitoista kiistellään, mikäli leikkausta ei tehdä selvän lääketieteellisen syyn vuoksi.

Esinahka ja seksuaalisuus

muokkaa

Esinahalla on tärkeä rooli miehen seksuaalisessa identiteetissä siittimen näkyvän ja toiminnallisen roolin kautta. Monille miehille esinahka on intiimi, alitajuisesti ja symbolisesti tärkeä osa alastomuuden ja seksuaalisuuden kokemusta, sillä esinahka peittää tavallisesti lapsuudesta lähtien terskan ulkopuolisten katseilta ja kosketuksilta. Myöhemminkin esinahka vetäytyy terskan päältä pois yleensä vain erektiossa.

Miehen sukupuolielinten ollessa katseille alttiina, vastakohtana naisten pääosin kehon sisällä sijaitseville sukupuolielimille, saattaa esinahkaan liittyä myös jollain tapaa kastraatioahdistukseen liittyviä mielikuvia tai pelkoja seksuaalisen toiminnallisuuden ja orgasmin keskittyessä juuri terskaan ja esinahkaan. Esinahka voi olla useimmiten ratkaisevassa osassa lapsen ensimmäisissä seksuaalisuuteen liittyvissä itsetyydytyskokemuksissa, mikä saattaa omalta osaltaan edesauttaa ja vahvistaa nuoren kokemusta esinahan ja seksuaalisuuden keskinäisestä nautinnon riippuvuudesta.

Esinahka ja erityisesti sen terskaan kiinnittävä ihopoimu, frenulum, ovat miehen kehon herkimpiä alueita. Esinahan näkyminen jo sinänsä tai sen vetäminen pois terskan päältä tai sen vetäytyminen siittimen paisuessa erektioon voidaan kokea kiihottavana. Esinahkaa voidaan hyväillä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Esinahan vetäminen kireälle alas voi tuottaa joillekin mielihyvää, varsinkin, jos siitin on erektiossa. Itsetyydytyksessä on tavallista, että esinahkaa liu’utetaan käden avulla edestakaisin terskan yli, jolloin esinahan sekä terskan hermopäätteet tuottavat miehelle mielihyvää.

Heteroseksuaalisessa yhdynnässä esinahka terskan tavoin hankautuu emättimen seinämiä vasten, mikä tuottaa mielihyvää sekä miehelle että naiselle ja samalla vähentää yhdyntään tarvittavan liukasteen määrää siittimen varren liikkuvan ihon toimiessa yhdynnän kitkaa vähentävänä osana. Ympärileikatun siittimen terskan korona vetää emättimen nesteet yhdynnän aikana ulos emättimestä, ja siten voiteleva liukaste siittimen ja emättimen välillä ehtyy ja kitka suurenee.[3]

Esinahka Raamatussa

muokkaa

Raamatussa esinahka mainitaan useissa kohdissa. Tehdessään liiton profeetta Abrahamin ja tämän jälkeläisten kanssa Jumala vaati heiltä liiton merkkinä esinahan leikkaamista. Abraham oli itse 90-vuotias, kun hänet ympärileikattiin.[4][5] Myöhemmin Egyptistä lähdön jälkeen syntyneet israelilaiset olivat kuitenkin jääneet ympärileikkaamatta, joten Joosua ympärileikkasi heidät kaikki Esinahkakukkulan luona.[6]

Ensimmäisen Samuelin kirjan mukaan Israelin kuningas Saul ilmoitti Daavidille, että tämä pääsisi hänen vävykseen tuomalla sata filistealaisten esinahkaa. Daavid tappoi sodassa kaksisataa filistealaista, toi mukanaan heidän esinahkansa ja laski ne kaikki kuninkaan eteen. Saul piti lupauksensa ja antoi hänelle tyttärensä Mikalin vaimoksi.[7] Raamattu ei kerro, mitä Saul teki saamillaan esinahoilla.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Suuri lääkärikirja A-Ö, s. 75. ((suomalaisen laitoksen päätoimittaja: Timo Klaukka, suomentaja: Aila Cantell)) Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2584-9.
  2. a b http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/laakariarkisto/ahdas_esinahka.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Kari Heusala: Vaikuttaako ympärileikkaus seksuaaliseen nautintoon? 15.12.2006. MTV3 Internet. Viitattu 30.7.2007.
  4. 1. Moos. 17:11
  5. 1. Moos. 17:24
  6. 1. Joos. 5:2–7
  7. 1. Sam. 18:25–27

Aiheesta muualla

muokkaa