Esa Arvo Lukala[1] (s. 27. heinäkuuta 1945 Turku)[2] on suomalainen muotisuunnittelija ja kuvataiteilija. Hän teki yli 30 vuoden uran suomalaisen vaatetusteollisuuden parissa. Hänet nimettiin vuoden muotitaiteilijaksi 1990 ja Kultainen vaatepuu -palkinnon saajaksi 1995.[3]

Lukala opiskeli 1967–1968 Turun Piirustuskoulussa ja 1968–1972 vaatesuunnittelua ja valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän osallistui moniin kuvataiteilijoiden yhteisnäyttelyihin, mutta valitsi sitten leipäpuukseen vaatesuunnittelun.

Esa Lukala on suunnitellut nahkavaatteita muun muassa Friitalalle ja Satanahalle. 1970-luvun loppupuolen hän toimi suunnittelijana kankaanpääläisessä Reimassa ja 1980-luvulla kuopiolaisessa Piretta-P.T.A.:ssa, jossa teki Avenue-mallistoja naisille ja St. Jacques -mallistoja miehille. 1980-luvulla Lukala uudisti puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja taksinkuljettajien virkapuvut. Hän on suunnitellut vaatteita myös muun muassa Oratopille ja Luhdalle sekä koruja Turun Hopealle ja Kultateollisuudelle.[4][2]

Kuvataiteilijana Lukala yhdistää valokuvaa, piirtämistä ja maalausta usein metallipinnalle ja kuvaa urbaaneista kaupunkimiljöistä löytämiään aiheita.[5] Hän on työskennellyt residenssiapurahalla New Yorkissa 1993, 1997 ja 2003.[6]

Esa Lukala on toiminut myös opettajana Lahden muotoiluinstituutissa.[6]

Esa Lukalan veli on lavastaja Juha Lukala. Heidän isänsä oli taidemaalari Arvo Lukala.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Lukala Visions Oy, päättäjät (Arkistoitu – Internet Archive), Fonecta Finder. Viitattu 9.6.2014.
  2. a b c Tapio Mikola (teksti), Kati Mikola (karikatyyrit): Pikakuvia 1, Vaatemarkkinoinnin vaikuttajia sanoin ja kuvin, s. 62. Turku: LSK, 1981. ISBN 951-99302-2-1.
  3. Jukka Valkonen:Esa Lukala (Arkistoitu – Internet Archive), Esa Lukalan verkkosivusto 28.6.2010. Viitattu 9.6.2014.
  4. Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat, s. 73. WSOY, 1996. ISBN 978-9510208649.
  5. Lukala Esa[vanhentunut linkki], Grafiikkakauppa. Viitattu 9.6.2014.
  6. a b Esa Lukala (Arkistoitu – Internet Archive), Lukala Visions Oy. Viitattu 9.6.2014.

Aiheesta muualla muokkaa