Satanahka Oy oli vuosina 1919–2003 Kiukaisissa toiminut nahkatehdas ja nahkapukineiden valmistaja.

Satanahka Oy:n entinen tehdas Kiukaisten Eurakoskella.

Historia muokkaa

Yhtiö sai alkunsa vuonna 1917 satakuntalaisten tilallisten perustamana ja se aloitti nahanvalmistuksen marraskuussa 1919 nimellä Satakunnan Nahkateollisuus Osakeyhtiö. Kiukaisten Eurakoskelle rakennetun nahkatehtaan suunnitteli tamperelainen rakennusmestari Heikki Tiitola. Aluksi se tuotti tilallisten omista vuodista parkkinahkaa heidän omiin tarpeisiinsa. 1920-luvulla tehdas alkoi valmistamaan nahkaa myös ulkopuolisille kuten esimerkiksi kenkäteollisuudelle. Vuonna 1932 yrityksen osake-enemmistön hankki Friitalan nahkatehtaan perustajan Arthur Hellmanin poika Aarne Hellemaa.[1] Hänen aikanaan tehtaan koneita ja tuotantomenetelmiä modernisoitiin, työntekijöiden määrää lisättiin ja myös koko tuotanto suunnattiin kenkäteollisuudelle.[2] Vuonna 1942 yhtiön nimeksi vaihtui Satanahka Oy.[3]

1940-luvun aikana Satanahka aloitti raakanahan lisäksi omien nahkatuotteiden valmistuksen. Sen valikoimiin kuuluivat esimerkiksi nahkavaatteet, -käsineet ja -hatut sekä salkut ja laukut. Lisäksi Satanahka valmisti puolustusvoimille reppuja ja muita nahkaisia tarvikkeita sekä muun muassa pesäpalloräpylöitä.[2] 1960–1980-luvuilla yhtiö tuli tunnetuksi nahka- ja mokkapuseroistaan, joita se valmisti myös tuotemerkillä Finn Fant.[4] Ne ovat nykyään suosittuja vintage-harrastajien keskuudessa.[5][6] Takavuosikymmeninä tehdas saastutti vieressä virtaavaa Eurajokea laskemalla siihen jätevetensä puhdistamattomana. Joen kerrotaan pahimmillaan 1950-luvulla löyhkänneen kuin viemärin.[7]

Vielä vuonna 1995 tehdas työllisti 155 henkilöä, mutta ajautui konkurssiin kahta vuotta myöhemmin. Sen jatkajana aloitti Sata Leather Oy vuonna 1998, joka kuitenkin joutui lopettamaan toimintansa 2003.[2] Nahkatehtaan kiinteistö on siitä lähtien ollut tyhjillään. Nykyiset rakennukset ovat valmistuneet pääosin 1930- ja 1940-luvuilla.[8] Nahkatehtaasta kertovia esineitä ja valokuvia on näytteillä Kiukaisten Eurakoskella sijaitsevassa Wanhassa Pappilassa.[9]

Lähteet muokkaa

  1. Kuka kukin on (Aikalaiskirja) : Who's who in Finland / 1954 Projekt Runeberg. Viitattu 14.4.2014.
  2. a b c Akkun Rauma seudu historjaha Rauman kaupunki. Viitattu 14.4.2014.
  3. Vanhojen osakirjojen keräily Pörssitieto. Viitattu 14.4.2014.
  4. Aina ei kannata ostaa uutta Nahkakujan pukinekorjaamo. Viitattu 14.4.2014.
  5. Vaatehuone-blogi Viitattu 14.4.2014.
  6. Lainahöyhenissä-blogi Viitattu 14.4.2014.
  7. Joki nimeltään Eurajoki 15.4.2013. Viitattu 14.4.2014.
  8. Uusi-Seppä, Niina: "Satakunnan kulttuuriympäristöt – eilen, tänään, huomenna" (s. 207). Satakunnan Museo, 2012. Viitattu 14.4.2014.
  9. Kiukaisten Wanha Pappila Aikamatka Satakunnassa. Viitattu 14.4.2014.

Aiheesta muualla muokkaa