Esa Katajavuori

suomalainen kosketinsoittaja ja jazzpianisti

Esa Katajavuori (27. huhtikuuta 1940 Helsinki20. tammikuuta 2023 Porvoo[1])[2] oli suomalainen kosketinsoittaja sekä jazzpianisti.[3]

Esa Katajavuoren kvintetti.

Ura muokkaa

Katajavuoren lapsuuskodissa piano oli ainoa esillä ollut soitin, ja se säilyi hänen pääasiallisena instrumenttinaan koko hänen uransa ajan. Pojan soittotaito karttui pianotunneilla ja opinnoilla Sibelius-Akatemiassa. Musiikinlajeista jazz kiinnosti Katajavuorta eniten, joten hän perusti 1950-luvun puolivälissä kvintetin. Silloisissa Helsingin koulutansseissa ahkerasti keikkailleen yhtyeen rumpaliksi tuli Christian Schwindt, joka kuului myöhemmin Love Records -levy-yhtiön perustajiin. Katajavuoren musiikillisina esikuvina olivat Bill Evans, Red Garland ja Art Tatum.[4]

1960-luvun alussa Katajavuori siirtyi ammattimaiseksi pianistiksi tanssi- ja ravintolakeikoille. Eri yhteyksissä hän säesti muiden muassa Vesa-Matti Loiria, Lasse Mårtensonia, Carolaa, Viktor Klimenkoa ja Kivikasvoja. Vuonna 1970 hän pääsi säestämään Kalastajatorpalla esiintynyttä Eartha Kittiä. 1960-luvun lopusta lähtien Katajavuori soitti pianosäestyksiä levytyksissä. Hän soitti esimerkiksi Vesa-Matti Loirin ensimmäisen Eino Leino -albumin piano-osuudet. Kaikkiaan Katajavuori oli pianon tai sähköurkujen soittajana mukana 1 783 levytyksessä.[4]

Musiikin koneellistumisen myötä Katajavuoren studiotyöskentely väheni 1980-luvulla, ja vuonna 1988 hän siirtyi teatterikapellimestariksi Hämeenlinnan kaupunginteatteriin, jossa hän oli työuransa viimeiset 15 vuotta. Eläkevuosinaan Katajavuori asui Porvoossa.[4]

Katajavuori on haudattu isänsä ja tätinsä viereen sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[5]

Suku ja perhe muokkaa

Katajavuoren isä oli ksylofonisti Eino Katajavuori[2] ja täti kanteleensoittaja Ulla Katajavuori.[6]

Diskografia[2] muokkaa

  • Esko Linnavalli & Esa Katajavuori – On The Rocks (RCA Victor 1972)
  • Hammondilla – Suomalaisia ikivihreitä (RCA International 1974)
  • Hammondilla – Suosittua suomalaista (RCA International 1974)
  • Joulu Hammondilla (RCA International 1975)
  • Hammondilla – Suosittua suomalaista 2 (RCA International, RCA Victor 1975)
  • Pianolla (Scandia 1975)
  • Hammondilla – Suomalaisia ikivihreitä 2 (RCA International, RCA Victor 1976)
  • Hammondilla – Suomalaista elokuvamusiikkia (RCA International 1977)
  • Euroviisut 78 (RCA, RCA Victor 1978)
  • Hittejä Hammondilla (TopHits-FinnHits 1981)

Lähteet muokkaa

  1. https://www.hs.fi/muistot/art-2000009398214.html
  2. a b c Esa Katajavuori Discogs. Viitattu 27.2.2022. (englanniksi)
  3. 80-vuotias | Esa Katajavuori oli nuorena Helsingin tunnetuimpia jazzpianisteja: ”Modernimpi jazzmusiikki on mennyt niin kummalliseksi, ettei pääni enää oikein ota sitä vastaan” Helsingin Sanomat. 26.4.2020. Viitattu 27.2.2022.
  4. a b c Mattlar, Mikko: Esa Katajavuori 1940–2023 25.2.2023. Helsingin Sanomat.
  5. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 29.12.2023.
  6. Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikitieto(2. painos), s. 181. Helsinki: Otava, 1997.