Erotókritos
Erotókritos (kreik. Ἐρωτόκριτος) on ritarirunoelma eli romanttinen eeppinen runoelma, jonka kirjoittajana pidetään Vitséntzos Kornárosta noin vuonna 1600. Se edustaa niin kutsuttua kreetalaista renessanssia.[1][2]
| Erotókritos | |
|---|---|
| Ἐρωτόκριτος | |
 Erotokritos ja Aretusa. Theófilos Chatzimichaílin kuvitusta vuodelta 1933. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Vitséntzos Kornáros |
| Kieli | kreikka (Kreetan murre) |
| Genre | eeppinen runous, ritariromaani |
| Julkaistu | n. 1600 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Historia muokkaa
Erotókritoksen lopulla sen kirjoittajaksi mainitaan ”Vitséntzos” joka on ”Kórnaroksen sukua” ja jonka kotipaikka on Siteía. Nimi, italialaisittain Vincenzo Cornaro, oli kreikkalaistuneiden venetsialaisten parissa yleinen, ja runoelman tarkasta kirjoittajasta ei ole täyttä varmuutta. Yleensä kirjoittajana pidetään Vitséntzos tai Vikéntios Kornárosta, joka syntyi Kreetalla vuonna 1553.[2] Häntä pidetään saaren merkittävimpänä runoilijana.[1] Hän kirjoitti sekä italiaksi että kreikaksi. Kreikankielisen runoelmansa Erotókritos hänen katsotaan kirjoittaneen joskus vuoden 1600 tienoilla. Viimeistään se olisi tapahtunut ennen hänen kuolemaansa vuonna 1613 tai 1614. Runoelma on varmuudella kirjoitettu Kreetalla.[2]
Runoelma yhdistelee Bysantin kautta välittynyttä hellenistisen romaanin perinnettä, kreikkalaista mytologiaa, keskiaikaisia ja renessanssiaiheita sekä kreetalaista kulttuuria.[1] Näin se edustaa kreetalaista renessanssia, jossa Bysantin kautta välittynyt antiikin kulttuuri yhdistyi Venetsiasta saapuneisiin länsivaikutteisiin.[1][3]
Kornároksen ensisijaisena mallina runoelmalleen on toiminut Pierre de la Cypèden ritariromaani Paris et Vienne, joka kirjoitettiin vuonna 1438 ja painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1487. Kornáros tunsi sen todennäköisesti jonkun italiankielisen käännöksen kautta. Toissijainen lähde on Ludovico Arioston runoelma Raivoisa Roland (Orlando Furioso) vuodelta 1516/1532. Kreetalaisen kirjallisuuden puolelta runoelmassa on vaikutteita muun muassa Geórgios Chortátzisin näytelmästä Erofíli noin vuodelta 1600.[2]
Runoelmasta tuli hyvin suosittu, ja sen nimihenkilöstä samanlainen kansantarujen sankari kuin Digenes Akritaksesta ja Aleksanteri Suuresta.[4] Kreetalla runoa opeteltiin ulkoa, ja siitä tuli oleellinen osa saaren kulttuuria. Kirjallisessa muodossa runoelma levisi alun perin käsikirjoituksina. Sillä oli vaikutusta nykykreikan kehitykseen.[5] Ensimmäinen painettu laitos julkaistiin Venetsiassa vuonna 1713.[1]
Sisältö muokkaa
Runoelma on kirjoitettu Kreetan murteella käyttäen mantináda-parisäkeitä eli parittaisia 15-tavuisia loppusointuisia säkeitä.[1] Runo käsittää vuoden 1980 kriittisessä editiossa 9 982 runosäettä. Ainoassa säilyneessä käsikirjoituksessa säkeitä on 10 050, vuoden 1713 painoksessa 9 968 ja ensimmäisessä vuoden 1915 kriittisessä editiossa 10 052.[2] Runoelman juoni on jaettu viiteen osaan kuin aikansa teatterinäytelmä.[4]
Runoelman tapahtumapaikka on antiikin ajan Ateena, vaikkakaan paikkaa ja aikaa ei kerrota täsmällisesti ja kerronnassa on useita myöhempiin aikoihin viittaavia anakronismeja.[5] Ateenassa asuvat kuningas Herakles (Iráklis) vaimoineen ja Aretusa-tyttärineen (Aretoúsa, ”Hyveellinen”). Kuninkaan uskollisen neuvonantajan poika Erotokritos (Erotókritos, ”Eroksen suosikki”) on rakastunut tyttäreen ja laulaa tämän ikkunan alla paljastamatta henkilöllisyyttään. Tytär rakastuu tuntemattomaan laulajaan. Kuningas kuulee laulajasta ja tämä otetaan kiinni. Erotokritos ja hänen ystävänsä Polydoros surmaavat kaksi kuninkaan miehistä ja lähtevät tämän jälkeen maanpakoon Euboialle. Erotokritoksen poissa ollessa hänen henkilöllisyytensä paljastuu Aretusalle.[5]
Kuningas järjestää turnajaiset löytääkseen tyttärelleen sulhasen. Lukuisia kosijoita saapuu eri puolilta. Lopulta turnajaiset voittaa Erotokritos. Aretusa rakastuu hänen. Kuningas karkottaa nuorukaisen maasta saatuaan tietää, kuka voittaja on. Nuoret menevät kuitenkin salakihloihin. Erotokritoksen poissa ollessa kuningas yrittää järjestää tyttärelleen häät, mutta Aretusa ei hyväksy muita puolisokseen. Kuningas laittaa tyttärensä vankilaan parantaakseen hänet sokeasta rakkaudesta.[5]
Kolme vuotta myöhemmin valakit piirittävät Ateenaa. Erotokritos saapuu paikalle valepuvussa ja pelastaa kuninkaan hengen taistelussa. Kuningas, joka ei tunnista Erotokritosta, lupaa kiitokseksi tyttärensä hänen puolisokseen. Aretusakaan ei tunnista Erotokritosta ja kieltäytyy. Erotokritos paljastaa henkilöllisyytensä. Kuningas hyväksyy nyt avioliiton. Erotokritos seuraa Heraklesta Ateenan valtaistuimelle.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Paravantes, Maria: Erotokritos: The Lamenting Lyre of Love The Greek Vibe. 14.2.2020. Viitattu 13.9.2021.
- ↑ a b c d e Deligiannaki (Deliyannaki), Natalia: On the versification of "Erotokritos" Academia.edu. Viitattu 13.9.2021.
- ↑ Cretan culture Interkriti. Viitattu 13.9.2021.
- ↑ a b Erotokritos, medieval poetry Interkriti. Viitattu 13.9.2021.
- ↑ a b c d e The story of Erotokritos Creta Maris. Viitattu 13.9.2021.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erotókritos Wikimedia Commonsissa
- Κορνάρος, Βιτσέντζος: Ερωτόκριτος. Wikisource. (kreikaksi)
- Κορνάρος, Βιτσέντζος: Ἐρωτόκριτος. (kreikaksi)