Ekoterrorismi

vahingontekoa ympäristönsuojelun nimissä

Ekoterrorismi on väkivaltaa tai voimankäyttöä, jonka tavoitteena on herättää väestössä pelkoa ja saada sitä kautta muutoksia hallituksen ympäristöpolitiikkaan.[1]

Toiminta muokkaa

Ekoterroristit kohdistavat kampanjansa usein valtion toimintaa vastaan, mutta joskus myös yksityisiä yrityksiä vastaan. Ekoterroristeiksi kutsutut ryhmät eivät kutsu itseään ekoterroristeiksi vaan aktivisteiksi, ja he kiistävät olevansa terroristeja. He harjoittavatkin muiden aktivistien tavoin myös rauhanomaisia mielenosoituksia, protesteja, kansalaistottelemattomuutta ja lobbausta, sekä levittävät tietoa valtion ja yritysmaailman toimien haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön. Sen lisäksi he kuitenkin harjoittavat myös ihmisiin ja omaisuuteen kohdistuvaa vahingontekoa, toisin kuin rauhanomaiset aktivistit. Ekoterroristit pyrkivät saamaan aikaan tilanteen, jossa vastustetun ympäristöpolitiikan toteuttamisen hinta nousee sen hyötyjä korkeammaksi. Väkivallan ja omaisuuden hävittämisen he perustelevat sillä, että se on pieni hinta suuremman ekokatastrofin välttämisestä.[1]

Ekoterroristit ovat harjoittaneet esimerkiksi tuhopolttoja, kalastussiimojen katkomista ja koneiden sabotointia. Metsien hakkuuta vastustavat ekoterroristit saattavat iskeä metallipiikkejä puihin, jotta niiden kaataminen vahingoittaisi moottorisahoja tai metsureita. Ekoterrorismin aiheuttamat kuolonuhrit ovat useimmiten syntyneet sabotaasien tai tuhopolttojen seurauksena.[1]

Ekoterroristit ovat ideologialtaan usein syväekologeja, jotka pitävät kaikkea elämää yhtä arvokkaana eivätkä usko eläinlajien arvojärjestykseen. Ekoterrorismi on eri asia kuin ympäristöterrorismi. Ekoterroristit pyrkivät suojelemaan ympäristöä eivätkä vahingoittamaan sitä. Ympäristöterroristit sen sijaan hyökkäävät ympäristöä vastaan ottamalla kohteekseen valtion luonnonvarat, kuten vesivarat tai metsät.[1]

Historia muokkaa

Ekoterrorismi nousi 1970-luvulla ympäristöliikkeestä ja muista yhteiskunnallisista liikkeistä. Ekoterroristien järjestöt ovat usein löyhästi järjestäytyneitä, eikä niillä ole paljonkaan sisäistä viestintää.[1]

Yhdysvalloissa ekoterroristeiksi on kutsuttu muun muassa Eläinten vapautusrintamaa, Maan vapautusrintamaa, PETA-eläinsuojelujärjestöä sekä valaanpyyntiä vastustavaa Sea Shepherd Conservation Societya.[2]

Suomeen ekoterroristista aktivismia saapui 1990-luvulla ja maassa on tapahtunut joitakin yksittäisiä Eläinten vapautusrintaman nimissä tehtyjä iskuja. Suojelupoliisin mukaan iskuja tapahtuu harvoin eikä Suomessa voida puhua ekoterrorismin aallosta.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Gibb, Ryan (päätoim. Kurian, George Thomas): ”Eco-terrorism”, The Encyclopedia of Political Science, s. 469–470. CQ Press, 2011. ISBN 978-1-933116-44-0.
  2. Cloherty, Jack. "FBI Spied on PETA, Greenpeace, anti-war activists", ABC News, September 20, 2010. Luettu 11 October 2010. 
  3. Suojelupoliisin päällikkö ei usko ekoterrorismin aaltoon – Islamistinen terrorismi Supon huolena Savon Sanomat. Viitattu 17.10.2020.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.