Ekku Peltomäki
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Erkki Heino Johannes ”Ekku” Peltomäki (s. 13. huhtikuuta 1946 Kurikka) on suomalainen valotaiteilija.
Ekku Peltomäki | |
---|---|
![]() Ekku Peltomäki vuonna 2015. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. huhtikuuta 1946 Kurikka |
Kansalaisuus |
![]() |
Taiteilija | |
Ala | valotaide |
Kuuluisimpia töitä | Äänivaloteos Finlandia |
Ura
muokkaaMuotinäytökset ja ravintolaesitykset
muokkaaPeltomäki aloitti uransa teknisenä toteuttajana vuonna 1972 äänentoiston parissa, mutta nopeasti mukaan tuli myös näyttämövalaistus. Aluksi työllistäjänä olivat Aira Samulinin vaatenäytökset – muotimaailma oli tuttua Peltomäen toimittua myös mallina.[1] Ritva Oksasen ravintolashow Adlonissa vuonna 1976 aloitti show-valaistusten sarjan Adlonissa, Kaivohuoneella, Kalastajatorpalla ja Hesperiassa. Näissä esityksissä nähtiin muun muassa Marion, Ami Aspelund, Lasse Mårtenson, Anneli Sari ja Danny.
Teatteri ja konsertit
muokkaaKymmenen vuotta kestänyt yhteistyö Uuden iloisen teatterin kanssa alkoi Taikalaatikko-revyystä vuonna 1980. Kahdeksankymmenluvun alussa alkoi myös Peltomäen yhteistyö Helsingin juhlaviikkojen kanssa.
Peltomäki on tehnyt myös valaistuksia muun muassa Alvin Aileyn, John Neumeierin, Dave Taylorin, Jorma Uotisen tanssiesityksiin. Lisäksi Peltomäki on tehnyt valosuunnitteluja rock- ja viihdekonsertteihin, joissa ovat esiintyneet muun muassa Sammy Davis Jr., Tina Turner, Luciano Pavarotti, Placido Domingo, Kiri Te Kanawa, James Brown ja Abba. Jorma Uotisen Cats-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa 1986 oli jatko uralla Uuden iloisen teatterin työhön.
Peltomäki toimi valaistussuunnittelijana kaksi vuotta Jussi Parviaisen vuonna 1993 perustamassa Vierailuteatterissa. Peltomäki on myös perustajajäsen Komediateatteri Arenassa, joka aloitti toimintansa vuonna 1995 omassa teatterissaan Hakaniemessä. Valaistussuunnittelu syksyn ja kevään revyihin on ollut haaste. Lisäksi Peltomäki oli vuonna 1991 perustetun Urkuyö ja aaria -festivaalin hallituksessa kymmenen vuotta.
Retretti ja Tytyri
muokkaaVuonna 1984 Peltomäki suunnitteli valaistuksen Retretin juuri valmistuneen luolaston käytäviin sekä Olavi Lanun töiden näyttelyyn. Nämä työt aloittivat valoteosten sarjan Retretissä vuosina 1988–1989 ja Tytyrin kaivosmuseossa vuosina 1995–1996. Peltomäen valoesitykset Valkoinen Fantasia (1995), Valon Juhlaa (1996) ja Myrsky Oratorio (2006) ovat kuuluneet Tytyrin kaivosmuseon suosituimpiin näyttelyihin.
Maisema- ja tienvarsitaide
muokkaaPeltomäki on tehnyt myös maisema- ja tienvarsitaideteoksia. Näitä ovat esimerkiksi Porvoon moottoritien kallioleikkausvalaistus, Lux Tavastia eli Tampereen moottoritien kallioleikkausvalaistus Toijalan kohdalla Akaassa, Sinikurjet eli IVS-maisemapylväät Bembölessä Espoossa ja Virkkalan muuntamoasema Lohjalla.
Yksityiselämä
muokkaaPeltomäki oli naimisissa tanssinopettaja ja yrittäjä Aira Samulinin kanssa 1973–2004.[3] Peltomäellä on kaksi lasta aikaisemmasta avioliitostaan. Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan hän kertoo avoimesti myös aiemmista alkoholiongelmistaan ja taloudellisista vaikeuksistaan 1990-luvulla.[4] Peltomäki avioitui uudelleen vuonna 2017 häntä 27 vuotta nuoremman indonesialaisen Sophie Sahatyn kanssa, ja he asuvat Ubudin taiteilijakylässä Balilla.[5]
Teoksia
muokkaa- Retretti 1988–1989 (Siniristit, Elämänvirta ja Finlandia)
- Tytyri 1995–1996, 2002, 2003, 2006 (Valkoinen Fantasia, Valon juhlaa, Finlandia, Valoteoksia Tytyrissä, Myrsky Oratorio)
- Finlandia (Senaatintori, Hämeenlinnan tori, Turun tori, Imatrankoski, Pietarsaaren tori, Salon tori)
- Imatrankosken uoman valaistus
- Porvoon moottoritien kallioleikkausvalaistus
- Tampereen moottoritien kallioleikkausvalaistus Toijalan kohdalla (Lux Tavastia)
- Sinikurjet, Bemböle
Lähteet
muokkaa- ↑ Kirja paljastaa Ekku Peltomäen, 70, rankan elämän: Alkoholismia, masennusta ja talousvaikeuksia MTV Uutiset. 13.4.2016. Viitattu 7.9.2023.
- ↑ Antila, Hanna: Lux Helsinki valaisee tänä vuonna myös Hietaniemen sankarihaudat ja Tuomiokirkon – ”Kunnioitukseni on pohjaton”, sanoo valotaiteilija Ekku Peltomäki Kirkko ja Kaupunki. 3.1.2024. Viitattu 4.1.2024.
- ↑ Kirssi, Elina: Kirjapaljastus: Aira Samulinin ex-miesystävä haastoi Ekku Peltomäen kaksintaisteluun Iltalehti. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Kirssi, Elina: Ekku Peltomäki elämäkerrassaan: ”En ole onnistunut parantumaan alkoholismista.” Iltalehti. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin 27 vuotta nuoremman rakkaan kanssa! Me Naiset. 26.7.2017. Arkistoitu 29.3.2020. Viitattu 29.3.2020.
Kirjallisuutta
muokkaa- Lindblom, Tomi: Ekku Peltomäki: Valoissa ja varjoissa. Visual Media, 2016. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa- Ympäristötaide liittää tien maisemaan (Arkistoitu – Internet Archive)