Eeva-Liisa Myllymäki

Eeva-Liisa Myllymäki (o.s. Kalliolahti, s. 5. maaliskuuta 1948 Kuortane) on suomalainen juoksija. Hän edusti aktiiviurallaan Kuortaneen Kuntoa. Urheilu-uran läpimurtovuosi oli 1963. Uraa kesti vammojen vuoksi vain vuoteen 1968.[1]

Myllymäki (tuolloin vielä Kalliolahti) saavutti hopeaa junioreiden EM-kilpailujen 800 metrillä Odessassa 1966 ajalla 2.08,1. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän sai samalla matkalla pronssia Göteborgissa 1963. Myllymäki edusti Suomea maaotteluissa kahdesti 400 metrillä ja 11 kertaa 800 metrillä. Syyskuussa 1966 kaksi viikkoa ennen nuorten EM-kisoja hän voitti 800 metrin maaottelujuoksun Helsingissä uudella Suomen ennätysajalla 2.10,0. Vuonna 1964 hän juoksi Sippolassa 600 metrin junioreiden Suomen ennätyksen 1.34,8. Ennätyksen rikkoi Maria Valtanen vasta vuonna 2006 [2] [3].

Myllymäki voitti Kalevan kisoissa 800 metrin mestaruuden Turussa 1963 ajalla 2.15,8 ja Porissa 1967 juostuaan 2.10,7. Oulussa 1964 hän sai hopeaa, samoin 400 metrillä Jyväskylässä 1965. Hän on edelleen (tilanne 2021) nuorin Kalevan kisojen voittaja oltuaan 15 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen 1963[4]. SM-viesteissä hän kuului Kuortaneen Kunnon kultajoukkueeseen 3 × 800 metrin viestissä vuosina 1965, 1966 ja 1967 yhdessä Helena Ilkan ja Tuula Kuuselan kanssa. Maastojuoksun naisten henkilökohtaisen Suomen mestaruuden Myllymäki voitti vuosina 1963, 1964, 1965, 1966 ja 1967. Vuosina 1965 ja 1966 hän voitti lisäksi vuoden toiset SM-kilpailut, ”syysmaastot”. Hänen edustamansa Kuortaneen Kunto voitti maastojuoksun joukkue-SM-kultaa vuosina 1963–1966.[2]

Myllymäki oli 800 metrin mestaruuden vuonna 1963 voittaessaan 15 vuoden ja 4 kuukauden ikäinen ja hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin yleisurheilun Suomen mestari.[5]

Myllymäki joutui lopettamaan uransa vain 20-vuotiaana jalkavaivojen vuoksi. Uransa lopettamisesta hän totesi[1]:

»Lopulta päätös ei ollut vaikea, sillä olin ehtinyt saada urheilulta jo niin paljon. Olin valmistunut yo-merkonomiksi, ja minulla oli työpaikka Postipankissa, joten elämä meni eteenpäin luontevasti.»

Henkilökohtaiset ennätykset

muokkaa

[2]

  • 300 m – 41,6 (1965)
  • 400 m – 57,7 (1965, 1966)
  • 600 m – 1.34,8 (1964)
  • 800 m – 2.08,1 (1966)

Lähteet

muokkaa
  1. a b Poissa parrasvaloista: Eeva-Liisa Myllymäki – Kalevan kisojen historian nuorin voittaja oli nuori myös päättäessään uransa.. Urheilulehti, 6.10.2021, nro 40, s. 82.
  2. a b c Eeva-Liisa Myllymäki Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  3. Mari Järvenpää juoksi 600 metrin Suomen ennätyksen (Arkistoitu – Internet Archive) JKU 1.6.2006 Viitattu 20.7.2008
  4. Naisten mestaruus Kalevan kisoissa alle 17-vuotiaana etusuora.com. 29.8.2021. Viitattu 29.8.2021.
  5. Nuorissa on voimaa - Katsaus Kalevan Kisojen nuorimpiin mestareihin ja mitalisteihin Etusuora. 3.8.2022. Viitattu 4.8.2022.