Avaa päävalikko
Don Carlos, Vicente López Portañan maalaama muotokuva.

Carlos María Isidro de Borbón y Borbón, kreivi de Molina (tunnettu yleisesti nimellä Don Carlos; 29. maaliskuuta 1788 Madrid, Espanja10. maaliskuuta 1855 Trieste, Itävalta (nyk. Italiassa))[1] oli toiseksi vanhin Espanjan kuningas Kaarle IV:n aikuisiksi eläneistä pojista. Vanhemman veljensä Ferdinand VII:n kuoltua vuonna 1833 hänestä tuli ensimmäinen karlistien tukema kruununtavoittelija, joka esiintyi laillisena kuninkaana nimellä Kaarle V. Hävittyään ensimmäisenä karlistisotana tunnetun sisällissodan hän joutui viettämään loppuelämänsä maanpaossa.

Don Carlos oli muun Espanjan kuningasperheen tavoin vangittuna Valençayssa vuosina 1808–1814, jolloin Napoleonin joukot miehittivät Espanjaa. Vuosien 1820–1823 liberaalin hallinnon (Trienio Liberal) aikana hän tuki salahankkeita absolutismin palauttamiseksi. Veljensä Ferdinand VII:n viimeisinä hallitsijavuosina Don Carlos yritti painostaa tätä tiukempiin otteisiin.[1] Espanjan taantumuksellisten iloksi kiihkouskovainen ja vanhoillinen Don Carlos näytti kohoavan seuraavaksi hallitsijaksi, sillä Ferdinand VII ei neljästä avioliitostaan huolimatta saanut poikaa.[2] Maaliskuussa 1830 kuningas Ferdinand päätti kuitenkin puoliosonsa Maria Kristiinan aloitteesta muuttaa niin sanotulla pragmaattisella sanktiolla kruununperimysjärjestystä. Saalilaisen lain mukainen aiempi kruununperimysjärjestys salli kruunun perimisen vain miehille, mutta uuden määräyksen mukaan myös kuninkaan tytär voisi periä kruunun poikien puuttuessa. Tämä teki Ferdinandille myöhemmin samana vuonna syntyneestä tyttärestä Isabellasta ensisijaisen kruununperijän. Don Carlos siirtyi nyt avoimesti oppositioon ja julisti olevansa laillinen kruununperijä.[1][2] Espanjan liberaalit asettuivat tukemaan Isabellan oikeutta kruunuun, jolloin vanhoilliset tahot alkoivat kerääntyä Don Carloksen ympärille. Don Carloksen katsottiin suojelevan monarkiaa, katolista kirkkoa ja myös alueellista itsehallintoa, kun taas liberaalit olisivat halunneet luoda Espanjasta perustuslaillisen ja keskitetyn yhtenäisvaltion.[1]

Don Carlos pakotettiin vuonna 1833 siirtymään Portugaliin, jossa hän yritti saada tukea langoltaan, kuningas Mikaelilta. Hän siirtyi sieltä edelleen Kirkkovaltioon. Ferdinand VII kuoli syyskuussa 1833, jolloin Isabella julistettiin uudeksi hallitsijaksi. Don Carloksen kannattajat, joita tästä alkaen kutsuttiin karlisteiksi, julistivat puolestaan hänet kuninkaaksi nimellä Kaarle V. Hän palasi Espanjaan Englannin kautta ja ryhtyi heinäkuussa 1834 johtamaan kannattajiaan Baskimaasta käsin. Seurauksena oli monta vuotta kestänyt sisällissota.[1][2] Don Carlos ei ollut sotilaallisena johtajana erityisen osaava. Karlistien lahjakkaan ylipäällikön Tomás de Zumalacárreguin kuoltua vuonna 1835 heidän sotilaallinen menestyksensä alkoi heiketä ja aloite siirtyi kuningattaren hallituksen joukoille. Vuonna 1839 karlistien komentaja Rafael Maroto solmi rauhan Vergarassa, ja Don Carlos joutui lähtemään uudelleen maanpakoon.[1] Hän asui ensin Ranskan Bourgesissa ja vuodesta 1847 Itävallassa.[2] Vuonna 1845 hän ilmoitti luopuvansa kruununtavoittelusta poikansa Carlos Luisin hyväksi ja käytti sen jälkeen arvonimeä Molinan kreivi.[1]

Don Carloksen puolisona oli vuodesta 1816 prinsessa Maria Francisca, joka oli Portugalin kuninkaan Juhana VI:n tytär ja kuningas Ferdinand VII:n ensimmäisen vaimon Maria Isabelin sisko.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Carlos María Isidro de Borbón, conde de Molina Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.9.2018 (englanniksi).
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1905), s. 1169 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 21.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa