Djennén suurmoskeija

moskeija Malissa
(Ohjattu sivulta Djennén suuri moskeija)

Djennén suurmoskeija on perjantaimoskeija Djennén kaupungissa Malissa. Se on rakennettu vanhemman 1200-luvun moskeijan paikalle vuosina 1906–1907.[1] Sudanilaistyylinen moskeija on maailman suurin savirakennus. Se on osa Unescon maailmanperintökohdetta.[2]

Djennén suurmoskeija.
Rakennuksen katto tuuletusaukkoineen.
Palmupuiset palkit tukevat ja koristavat rakennusta.

Historia muokkaa

Nykyisellä moskeijalla on kaksi edeltäjää. Niistä ensimmäisen rakennutti perimätiedon mukaan Djennén kuningas Koi Konboro aikana, jolloin kaupunki oli merkittävä kaupan ja islamilaisen oppineisuuden keskus. Alkuperäiseen rakennukseen lisättiin myöhemmin useita torneja ja se ympäröitiin muurilla.[1]

Fulbevaltio Macinan hallitsija Ahmadu Lobbo valtasi Djennén vuonna 1818. Hän alisti kaupungin väkivaltaisesti, sulki sen moskeijat ja jätti ne raunioitumaan. Ankaran fundamentalistinen Ahmadu rakennutti vanhan moskeijan itäpuolelle oman moskeijansa vuosina 1834–1836. Se oli ulkonäöltään paljon vaatimattomampi ja yksinkertaisempi, mutta pinta-alaltaan laajempi.[1]

Vanhan moskeijan raunioiden paikalle pystytettyä nykyistä moskeijaa on pidetty pitkään Ranskan siirtomaahallinnon luomuksena. Nykykäsityksen mukaan sen rakennutti paikallinen eliitti, joka halusi lisätä kaupungin arvovaltaa ja pyyhkiä pois muiston Ahmadun fulbevallasta. Arkkitehtinä toimi Djennén muurarikillan päällikkö Ismaila Traoré. Ranskalaiset osallistuivat rakentamisen kuluihin ja toimittivat työmaalle pakolla värvättyä työvoimaa. Ahmadun moskeija purettiin ja sen paikalle pystytettiin madrasa.[1]

Rakennus muokkaa

Pohjapiirustukseltaan yksinkertainen moskeija on pystytetty noin 75 metriä leveälle ja pitkälle korokkeelle[3]. Se on osittain ulkomuurin ympäröimä. Savikattoa tukevat suuret pylväät. Katon terrakottakuvut päästävät sisätiloihin raikasta ilmaa. Julkisivussa on kolme minareettia ja sarja pylväitä, joiden huipulle on asetettu hedelmällisyyttä ja puhtautta symboloivia strutsinmunia. Ulos työntyvät puupalkit tukevat ja koristavat rakennusta. Ne toimivat myös telineinä jokavuotisessa juhlassa, jossa savitiiliseinät peitetään uudelleen sadekauden aikana pois huuhtoutuneella laastilla.[2]

Merkitys muokkaa

Kaupungin yllä kohoava monumentaalinen rakennus on yksi sudanilais-sahelilaisen saviarkkitehtuurin suursaavutuksista[2]. Se on vaikuttanut muun muassa Moptin, Sanin ja M’Pessoban sekä Burkina Fason Bobo Dioulasson, Ghanan Larabangan ja Norsunluurannikon Odiennén ja Kongin moskeijoiden rakennustyyliin[4]. Djennén kaupunki moskeijoineen julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1988[2].

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Bourgeois, Jean-Louis: The History of the Great Mosques of Djenné. African Arts, Vol. 20, No. 3 (May, 1987), s. 54–63, 90–92. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d Great Mosque of Djenné Khan Academy. Viitattu 14.5.2018.
  3. Carte Culturelle de Mali: Esquisse d’un Inventaire du Patrimoine Culturel National, s. 76. Bamako: Ministère de la Culture du Mali. Teoksen verkkoversio.
  4. Plan de conservation et de gestion des ”Villes anciennes de Djenné” whc.unesco.org. 2008. Viitattu 14.5.2018.

Aiheesta muualla muokkaa