Avaa päävalikko

Daniel Chapin Kinsey (22. tammikuuta 190227. kesäkuuta 1970) oli yhdysvaltalainen yleisurheilija, 110 metrin aitajuoksun olympiavoittaja Pariisissa 1924.

Mitalit
Maa: Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 1924 110 m aidat

Kinsey oli syntynyt St. Louisissa, Missourissa ja opiskeli Illinoisin yliopistossa koulualaa. Hänestä kehittyi huippuaituri ja vuonna 1924 hän voitti yliopistojen mestaruuden pika-aidoissa.

Pariisin olympialaisissa Kinsey voitti sekä alku- että välieränsä ajalla 15,4.[1] Finaalissa Kinsey sai erinomaisen lähdön ja johti kilpaa yhdessä George Guthrien kanssa. Guthrie jäi, mutta Sid Atkinson nousi johtoon niukasti ennen Kinseytä. Atkinson osui viimeiseen aitaan ja Kinsey ohitti hänet voittaen niukasti.

Kinseyn juoksutyyliä kuvattiin jäykäksi, mutta ruhjovan voimakkaaksi. Puutteellisen tekniikkansa hän korvasi muita pika-aitureita paremmalla perusnopeudellaan.[1]

Kinsey valmistui yliopistosta 1926 ja jatkoi opintojaan liikuntatieteissä Oberlin Collegessa, missä hän sittemmin työskenteli vuoteen 1959 asti. Opettamisen ohella Kinsey valmensi koulun urheilujoukkueita ja oli useiden urheilukomiteoiden ja järjestöjen johtokunnissa.

Vuodesta 1959 eläkkeelle jäämiseensä 1970 asti Kinsey toimi Earlham Collegen ja Michiganin yliopiston professorina. Hän kuoli kotonaan Indianan Richmondissa pian eläkkeelle siirtymisensä jälkeen 68-vuotiaana.

LähteetMuokkaa

  1. a b Pihkala, Lauri; Jukola, Martti: Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. WSOY, 1924.