D. G. Monrad

tanskalainen piispa ja poliitikko

Ditlev Gothard Monrad (24. marraskuuta 1811 Kööpenhamina28. maaliskuuta 1887 Nyköping)[1] oli tanskalainen piispa ja poliitikko, joka toimi Tanskan pääministerinä vuosina 1863–1864. Hän joutui eroamaan Tanskan–Preussin sodan käännyttyä Tanskalle tappiolliseksi.

D G Monrad.jpg

ElämäkertaMuokkaa

Monrad valmistui 1836 teologian kandidaatiksi ja 1838 maisteriksi pääaineenaan seemiläiset kielet.[2] Hänestä tuli jo nuorena poliittisen liberalismin kannattaja ja hän oli 1830- ja 1840-luvuilla mukana uudistusliikkeessä, joka vaati Tanskaan perustuslaillista ja parlamentaarista hallintoa.[1] Monrad toimitti vuodesta 1839 alkaen useita vapaamielisinä tunnettuja poliittisia lehtiä ja kuului 1841–1846 Kööpenhaminan kaupunginvaltuustoon.[2] Hänestä tuli yksi kansallisliberaalien johtajista.[1] Monrad valittiin vuonna 1846 ensimmäisen kerran säätyvaltiopäiville, mutta hän ei ottanut paikkaa vastaan vaan ryhtyi papiksi Lollandiin. Kuninkaan lupauduttua perustuslailliseen hallintoon maaliskuussa 1848 Monradista tuli kirkollisasiainministeri uuteen hallitukseen ja hän suurelta osin luonnosteli samana vuonna hyväksytyn Tanskan perustuslain (ns. heinäkuun perustuslaki).[2] Hän erosi hallituksesta marraskuussa 1848, sillä hän ei tukenut Etelä-Slesvigin valloittamiseksi aloitettua sotaa.[1] Monrad toimi Lolland-Falsterin hiippakunnan piispana 1849–1854. Hän oli samanaikaisesti myös edustajana kansankäräjillä lähes yhtäjaksoisesti 1849–1865 ja saavutti siellä suuren vaikutusvallan. Monrad oli uudelleen kirkollisministerinä 1859 ja 1860–1863 sekä samanaikaisesti sisäministerinä 1860–1861. Hän oli myös Tanskan valtaneuvoston jäsen 1856–1863 ja maan kansakoulutoimen johtaja vuodesta 1855.[2]

Monradista tuli pääministeri joulukuussa 1863. Tanskan suhteet Saksan valtioihin olivat kiristyneet varsinkin edellisen, Carl Christian Hallin johtaman hallituksen aikana. Välttääkseen uhkaavan sodan Preussia ja Itävaltaa vastaan Monrad ehdotti hiljattain säädetyn ns. marraskuun perustuslain peruuttamista, mutta ei halunnut kuninkaan kumoavan sitä omavaltaisesti. Sodan puhjettua Monradin katsottiin olleen vastuussa Tanskan vastoinkäymisistä. Kenraalien neuvoista piittamatta hän ei antanut Tanskan joukoille lupaa perääntyä Dybbølistä, jonka preussilaiset huhtikuussa 1864 valtasivat. Sen jälkeen hän yritti saada Englannilta sotilaallista tukea Tanskalle, jotta edes osa Slesvigistä saataisiin pidettyä. Kun tanskalaiset joutuivat perääntymään myös Alsin saarelta, Monrad joutui eroamaan 11. heinäkuuta 1864 pääministerin tehtävistä. Hän äänesti parlamentissa Wienin rauhansopimuksen hyväksymistä vastaan, sillä hänen mielestään jopa Tanskan liittäminen kokonaan Preussiin olisi ollut parempi kuin Slesvigin jakaminen.[2]

Pian pääministerikautensa jälkeen Monrad vetäytyi kokonaan politiikasta. Hän asui vuosina 1865–1869 Uudessa-Seelannissa ja viljeli maata, mutta joutui palaamaan terveysongelmien vuoksi Tanskaan. Hän palasi papinuralle ja hänet nimitettiin 1871 uudelleen Lolland-Falsterin piispaksi. Monrad kirjoitti myöhempinä vuosinaan useita uskonnollisia ja teologisia teoksia ja julkaisi poliittista kirjeenvaihtoaan. Hän oli vielä 1882–1886 kansankäräjillä liberaalien oikean siiven edustajana ja vastusti J. B. S. Estrupin hallitusta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Ditlev Gothard Monrad (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.2.2015.
  2. a b c d e f Nordisk familjebok (1913), s. 945–947 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 14.1.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa