Džohar Dudajev
Džohar Musajevitš Dudajev (tšetšeeniksi Дудийн Муси Джохар, ven. Джоха́р Муса́евич Дуда́ев; 15. huhtikuuta 1944 Jalhori, Tšetšeenien ja inguušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta – 21. huhtikuuta 1996) oli Itškerian tšetšeenitasavallan ensimmäinen presidentti ja johtaja.
| Džohar Dudajev | |
|---|---|
 |
|
| Itškerian 1. presidentti | |
|
9. lokakuuta 1991 – 21. huhtikuuta 1996
|
|
| Seuraaja | Zelimhan Jandarbijev |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. huhtikuuta 1944 Jalhori, Tšetšeenien ja inguušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta |
| Kuollut | 21. huhtikuuta 1996 (52 vuotta) Gehi-tšu, Itškerian tšetšeenitasavalta |
| Kansalaisuus | Tšetšenia |
| Puoliso | Alla Dudajeva |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Sotilasarvo | Kenraali |
Neuvostoaikaan Dudajev oli ilmavoimien kenraali ja strategisten ilmavoimien divisioonan komentajana Viron Tartossa. Moskovan vuoden 1991 vallankaappausyrityksen aikana Dudajev kieltäytyi tottelemasta käskyä lähettää joukkonsa Tarttoon.[1]
Nuoruus
muokkaaDudajev syntyi 15. huhtikuuta 1944. Viikon kuluttua hänen syntymästään koko tšetšeeniväestö, kaikkiaan noin 425 000 henkeä, karkotettiin pääosin Kazakstaniin. Karkotus johtui Stalinin epäluuloista.[1]
Stalinin kuoltua 1953 epäluulo tšetšeenejä kohtaan lauhtui. Tšetšeenikansa rehabilitoitiin ja sai vuonna 1957 luvan palata kotiseudulleen. Dudajev opiskeli Tšetšeniaan palattuaan sähköasentajaksi, mutta pääsi sittemmin Neuvostoliiton sotilaslentäjäkouluun Tamboviin.[1]
Sotilasura
muokkaaNeuvostovallan lopuilla Dudajev komensi Tartossa sijainnutta strategista ohjuspommittajatukikohtaa. Dudajev oppi viroa ja tunsi myötätuntoa virolaisten itsenäisyyshaaveita kohtaan. Hänen sanotaan lähettäneen Tallinnan televisioaseman mielenosoittajille kenttäkeittimen vastoin esimiesten käskyä tv-aseman alueen miehittämisestä.[1]
Dudajevin paluu Tšetšeniaan
muokkaaDudajev palasi Tšetšeniaan vuonna 1990. Hän ryhtyi pian aktiiviseksi paikallispolitiikassa ja tuli valituksi tšetšeenikansan yleiskansallisen kongressin johtoon.[1] Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä vuonna 1991 Dudajevin johtama oppositio teki käytännössä vallankaappauksen ja syrjäytti kommunisti Doku Zagajevin, sekä järjesti kansanäänestyksen Itškerian tšetšeenitasavallan itsenäisyydestä. Itsensä hän julisti uuden tasavallan presidentiksi.[1] Hänen valintansa Tšetšenian presidentiksi vahvistettiin 27. lokakuuta 1991, vaikka osa maasta kieltäytyi äänestämästä laittomina pidetyissä vaaleissa. Vuonna 1992 Ingušia kuitenkin erosi Tšetšeniasta, koska se halusi pysyä Venäjän osatasavaltana.[1]
Joulukuun alussa 1994 Sergei Stepašin alkoi organisoida Venäjä-mielisten tšetšeenien kapinaa Dudajevia vastaan. Moskova tuki Venäjä-mielisten hyökkäystä Groznyyn sotilaallisesti 47 panssariajoneuvon voimin. Venäläiset panssariajoneuvot antautuivat jouduttuaan Šamil Basajevin johtaman Abhasian-pataljoonan piirittämiksi.[2] Venäjän puolustusministeri Pavel Gratšov raivostui sotilaallisesta nöyryytyksestä ja aikoi "nitistää Dudajevin parissa kolmessa tunnissa". Gratšov kokosi 40 000 sotilaan joukon, joka hyökkäsi Tšetšeniaan 11. joulukuuta 1994. Uudenvuodenaattona 6000 venäläissotilasta hyökkäsi Groznyyn 350 panssariajoneuvon tuella. Venäläiset kärsivät hetimmiten 1500 sotilaan ja 200 panssaroidun ajoneuvon tappiot tšetšeenien torjuntaiskussa.[2]
Venäjän hyökkäyksen seurauksena tšetšeenien keskinäinen kyräily loppui ja alun perin Dudajevin vastaiset poliittiset ryhmät yhdistyivät hyökkääjää vastaan. Syntynyt "Talvisodan ihmeen" kaltainen yhdistyminen nosti Dudajevin kansallisen sankarin asemaan. Ennen hyökkäystä Dudajevin kansansuosio oli vähentynyt huomattavasti.[2]
Presidentti Dudajevin surma
muokkaa
Presidentti Dudajev surmattiin 21. huhtikuuta 1996 ilmaiskussa. Hänen sijaintinsa saatiin selville paikantamalla hänen käyttämänsä satelliittipuhelin. Dudajev puhui juuri venäläisen kansanedustaja Konstantin Borovin kanssa, kun Suhoi-hävittäjästä ammuttu ohjus osui puhelupaikkaan ja surmasi Dudajevin.[3] Dudajevia seurasi virkaatekevänä presidenttinä Zelimhan Jandarbijev ja vaalien jälkeen sotilaskomentajana toiminut Aslan Mashadov.[2]
Dudajevin kuolema ei lannistanut tšetšeenejä, vaan Aslan Mashadovin johdolla tšetšeenit tekivät yllätyshyökkäykset Groznyn, Arguinnin ja Gudermesin kaupunkeihin 6. elokuuta 1996. Kahden päivän taistelujen jälkeen venäläiset oli ajettu käytännössä joulukuun 1994 lähtöpisteisiinsä. Rauhansopimuksen kirjoittivat 30. elokuuta 1996 Dagestanissa Aslan Mashadov ja Aleksandr Lebed. Vaikka ulkovallat eivät tunnustaneetkaan Tšetšeniaa itsenäiseksi, se jäi de facto -itsenäiseksi vuoteen 2001 asti.[3]
Džohar Dudajevin puoliso Alla Dudajeva on syntyperältään venäläinen taiteilija ja kirjailija. Hän on kirjoittanut miehestään, heidän elämästään ja Tšetšenian sodasta kirjan, joka on ilmestynyt viroksi nimellä Miljoni esimene.
Lähteet
muokkaa- Hakala Pekka: Suuri ja sekava Venäjä. HS kirjat, 2008. ISBN 978-952-55572-2-0
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Džohar Dudajev Wikimedia Commonsissa
