Avaa päävalikko

Vuoden 2015 Etelä-Amerikan jalkapalloliiton CONMEBOL:n mestaruusturnaus Copa América järjestettiin Chilessä 11. kesäkuuta4. heinäkuuta. Turnaukseen osallistui 12 maata.[1]

2015 Copa América
Copa América 2015
2015 Copa América Chile.svg
Joukkueet 12
Isäntämaa  Chile
Ajankohta 11. kesäkuuta4. heinäkuuta 2015
Mitalistit
Gold medal blank.svg Kulta  Chile
Silver medal blank.svg Hopea  Argentiina
Bronze medal blank.svg Pronssi  Peru
Ottelut 26
Maalit 59 (2,27 per ottelu)
Yleisö 655 902 (25 227 per ottelu)
Maalintekijä

Eduardo Vargas (4)

Paolo Guerrero (4)
2011
2016

HakuprosessiMuokkaa

Uuden kierrätysperiaatteen mukaan vuoden 2015 turnaus oli alun perin määrä järjestää Brasiliassa. Maa alkoi kuitenkin harkita järjestämisoikeudestaan luopumista, koska sille oli jo ennestään myönnetty järjestettäviksi maanosaliittojen cup vuonna 2013, jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2014 ja kesäolympialaiset 2016.[2]

CONMEBOLin puheenjohtaja Nicolás Leoz oli ehdottanut turnauksen järjestämistä Meksikossa, vaikka tämä ei olekaan CONMEBOLin jäsenmaa. Brasilia ja Chile ryhtyivät kuitenkin neuvottelemaan siitä, että ne vaihtaisivat keskenään vuosien 2015 ja 2019 turnausten järjestämisoikeudet.[3][4] Bolivian presidentti Evo Morales vastusti tätä järjestelyä ilmoittaen, että hänen maansa järjestäisi vuoden 2015 Copa Américan.[5] Turnaus myönnettiin Chilelle toukokuussa 2014.[6]

PelipaikatMuokkaa

Otteluita pelattiin yhdeksällä eri stadionilla kahdeksassa eri kaupungissa. Loppuottelun pelipaikka oli Santiagion Estadio Nacional.[7]

Antofagasta Concepción La Serena
Estadio Regional de Antofagasta Estadio Municipal de Concepción Estadio La Portada
Kapasiteetti: 21 178 Kapasiteetti: 33 000 Kapasiteetti: 18 268
     
Rancagua Temuco Santiago
Estadio El Teniente Estadio Municipal Germán Becker Estadio Nacional
Kapasiteetti: 15 252 Kapasiteetti: 18 125 Kapasiteetti: 48 665
     
Santiago Viña del Mar Valparaíso
Estadio Monumental David Arellano Estadio Sausalito Estadio Elías Figueroa
Kapasiteetti: 47 347 Kapasiteetti: 25 000 Kapasiteetti: 23 000
     

OsallistujamaatMuokkaa

Mukana olevista maista Jamaika, joka korvasi turnauksesta vetäytyneen Japanin, ja Meksiko osallistuvat turnaukseen kutsuttuina, muut 10 kuuluvat CONMEBOLin alaisiin maihin.[8][9] Kutsupaikkaa turnaukseen tarjottiin myös Kiinalle, josta maa kuitenkin kieltäytyi vedoten samaan aikaan pelattaviin vuoden 2018 MM-karsintaotteluihin.[10][11]

LohkoarvontaMuokkaa

Turnaukseen osallistuvat 12 joukkuetta oli jaettu neljään eri arvontakoriin.[12]

Kori 1 Kori 2 Kori 3 Kori 4
  Chile
  Argentiina
  Brasilia
  Kolumbia
  Uruguay
  Meksiko
  Ecuador
  Peru
  Paraguay
  Venezuela
  Bolivia
  Jamaika

KokoonpanotMuokkaa

Joukkueiden piti ilmoittaa 23 pelaajan nimilistansa 1. kesäkuuta 2015 mennessä.[13] 6. kesäkuuta 2015 pelattavan UEFA:n Mestarien liigan loppuottelun ajankohta aiheutti ongelmia FC Barcelonan ja Juventuksen eteläamerikkalaisille pelaajille, jotka valittiin maansa kokoonpanoon. Turnaus alkoi 11. kesäkuuta 2015 ja FIFAn sääntöjen mukaan seurajoukkueiden piti vapauttaa pelaajansa maajoukkueen käyttöön 14 päivää ennen kansainvälisen turnauksen alkua. Tämä jätti pelaajille alle viiden päivän valmistautumisajan turnaukseen.[14]

TuomaritMuokkaa

Lopullinen kuuden erotuomarin sekä heidän avustavien tuomariensa lista julkaistiin 23. toukokuuta 2015.[15]

Maanosaliitto Nimi Syntymävuosi Ottelut      
CONMEBOL   Néstor Pitana 1975 2 9 1
  Raúl Orosco 1979 1 4 1
  Sandro Ricci 1974 3 15 2
  Julio Bascuñán 1978 1 5
  Enrique Osses 1974 1 4 2
  Carlos Vera 1976 1 3
  Wilmar Roldán 1980 2 13
  Enrique Cáceres 1974 2 7
  Víctor Hugo Carrillo 1975 1 3
  Andrés Cunha 1976 3 15
  José Argote 1980 3 10 1
CONCACAF   Joel Aguilar 1975 1 5
  Roberto García Orozco 1974 3 18

LohkovaiheMuokkaa

Lohkovaiheessa 12 joukkuetta oli jaettu kolmeen neljän joukkueen muodostamaan alkulohkoon. Jokainen joukkue kohtasi lohkossa toisensa yhden kerran. Lohkoissa ensimmäiseksi, toiseksi ja kaksi parhaiten kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta pääsivät puolivälierävaiheeseen.[1]

Sijoitusten määräytyminen alkulohkoissa

Lohkosijoitukset ratkaistiin seuraavasti:

  1. joukkueiden kaikkien otteluiden pisteet;
  2. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero;
  3. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit;
  4. joukkueiden keskinäisten otteluiden tulos (kahden joukkueen välillä);
  5. rangaistuspotkukilpailu (kahden joukkueen välillä, vain viimeisellä kierroksella)
  6. CONMEBOLin komitean suorittama arvonta.[13]

Kellonajat Chilen normaaliaikaa (GMT–3).

Lohko AMuokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Chile 3 2 1 0 10 3 +7 7
  Bolivia 3 1 1 1 3 7 -4 4
  Ecuador 3 1 0 2 4 6 -2 3
  Meksiko 3 0 2 1 4 5 -1 2

Lähde: [1]

11. kesäkuuta 2015 Chile   2–0   Ecuador Estadio Nacional, Santiago
20.30
Vidal   67' (rp.)
Vargas   84'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 46 000
Tuomari: Néstor Pitana (Argentiina)

12. kesäkuuta 2015 Meksiko   0–0   Bolivia Estadio Sausalito, Viña del Mar
20.30
Raportti Yleisömäärä: 14 987
Tuomari: Enrique Cáceres (Paraguay)

15. kesäkuuta 2015 Ecuador   2–3   Bolivia Estadio Elías Figueroa, Valparaíso
18.00
Valencia   48'
Bolaños   81'
(0–3)
Raportti
Raldes   5'
Smedberg-Dalence   18'
Moreno   43' (rp.)
Yleisömäärä: 5 982
Tuomari: Joel Aguilar (El Salvador)

15. kesäkuuta 2015 Chile   3–3   Meksiko Estadio Nacional, Santiago
20.30
Vidal   22'55' (rp.)
Vargas   42'
(2–2)
Raportti
Vuoso   21'66'
Jiménez   29'
Yleisömäärä: 45 583
Tuomari: Víctor Hugo Carrillo (Peru)

19. kesäkuuta 2015 Meksiko   1–2   Ecuador Estadio El Teniente, Rancagua
18.00
Jiménez   63' (rp.) (0–1)
Raportti
Bolaños   25'
Valencia   57'
Yleisömäärä: 11 051
Tuomari: José Argote (Venezuela)

19. kesäkuuta 2015 Chile   5–0   Bolivia Estadio Nacional, Santiago
20.30
Aránguiz   2'65'
Sánchez   36'
Medel   78'
Raldes   85' (om.)
(2–0)
Raportti
Yleisömäärä: 45 601
Tuomari: Andrés Cunha (Uruguay)

Lohko BMuokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Argentiina 3 2 1 0 4 2 +2 7
  Paraguay 3 1 2 0 4 3 +1 5
  Uruguay 3 1 1 1 2 2 0 4
  Jamaika 3 0 0 3 0 3 -3 0

Lähde: [1]

13. kesäkuuta 2015 Uruguay   1–0   Jamaika Estadio Regional de Antofagasta, Antofagasta
16.00
Rodríguez   52' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 8 653
Tuomari: José Argote (Venezuela)

13. kesäkuuta 2015 Argentiina   2–2   Paraguay Estadio La Portada, La Serena
18.30
Agüero   29'
Messi   36' (rp.)
(2–0)
Raportti
N. Valdez   59'
Barrios   90'
Yleisömäärä: 16 281
Tuomari: Wilmar Roldán (Kolumbia)

16. kesäkuuta 2015 Paraguay   1–0   Jamaika Estadio Regional de Antofagasta, Antofagasta
18.00
Benítez   35' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 6 099
Tuomari: Carlos Vera (Ecuador)

16. kesäkuuta 2015 Argentiina   1–0   Uruguay Estadio La Portada, La Serena
20.30
Agüero   56' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 17 014
Tuomari: Sandro Ricci (Brasilia)

20. kesäkuuta 2015 Uruguay   1–1   Paraguay Estadio La Portada, La Serena
16.00
Giménez   29' (1–1)
Raportti
Barrios   44' Yleisömäärä: 16 021
Tuomari: Roberto García Orozco (Meksiko)

20. kesäkuuta 2015 Argentiina   1–0   Jamaika Estadio Sausalito, Viña del Mar
18.30
Higuaín   11' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 21 083
Tuomari: Julio Bascuñán (Chile)

Lohko CMuokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Brasilia 3 2 0 1 4 3 +1 6
  Peru 3 1 1 1 2 2 0 4
  Kolumbia 3 1 1 1 1 1 0 4
  Venezuela 3 1 0 2 2 3 -1 3

Lähde: [1]

14. kesäkuuta 2015 Kolumbia   0–1   Venezuela Estadio El Teniente, Rancagua
16.00
(0–0)
Raportti
Rondón   60' Yleisömäärä: 12 387
Tuomari: Andrés Cunha (Uruguay)

14. kesäkuuta 2015 Brasilia   2–1   Peru Estadio Municipal Germán Becker, Temuco
18.30
Neymar   5'
Costa   90+1'
(1–1)
Raportti
Cueva   3' Yleisömäärä: 16 342
Tuomari: Roberto García Orozco (Meksiko)

17. kesäkuuta 2015 Brasilia   0–1   Kolumbia Estadio Monumental David Arellano, Santiago
21.00
(0–1)
Raportti
Murillo   36' Yleisömäärä: 44 008
Tuomari: Enrique Osses (Chile)

18. kesäkuuta 2015 Peru   1–0   Venezuela Estadio Elías Figueroa, Valparaíso
20.30
Pizarro   72' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 15 542
Tuomari: Raúl Orosco (Bolivia)

21. kesäkuuta 2015 Kolumbia   0–0   Peru Estadio Municipal Germán Becker, Temuco
16.00
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 17 332
Tuomari: Néstor Pitana (Argentiina)

21. kesäkuuta 2015 Brasilia   2–1   Venezuela Estadio Monumental David Arellano, Santiago
18.30
Silva   9'
Firmino   51'
(1–0)
Raportti
Miku   84' Yleisömäärä: 33 284
Tuomari: Enrique Cáceres (Paraguay)

Kolmanneksi sijoittuneetMuokkaa

Lohkovaiheen päätyttyä lohkossaan kolmanneksi sijoittuneet joukkueet asetettiin keskinäiseen vertailuun, josta kaksi parasta joukkuetta selvisi puolivälieriin.[13][1]

Lohko / Joukkue O V T H TM PM ME P
B /   Uruguay 3 1 1 1 2 2 0 4
C /   Kolumbia 3 1 1 1 1 1 0 4
A /   Ecuador 3 1 0 2 4 6 -2 3

PudotuspelitMuokkaa

Pudotuspeleissä (pl. loppuottelu) ottelun ollessa tasatuloksessa varsinaisen peliajan jälkeen, tulos ratkaistaan rangaistuspotkukilpailulla. Loppuottelussa pelataan ensin 30 minuutin jatkoaika, kahdessa 15 minuutin jaksossa. Jos tilanne on tasan jatkoajankin jälkeen, ottelun tulos ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla.[13]

Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                   
24. kesäkuuta - Santiago        
   Chile   1
29. kesäkuuta - Santiago
   Uruguay  0  
   Chile  2
25. kesäkuuta - Temuco
     Peru  1  
   Bolivia  1
4. heinäkuuta - Santiago
   Peru  3  
   Chile (rp.)  0 (4)
26. kesäkuuta - Viña del Mar
     Argentiina  0 (1)
   Argentiina (rp.)  0 (5)
30. kesäkuuta - Concepción
   Kolumbia  0 (4)  
   Argentiina  6 Pronssiottelu
27. kesäkuuta - Concepción
     Paraguay  1  
   Brasilia  1 (3)    Peru  2
   Paraguay (rp.)  1 (4)      Paraguay  0
3. heinäkuuta - Concepción

PuolivälierätMuokkaa

24. kesäkuuta 2015 Chile   1–0   Uruguay Estadio Nacional, Santiago
20.30
Isla   81' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 45 304
Tuomari: Sandro Ricci (Brasilia)

25. kesäkuuta 2015 Bolivia   1–3   Peru Estadio Municipal Germán Becker, Temuco
20.30
Moreno   84' (rp.) (0–2)
Raportti
Guerrero   20'23'74' Yleisömäärä: 16 872
Tuomari: Wilmar Roldán (Kolumbia)

26. kesäkuuta 2015 Argentiina   0–0   Kolumbia Estadio Sausalito, Viña del Mar
20.30
Raportti Yleisömäärä: 21 508
Tuomari: Roberto García Orozco (Meksiko)
    Rangaistuspotkut  
Messi  
Garay  
Banega  
Lavezzi  
Biglia  
Rojo  
Tévez  
5–4   James
  Falcao
  Cuadrado
  Muriel
  Cardona
  Zúñiga
  Murillo
 

27. kesäkuuta 2015 Brasilia   1–1   Paraguay Estadio Municipal de Concepción, Concepción
18.30
Robinho   15' (1–0)
Raportti
González   72' (rp.) Yleisömäärä: 29 276
Tuomari: Andrés Cunha (Uruguay)
    Rangaistuspotkut  
Fernandinho  
Ribeiro  
Miranda  
Costa  
Coutinho  
3–4   Martínez
  V. Cáceres
  Bobadilla
  Santa Cruz
  González
 

VälierätMuokkaa

29. kesäkuuta 2015 Chile   2–1   Peru Estadio Nacional, Santiago
20.30
Vargas   42'64' (1–0)
Raportti
Medel   60' (om.) Yleisömäärä: 45 651
Tuomari: José Argote (Venezuela)

30. kesäkuuta 2015 Argentiina   6–1   Paraguay Estadio Municipal de Concepción, Concepción
20.30
Rojo   15'
Pastore   27'
Di María   47'53'
Agüero   80'
Higuaín   83'
(2–1)
Raportti
Barrios   43' Yleisömäärä: 29 205
Tuomari: Sandro Ricci (Brasilia)

PronssiotteluMuokkaa

3. heinäkuuta 2015 Peru   2–0   Paraguay Estadio Municipal de Concepción, Concepción
20.30
Carrillo   48'
Guerrero   89'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 29 143
Tuomari: Raúl Orosco (Bolivia)

LoppuotteluMuokkaa

4. heinäkuuta 2015 Chile   0–0   Argentiina Estadio Nacional, Santiago
17.00
Yleisömäärä: 45 693
Tuomari: Wilmar Roldán (Kolumbia)
    Rangaistuspotkut  
Fernández  
Vidal  
Aránguiz  
Sánchez  
4–1   Messi
  Higuaín
  Banega
 

MaalintekijätMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Copa América 2015 RSSSF. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)
  2. Copa América será no Brasil em 2015, confirma CBF em seminário 22.2.2011. globoesporte.globo.com. Viitattu 4.7.2016. (espanjaksi)
  3. Conmebol quiere la Copa América 2015 en México sobre Chile 21.7.2009. latercera.com. Viitattu 4.7.2016. (espanjaksi)
  4. LA COPA AMÉRICA DA OTRO PASO HACIA CHILE 8.8.2009. lanacion.cl. Viitattu 4.7.2016. (espanjaksi)
  5. BOLIVIA TO HOLD 2015 COPA AMERICA, SAYS PRESIDENT EVO MORALES 28.4.2010. dnaindia.com. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)
  6. Es oficial: la Copa América 2015 será en Chile 10.5.2015. CONMEBOL. (espanjaksi)
  7. Stadiums worldfootball.net. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)
  8. México y Japón serán las invitadas a la Copa América 2015 sdpnoticias.com. Viitattu 5.4.2015. (espanjaksi)
  9. Jamaica to tackle Copa America Rjrnewsonline. Viitattu 5.4.2015. (englanniksi)
  10. China to enter 2015 Copa America in Chile wildeastfootball.net. Viitattu 5.4.2015. (englanniksi)
  11. 遗憾!赛程撞车,足协忍痛放弃美洲杯 Hupu.com. Viitattu 5.4.2015.. (kiinaksi)
  12. Argentina paired with Uruguay in Copa América draw as Brazil face Colombia Copa América 2015. Viitattu 5.4.2015. (englanniksi)
  13. a b c d Reglamento Copa América - Chile 2015 CONMEBOL.com. Viitattu 5.4.2015. (espanjaksi)
  14. La Copa América, pesadilla del Barça este año Mundo Deportivo. Viitattu 5.4.2015. (espanjaksi)
  15. The 39 referees of the Copa América - Chile 2015 CONMEBOL. Viitattu 24.5.2015. (englanniksi)
  16. Scorers worldfootball.net. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)