Cochem on kaupunki läntisessä Saksassa, Moseljoen rannalla. Paikalla tiedetään olleen ainakin kelttiläistä asutusta ennen kuin roomalaiset asettuivat sinne. Cochem mainitaan ensimmäisen kerran nimellä Cuchuma maanlahjoitusasiakirjassa vuonna 886. Kaupungissa on arviolta 5 332 asukasta (vuonna 2015) ja sen pinta-ala on 21,2 neliökilometriä.[1]

Cochem
Cochemin valtakunnanlinna
Cochemin valtakunnanlinna
vaakuna
vaakuna

Cochem

Koordinaatit: 50°08′49″N, 07°10′00″E

Valtio Saksa
Osavaltio Rheinland-Pfalz
Piirikunta Cochem-Zell
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 21,2[1] km²
Korkeus 85[1] m
Väkiluku (2015) 5 332[1]
 – Väestötiheys 251,5[1] as./km²
Postinumero 56812[1]
Suuntanumero(t) 02671[1]









Historia muokkaa

Cochemin hallitsevin näkymä on kaupungin viereisellä kukkulalla oleva Valtakunnanlinna (saks. Reichsburg). Sen rakentamisen arvellaan alkaneen 1000-luvun alkuvuosina. Vuonna 1294 linna siirtyi Trierin hallintaan ja se laajennettiin voimakkaaksi linnoitukseksi. Kulku Moseljoella voitiin katkaista ketjun avulla tullimaksujen keräämiseksi. Cochemista tuli kaupunki vuonna 1332.

Vuonna 1689 kaupunki tuhoutui pahoin Ranskaa vastaan käydyissä sodissa, mutta korjattiin. Linnoitus sen sijaan oli raunioina 200 vuoden ajan, kunnes berliiniläinen Jakob Ravené aloitti sen jälleenrakennuksen. Uusitusta linnasta tuli myöhäiskeskiaikaisen tyylinen. Nykyisin linna on lukuisien turistien kiinnostuksen kohteena.

Cochem on muutoinkin varsinkin saksalaisten turistien suosima kohde. Kaupungissa on jäljellä keskiaikaisen ja myöhempien aikakausien tyylisen kaupungin kujia ja rakennuksia. Ympärillä Moselin rannoilla levittäytyvät viininviljelysalueet.

Maantiede muokkaa

 
Cochem.

Kaupunki sijaitsee Mosel-joen laaksossa, joen molemmilla rannoilla. Kaupungin alue ulottuu jokilaakson ulkopuolellekin: noin 7 km:n päässä keskustasta on uudempi alue Brauheck, jolla on teollisuutta, uudempaa asutusta ja varuskunta-alue.

Kaupunginosat muokkaa

  • Keskikaupunki
  • Cond (Moselin rannalla)
  • Sehl (Moselin toisella rannalla)
  • Brauheck (jokilaakson ulkopuolella)

Politiikka muokkaa

Kaupunginvaltuusto muokkaa

Valtuustossa on 22 jäsentä (kunnallisvaalit 13.6.2004):

  • CDU 10 paikkaa
  • SPD 6 paikkaa
  • Vihreät 1 paikka
  • FWG 2 paikkaa
  • CBG 3 paikkaa

Ystävyyskaupungit muokkaa

Nähtävyyksiä muokkaa

Rakennetut kohteet muokkaa

  • Valtakunnanlinna
  • Raatihuone ja kauppatori
  • Balduinstor-portti (osa aiempaa kaupunginmuuria, josta on jäljellä muitakin osia)
  • Pinnerkreuz (näköalapaikka kaupunkiin ja Valtakunnanlinnaan)
  • Sesselbahn-köysirata Pinnerbergille
  • St. Martin -kirkko
  • Historiallisia ammattikuntien taloja vanhassakaupungissa
  • Mosel-joen rannan kävelytiet ja puistikot
  • Winneburg-linnan rauniot
  • Enderttor (vanha kaupunginportti)
  • Entinen kapusiiniluostari siihen liittyvine kaupunginmuurin osineen, nykyisin kulttuurikeskus

Luonnonnähtävyydet muokkaa

Cochemin kohdalle päättyy Moselin yläjuoksun suunnasta Bremmin kohdalta alkava noin 24 km:n pituinen, erityisen mutkitteleva jokiosuus. Kartalla näkyvän muotonsa vuoksi sitä kutsutaan nimellä Cochemer Krampen (suom. Cochemin sinkilä, väljästi suomennettuna). Cochemin läheisyydesä on myös luonnonsuojelualue Brauseley, jossa on Välimeren alueen kasvillisuutta. Lähettyvillä on myös toinen, erityisesti vaeltelijoille sopiva luonnonsuojelualue Dortebachtal.

Talous muokkaa

 
Cochem, raatihuoneen tori.

Cochemille ominaista ovat viininviljely ja matkailu, mutta niiden merkitys on viime vuosikymmeninä hiipunut. Enemmistö asukkaista työskentelee nykyisin muilla aloilla. Täydessä toiminnassa on alle kymmenen viinitilaa.

Liikenne muokkaa

Cochem sijaitsee Moselin rautatien varrella. Asemalla pysähtyvät paikallisjunat, pikajunat ja InterCity-junat. Rautatie kulkee Cochemin ja Ediger-Ellerin välillä Kaiser-Wilhelm-tunnelin kautta (tämä 4,2 km:n pituinen tunneli oli Saksan pisin valmistumisvuodestaan 1877 vuoteen 1987). Junan lisäksi kaupunkiin on muutamia paikallisliikenteen linja-autoyhteyksiä. Kaupunki kuuluu Reinin-Moselin liikenneliittoon.

Koulutus muokkaa

Kaupungilla on merkitystä Saksan asevoimien varuskuntapaikkana (Cochem-Brauheck) sekä hallinto- ja koulukeskuksena.

Oppilaitoksia:

  • Cochemin peruskoulu
  • Cochemin reaalikoulu
  • Martin-von-Cochem -lukio
  • Eri asteen ammattikouluja ja -oppilaitoksia
  • Ammattikorkeakouluja
  • Kansankorkeakoulu

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Germany: Rhineland-Palatinate Citypopulation.de. Viitattu 11.11.2016.

Aiheesta muualla muokkaa