”Chiquitita”
Abba
Singlen ”Chiquitita” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Voulez-Vous
 B-puoli ”Lovelight”
 Äänitetty  13. joulukuuta 1978, Polar Studios, Tukholma
 Julkaistu 16. tammikuuta 1979
 Tekijä(t) Benny Andersson, Björn Ulvaeus
 Tuottaja(t) Andersson, Ulvaeus
 Tyylilaji pop
 Kesto 05.26
 Levy-yhtiö Polar Music
Abban muut singlet
Summer Night City
1978
”Chiquitita”
1979
Does Your Mother Know
1979

”Chiquitita” on ruotsalaisen Abba-yhtyeen vuonna 1979 julkaistu kappale, joka ilmestyi alun perin singlenä sekä hieman myöhemmin studioalbumilla Voulez-Vous. ”Chiquitita” on eräs Abban suurimmista hiteistä. Se nousi listaykköseksi vähintään kymmenessä maassa. Kappale esitettiin ensimmäisen kerran Unicefin konsertissa 9. tammikuuta 1979.[1]

”Chiquititassa” on vaikutteita latinalaisesta musiikista. Siitä levytettiin englanninkielisen version lisäksi espanjankielinen versio, joka ylsi listaykköseksi Argentiinassa.[1]

Taustaa

muokkaa

Syyskuussa 1978 Abba oli julkaissut singlen ”Summer Night City”. Se menestyi hieman tavanomaista heikommin, eikä yhtye ollut muutenkaan siihen täysin tyytyväinen. 9. tammikuuta 1979 oli tiedossa Yhdistyneiden kansakuntien kokouksen yhteydessä järjestettävä konsertti. Sen tarkoituksena oli kerätä rahaa Unicefille, ja jokaisen siihen osallistuvan esiintyjän oli tarkoitus kirjoittaa sitä varten uusi kappale. Muihin esiintyjiin kuului muun muassa Bee Gees, joka julkaisi tapahtuman merkiksi marraskuussa 1978 hittisinglen ”Too Much Heaven”.[1]

Työstö

muokkaa

Yhtyeen jäsenet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson kutsuivat 4. joulukuuta muusikoita studiolle äänittämään uutta kappaletta, joka työvaiheessa tunnettiin nimellä ”Kålsupare”. Taustaraidan äänitys onnistui, ja Ulvaeus keksi sanoitukseksi tilanteen, jossa päähenkilö puhuttelee entistä miestään, joka on vaihtanut tämän toiseen naiseen. Sen nimeksi annettiin ”In the Arms of Rosalita”. Seuraavaksi Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad äänittivät lauluraitansa.[1]

Yhtye kuitenkin koki, että kappaleessa ei ollut kaikki kohdallaan. Tausta oli odotettua hitaampi ja raskaampi, eikä kappale täyttänyt odotuksia. Samalla, kun yhtye pohti kappaleen kehittämistä, matkusti se 6. joulukuuta Lontooseen tekemään televisioesiintymisiä.[1]

Kappaleen äänittämistä jatkettiin 13. joulukuuta. Taustaraidan nauhoituksessa käytettiin yhtyeen rutinoituneita taustamuusikoita; Ola Brunkert soitti rumpuja, Rutger Gunnarsson bassoa ja Lasse Wellander kitaraa. Kappaleen työnimenä oli ”Kålsupare II”, joka sitten vaihdettiin muotoon ”Three Wise Guys”. Monia ensimmäisen version osia jätettiin kuitenkin paikalleen, kuten Wellanderin soittama kitaraintro. Ulvaeus ja Andersson halusivat nyt, että kappaleeseen tulee latinalainen tunnelma. Innoittajana toimi Simon & Garfunkelin tunnetuksi tekemä ”El Condor Pasa”.[1]

Benny Andersson sävelsi kappaleen käytännössä kokonaan uudestaan ja kappale oli nyt ensimmäistä versiota selvästi kevyempi. Björn Ulvaeus kirjoitti uuden lohdutusta ja rohkaisua käsittelevän ”Chiquitita Angelina” -nimisen sanoituksen, joka pian lyheni muotoon ”Chiquitita”. Agnetha Fältskog lauloi ensimmäisen säkeistön ja Anni-Frid Lyngstad loput kappaleesta.[1]

Kappale esitettiin ensimmäisen kerran Unicefin konsertissa 9. tammikuuta 1979.[1]

Julkaisu ja vastaanotto

muokkaa

Abba oli suunnitellut julkaisevansa tammikuussa 1979 omana singlenään diskotyylisen kappaleen ”If It Wasn’t for the Nights”, mutta kun ”Chiquitita” oli valmis, se päätettiin ottaa seuraavaksi singleksi. Niinpä ”If It Wasn’t for the Nights” jätettiin pelkäksi albumiraidaksi, ja ”Chiquitita”-single ilmestyi 16. tammikuuta 1979. Siitä tuli suuri hitti, sillä se nousi listaykköseksi ainakin kymmenessä valtiossa. Kappale saavutti huomattavaa menestystä Etelä-Amerikassa, missä yhtye ei ollut aiemmin ollut erityisen suosittu. RCA Recordsin Argentiinan jaoston työntekijä Buddy McCluskey kirjoitti kappaleeseen espanjankieliset sanat yhdessä Mary-vaimonsa kanssa. Espanjankielinen versio ilmestyi Argentiinassa huhtikuussa, ja se nousi listaykköseksi. Sitä myytiin muutaman kuukauden aikana miljoona kappaletta, ja sen sanottiin olevan suurin hitti Etelä-Amerikassa 25 vuoteen.[1]

Kappaleesta ei kuvattu lainkaan promovideota. Sen sijaan Sveitsissä kuvattiin yksinkertainen esitys, jossa yhtye esittää kappaleen ulkona suuren lumiukon edessä. Sitä käytettiin kappaleen virallisena videona, ja se on sittemmin julkaistu DVD-kokoelmilla The Definitive Collection ja Abba Gold.[1]

Kappale on yksi Abban suosituimmista ja se keräsi Unicefille lähes 2 miljoonaa puntaa.[1]

Listasijoitukset

muokkaa
Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
  Alankomaat 1. 16 3.2.1979 [2]
  Argentiina (esp.) 1. huhtikuu 1979 [3]
  Belgia (Flanderi) 1. 16 27.1.1979 [4]
  Costa Rica 1. 20 [5]
  Etelä-Afrikka 1. 18 6.4.1979 [6]
  Espanja 1. 33 tammikuu 1979 [7]
  Irlanti 1. 8 1.2.1979 [8]
  Meksiko 1. 32 huhtikuu 1979 [9]
  Rhodesia 1. 21 21.4.1979 [10]
  Sveitsi 1. 19 4.2.1979 [11]
  Uusi-Seelanti 1. 19 25.3.1979 [12]
  Iso-Britannia 2. 9 3.2.1979 [13]
  Ruotsi 2. 12 9.2.1979 [14]
  Länsi-Saksa 3. 26 29.1.1979 [15][16]
  Suomi 3. 16 (4 kk) maaliskuu 1979 [17]
  Australia 4. 19 19.2.1979 [18]
  Norja 4. 18 viikko 6/1979 [19]
  Itävalta 6. 16 15.3.1979 [20]
  Argentiina (eng.) 7. huhtikuu 1979 [3]
  Ranska 14. 13 16.2.1979 [21]
  Kanada 17. 10 9.1.1980 [22]
  Japani 19. 21 25.1.1979 [23]
  Yhdysvallat 29. 1980 [24]
  Italia 48. 5 1979 [25]

Kokoonpano

muokkaa
  • Michael B. Tretow – äänittäjä

[26]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k The Chiquitita Story Abbasite.com. Viitattu 25.10.2013. (englanniksi)
  2. dutchcharts.nl - ABBA - Chiquitita Dutchcharts.nl. Viitattu 28.10.2013. (hollanniksi)
  3. a b Argentina ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  4. ultratop.be - ABBA - Chiquitita Ultratop.be. Viitattu 28.10.2013. (hollanniksi)
  5. Costa Rica ABBA Charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  6. South Africa ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  7. Spain ABBA Charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  8. Ireland - Additional Information ABBA Charts. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  9. Mexico ABBA Charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  10. Zimbabwe ABBA Charts. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  11. ABBA - Chiquitita Hitparade.ch. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  12. charts.org.nz - ABBA - Chiquitita Charts.org.nz. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  13. ChartArchive - Abba - Chiquitita Chart Archive. Viitattu 28.10.2013. [vanhentunut linkki] (englanniksi)
  14. swedishcharts.com - ABBA - Chiquitita Swedishcarts.com. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  15. Single - ABBA, Chiquitita Charts.de. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  16. Germany - Additional Information ABBA Charts. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  17. Finland ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  18. Australia ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  19. norwegiancharts - ABBA - Chiquitita Norwegiancharts.com. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  20. ABBA - Chiquitita - austriancharts.at Austriancharts.at. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  21. InfoDisc: Tout les Titres par Artiste Lescharts.fr. Viitattu 28.10.2013. (ranskaksi)
  22. Canada ABBA Charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  23. Japan ABBA Charts. Arkistoitu 5.5.2013. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  24. ABBA Awards AllMusic. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  25. Italy ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  26. Abba: Voulez-Vous -albumin CD-version kansilehti, kirjoittanut Carl Magnus Palm (Polar 549 955-2)