Avaa päävalikko

Simon & Garfunkel oli yhdysvaltalaisten Paul Simonin ja Art Garfunkelin muodostama, suureen suosioon 1960-luvun loppupuoliskolla noussut folkrock-duo. Simon & Garfunkel julkaisi viisi studioalbumia vuosien 1964–1970 välillä ja saavutti kolme Yhdysvaltain singlelistan ykkössijaa. Duon hajottua vuoden 1970 jälkeen Simon ja Garfunkel ovat omien soolouriensa lomassa konsertoineet useasti yhdessä aina vuoteen 2010 asti.

Simon & Garfunkel
Paul Simon ja Art Garfunkel vuonna 1968
Paul Simon ja Art Garfunkel vuonna 1968
Tiedot
Toiminnassa 1957–1970
yhteisesiintymisiä sen jälkeen 1972, 1975–1977, 1981–1984, 1990, 1993, 2003–2005, 2007–2010
Tyylilaji folk, folk rock, pop
Kotipaikka New York, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Paul Simon
Art Garfunkel

Levy-yhtiö

Columbia Records

Aiheesta muualla
Kotisivut
MusicBrainz

Duon musiikkia luonnehtivat kuoropoikamaiset harmoniat, helisevät akustiset ja sähköiset kitarat, Paul Simonin terävät sanoitukset ja huolellisesti tekemät sävelmät sekä Art Garfunkelin tenoriääni.[1]

Duon tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi "The Sound of Silence", ”Bridge over Troubled Water”, "Homeward Bound", "The Boxer", vanhasta sävelmästä tehty "El Condor Pasa", englantilaisesta balladista tehty ”Scarborough Fair” sekä ”Mrs. Robinson”.

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Varhaisvaiheet ja Tom & JerryMuokkaa

Paul Simon syntyi Newarkissa New Jerseyssä lokakuussa 1941 ja Art Garfunkel New Yorkissa kolme viikkoa myöhemmin. He kävivät samoja kouluja New Yorkissa, ja toisiinsa he tutustuivat yläasteen koulunäytelmän harjoituksissa vuonna 1953. Kumpikin oli kiinnostunut laulamisesta, ja pojat alkoivat harjoitella yhdessä ja nauhoittaa yhteislauluaan Garfunkelin kodin kellarissa vuonna 1954.[2]

Varhaisteini-ikäiset Simon ja Garfunkel esiintyivät ensimmäisen kerran julkisesti duona keväällä 1955 Parsonsin yläasteella, jossa he silloin opiskelivat viimeistä vuottaan. Seuraavana syksynä pojat menivät samaan lukioon, ja heidän musiikkitoveruutensa syveni. He jatkoivat esiintymisiä ja alkoivat myös kirjoittaa omia laulujaan, joista ensimmäinen oli nimeltään “The Girl for Me”. He tarjosivat kappaleitaan julkaistavaksi tärkeässä musiikkikeskuksessa Brill Buildingissä, mutta heidät torjuttiin.[3]

Keväällä 1957 Simon ja Garfunkel tekivät yhdessä doo-wop-tyylisen kappaleen “Hey, Schoolgirl”. Laulusta tuli suosittu poikien esiintymisissä heidän kotiseudullaan Queensissä. Kun pojat olivat käyneet studiossa äänittämässä kappaleesta demon, musiikkiagentti Sid Prosen tarjosi heille sopimusta. Pojat levyttivät kappaleen uudelleen taiteilijanimellä Tom & Jerry, jota he olivat käyttäneet itsestään aiemmin koulun tilaisuuksissa ja perhepiirissä. Ensisinglensä toiselle puolelle he tekivät kappaleen “Dancin’ Wild”. Marraskuussa 1957 julkaistu single sai radiossa soittoaikaa ja myi lopulta yli satatuhatta kappaletta sekä nousi Yhdysvaltain singlelistan sijalle 49. Duo pääsi myös esiintymään tunnettuun televisioshow’hun American Bandstandiin. Tom & Jerryn seuraavat singlet eivät kuitenkaan myyneet ensisinglen tavoin, ja pojat suunnittelivatkin keskittyvänsä vastedes opintoihinsa ja jättävänsä musiikin vain harrastuksekseen.[4]

Ennen läpimurtoaMuokkaa

Valmistuttuaan lukiosta kesällä 1958 Simon ja Garfunkel jatkoivat opintojaan omilla tahoillaan yliopistossa. Simon ansaitsi rahaa kirjoittamalla ja äänittämällä demolevyjä tunnetuille artisteille. Hän levytti vuosina 1959–1962 omia singlejäänkin nimellä Jerry Landis, mutta ne eivät menestyneet. Myös Garfunkel teki aluksi jonkin verran omaa musiikkia nimellä Artie Garr. Sen jälkeen hän keskittyi opintoihinsa kunnes keskeytti ne ja lähti kiertämään Eurooppaa.[5]

Kaliforniaan asettunut Garfunkel palasi New Yorkiin syksyllä 1962 jatkamaan opintojaan. Hän tapasi siellä jälleen Simonin, ja he alkoivat taas tehdä musiikkia yhdessä. He olivat kumpikin kiinnostuneet suosioon tuolloin nousseesta folkmusiikista. Simon oli yhä kahden vaiheilla siinä, opiskelisiko lakimieheksi vai ryhtyisikö muusikoksi. Duo esiintyi New Yorkissa nimellä Kane & Garr, ja samalla Simon kirjoitti ja levytti omia folklaulujaan. Simon muutti joksikin aikaa Lontooseen vuoden 1963 lopulla. Palattuaan New Yorkiin hän teki Garfunkelin kanssa neljän laulun demonauhan. Kaksikko päätti myös alkaa käyttää duonsa nimenä oikeita sukunimiään, vaikka huvittavaksi koettu Garfunkel-nimi saikin monet luulemaan heitä koomikkopariksi.[6]

Menestyksen aikaMuokkaa

 
Simon ja Garfunkel Hollannissa vuonna 1966

Simon & Garfunkel levytti esikoisalbuminsa Wednesday Morning, 3 A.M. maaliskuussa 1964 Columbian studioilla. Akustisen folkalbumin kappaleista viisi oli Paul Simonin tekemiä. Duo ei ennen levyn ilmestymistä saman vuoden marraskuussa herättänyt Yhdysvalloissa paljonkaan huomiota, joten Simon matkusti jälleen Britanniaan. Hän esiintyi Lontoossa ja muualla maassa sekä kirjoitti ja levytti omia kappaleitaan. Duon esikoisalbumi myi aluksi vaatimattomasti. Simon kävi jälleen Englannissa ja nauhoitti siellä sooloalbumin, jonka monesta kappaleesta tuli Simon & Garfunkelin myöhempiä hittejä. Tehtyään viimeisen soolokiertueensa Britanniassa kesällä 1965 Simon palasi jälleen New Yorkiin.[7]

Columbia julkaisi Simon & Garfunkelin esikoisalbumin kappaleen “The Sound of Silence” sähköisenä folkrock-versiona syksyllä 1965. Single nousi tammikuussa 1966 Yhdysvaltain singlelistan ykköseksi ja teki duosta tunnetun. He alkoivat saada esiintymisiä ja konsertoivat etenkin viikonloppuisin collegejen kampuksilla. Tammikuussa julkaistu toinen albumi Sounds of Silence nousi Yhdysvalloissa listasijalle 21 ja Britanniassa sijalle 13.[8]

Duon kolmas albumi Parsley, Sage, Rosemary and Thyme (1966) oli edeltäjiinsä verrattuna yhtenäisempi, ja Bookends (1968) osoitti duon kasvavaa kypsyyttä. Menestyselokuvan Miehuuskoe (1967) soundtrackille alun perin tehty ”Mrs. Robinson” nousi koko vuosikymmenen suosituimpien kappaleiden joukkoon.[1] Elokuvan suosio ja listakärkeen noussut soundtrack kasvattivat duon suosiota huomattavasti.[9]

Kesäkuussa 1967 duo esiintyi Montereyn kansainvälisellä popfestivaalilla.[10] Duo esiintyi koko 1960-luvun ajan tavallisesti kahdestaan Simonin akustisen kitaran säestyksellä. Syksyn 1969 kiertueella he esiintyivät nelimiehisen yhtyeen kanssa.[11]

Simonin ja Garfunkelin välit huononivat 1960-luvun lopulle tultaessa. Simon koki rajoitukseksi saman työtoverin kanssa työskentelyn, ja Garfunkelia vaivasi lauluntekijä Simonin hallitseva asema duossa. Garfunkel oli myös aloittanut oman elokuvanäyttelijän uransa, joka vei aikaa musiikilta. Duon viimeinen albumi Bridge over Troubled Water (1970) nousi Yhdysvaltain listaykköseksi kymmenen viikon ajaksi.[1]

Hajoamisen jälkeenMuokkaa

 
Simon & Garfunkel esiintymässä Dublinissa joskus ennen vuotta 1981.

Duo lopetti toimintansa vuonna 1970 ja molemmat lähtivät soolouralle. Viimeisen yhteisen laulunsa ”My Little Town” he levyttivät vuonna 1975, ja kappale julkaistiin myös kummankin omalla sooloalbumilla.[12]

Kaksikko on lopettamisen jälkeenkin esiintynyt yhdessä useita kertoja. New Yorkin keskuspuiston konserttia syksyllä 1981 oli katsomassa noin puoli miljoonaa ihmistä.[13] Seuraavana vuonna Simon ja Garfunkel levyttivät studiossa uusia kappaleita tarkoituksenaan julkaista duoalbumi. He tekivät myös yhteisen kiertueen. Yhteistyö ei kuitenkaan toiminut, ja Simon julkaisi kappaleet sooloalbuminaan ilman Garfunkelin äänittämiä lauluosuuksia.[14]

Duon jäähyväiskonsertti järjestettiin vuonna 2004, jolloin he esiintyivät Old Friends: Live on Stage -nimisellä kiertueella. Vuonna 2009 duo aloitti kuitenkin taas uuden kiertueen.[15] Se keskeytettiin vuonna 2010 kun Garfunkel menetti äänensä. Garfunkel on sittemmin toipunut, mutta duo ei ole enää esiintynyt yhdessä.[16][17] Vuonna 2016 antamassaan haastattelussa Simon toteaa: "teimme kaksi isoa paluukiertuetta ja se oli siinä", hän vielä lisää ettei enää nauti Garfunkelin kanssa esiintymisestä joten "se ei tule enää koskaan tapahtumaan."[18]

Työnjako laulajinaMuokkaa

Lauluduon levytyksissä ykköslaulajana toimi pääsääntöisesti Paul Simon[19], mutta kappaleilla ”April Come She Will” (1966), ”For Emily, Whenever I May Find Her” (1966) ja ”Bridge Over Troubled Water” (1970) Art Garfunkel laulaa yksinään. Laulussa ”Scarborough Fair” (1966) molemmilla on oma osansa, he laulavat eri säkeistöjä päällekkäin.

TunnustuksiaMuokkaa

Vuonna 2004 musiikkiaikakauslehti Rolling Stone sijoitti Simon & Garfunkelin 40:nneksi sadan parhaan artistin listalla. Duo on myös valittu Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1990[20] ja Long Island Music Hall of Fameen vuonna 2007.[21]

DiskografiaMuokkaa

Singlejen Billboard Hot 100 -listasijoituksetMuokkaa

 
Simon & Garfunkel: Mrs Robinson EP (1968)

Kappaleet The Sound of Silence, Mrs. Robinson sekä Bridge Over Troubled Water ovat yltäneet listaykkösiksi.

  • The Sounds of Silence / We've Got a Groovy Thing Goin' (1965, US HOT100 # 1)
  • Homeward Bound / Leaves That Are Green (1966, US HOT100 # 5)
  • I Am a Rock / Flowers Never Bend with the Rainfall (1966, US HOT100 # 3)
  • The Dangling Conversation / The Big Bright Green Pleasure Machine (1966, US HOT100 #25)
  • A Hazy Shade of Winter / For Emily, Whenever I May Find Her (1966, US HOT100 #13)
  • At the Zoo / The 59th Street Bridge Song (Feelin' Groovy) (1967, US HOT100 #16)
  • Fakin' It / You Don't Know Where Your Interest Lies (1967, US HOT100 #23)
  • Scarborough Fair/Canticle / April Come She Will (1967, US HOT100 #11)
  • Mrs. Robinson / Old Friends-Bookends (1968, US HOT100 # 1)
  • The Boxer / Baby Driver (1969, US HOT100 # 7)
  • Bridge over Troubled Water / Keep the Customer Satisfied (1970, US HOT100 # 1)
  • Cecilia / The Only Living Boy in New York (1970, US HOT100 # 4)
  • El Condor Pasa (If I Could) / Why Don't You Write Me (1970, US HOT100 #18)
  • For Emily, Whenever I May Find Her (live) / America (1972, US HOT100 #53 / #97)
  • My Little Town / Rag Doll (Art Garfunkel) / You're Kind (Paul Simon) (1975, US HOT100 # 9)
  • Wake Up Little Susie (Live) / Me and Julio Down by the Schoolyard (1982, US HOT100 #27)

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Richie Unterberger: Simon & Garfunkel artist biography AllMusic. Viitattu 25.1.2019.
  2. Immonen 2019, s. 11–23.
  3. Immonen 2019, s. 24–25.
  4. Immonen 2019, s. 27–31.
  5. Immonen 2019, s. 32–37.
  6. Immonen 2019, s. 40–48.
  7. Immonen 2019, s. 48–67.
  8. Immonen 2019, s. 67–70.
  9. Immonen 2019, s. 90.
  10. Immonen 2019, s. 85.
  11. Immonen 2019, s. 108.
  12. Immonen 2019, s. 118–119, 143.
  13. Immonen 2019, s. 185.
  14. Immonen 2019, s. 190–195.
  15. Art Garfunkel hopes for Simon & Garfunkel 2011 tourReuters
  16. Andy Greene: Art Garfunkel Is Ecstatic: ‘My Voice Is 96 Percent Back’ Rolling Stone. 19.2.2014. Viitattu 25.1.2019.
  17. Doug MacCash: Did Simon and Garfunkel's very last show happen in New Orleans? 4.9.2018. NOLA. Viitattu 25.1.2019.
  18. Paul Simon On 'Stranger To Stranger' And Why You Can Call Him Al (Again) NPR. Viitattu 09.01.2018. (englanniksi)
  19. Nousevan auringon talo, YLE Radio Suomi, 30.10.2011, toim. Jake Nyman
  20. Simon and Garfunkel Rock and roll hall of fame
  21. Simon & Garfunkel BBC Music

Aiheesta muuallaMuokkaa