Wikipedia

Bysantin–sassanidien sota (527–532)

Bysantin ja Persian välinen sota

Bysantin–sassanidien sota, joka käytiin vuosina 527–532, oli yksi monista Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman ja sassanidien Persian välisistä sodista. Sota alkoi, kun persialaiset hyökkäsivät valtakuntien välissä sijainneeseen Iberian kuningaskuntaan. Sota laajeni pian Mesopotamiaan, jossa käytiin sodan kaksi suurinta taistelua. Roomalaisia johti Mesopotamiassa nuori sotapäällikkö Belisarius, jonka maine kasvoi, kun hän voitti vahvemman persialaisarmeijan Daran taistelussa vuonna 530. Belisarius kärsi kuitenkin tappion persialaisia vastaan Callinicumin taistelussa seuraavana vuonna. Persian kuninkaan Kavadh I:n kuoleman jälkeen alkoivat rauhanneuvottelut, joiden tuloksena valtakuntien välille solmittiin "ikuinen rauha". Rauha kesti kuitenkin vain vuoteen 540 asti, jolloin uusi sota syttyi.[4]

Bysantin–sassanidien sota
Justinianuksen ensimmäinen sota Persiaa vastaan
Osa Bysantin–sassanidien sotia
Barberini-diptyykki, joka on mahdollisesti tehty juhlistamaan Justinianuksen voittoa persialaisista.
Barberini-diptyykki, joka on mahdollisesti tehty juhlistamaan Justinianuksen voittoa persialaisista.
Päivämäärä:

noin 527 – 532

Paikka:

Mesopotamia, Kaukasia

Lopputulos:
Osapuolet

Itä-Rooma

Sassanidien Persia

Komentajat

Belisarius,
Sittas

Mithran[1] ,
Mihr-Mihroe[2]

Vahvuudet

yli 80 000[3]

Rooman/Bysantin–sassanidien sodat
215–217 • 230–232 • 237–244 • 252–258 • 260 • 283 • 296–299 • 337–350 • 358–363 • 421–422 • 440–441 • 502–505 • 527–532 • 540–562 • 572–591 • 603–628

Tausta

muokkaa

Vuonna 224 sassanidit syrjäyttivät viimeisen Persiaa hallinneen parthialaiskuninkaan. Sassanidit olivat Rooman ainoa vihollinen, joka oli yhtä kehittynyt.[5] Keisari Anastasioksen hallituskauden aikana käydyn sodan (502–505) jälkeen valtakunnat solmivat rauhansopimuksen, jonka mukaan roomalaiset maksoivat vuosittain 500 paunaa kultaa persialaisille. Anastasios antoi sodan jälkeen rakennuttaa uuden linnoituksen Daran kylään, joka sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla noin 30 km Nisibisistä. Aikaisemmin Nisibis oli toiminut roomalaisten tukikohtana, mutta se oli menetetty persialaisille, joten Daran oli tarkoitus korvata se. Daran linnoitus rikkoi periaatteessa vuoden 442 rauhansopimusta, joka kielsi roomalaisia ja persialaisia rakentamasta linnoituksia rajaseudulle, mutta persialaiset sotivat samaan aikaan hefthaliitteja eli valkoisia hunneja vastaan eivätkä pystyneet puuttumaan roomalaisten toimiin. Vuoteen 513 mennessä Persian kuningas Kavadh I oli saanut hunnien ryöstöretket kuriin. Vuonna 528 Kavadhin asema Persian kuninkaana oli vakaa, koska hän oli saanut myös kukistettua mazdakiittien lahkon, joka uhkasi hänen valtaansa.[6]

Tapahtumat ennen sotaa

muokkaa

Persialaisten ja roomalaisten välit heikkenivät keisari Justinus I:n viimeisten vuosien aikana. Persian ja Rooman rajalla sijaitsi useita pienempiä kristittyjä kuningaskuntia. Eräs näistä oli Lazica, jonka uusi kuningas Tzath antoi kastaa itsensä Konstantinopolissa ja otti vaimon, jonka keisari Justinus oli hänelle valinnut. Kavadh sai tämän jälkeen Zilgibin, joka oli erään roomalaisten kanssa liitossa olevan hunniheimon päällikkö, hyökkäämään roomalaisten kimppuun. Justinus sai kuitenkin tilanteen rauhoitettua lähettämällä Kavadhille kirjeen, jossa hän kertoi Zilgibin luvanneen luopua persialaisista. Kavadh antoi tämän jälkeen teloittaa Zilgibin. Kavadh kääntyi tämän jälkeen Justinuksen puoleen henkilökohtaisen ongelman vuoksi. Kavadh nimittäin halusi, että hänen seuraajakseen tulisi hänen poikansa Khusro, joka ei kuitenkaan ollut hänen vanhin poikansa. Siksi Kavadh ehdotti, että Justinus adoptoisi Khusron, jolloin roomalaiset tukisivat Khusroa Kavadhin kuoleman jälkeen. Justinus ja hänen kanssahallitsijansa Justinianus pitivät kummatkin ehdotusta hyvänä. Kvestori Proclus vastusti kuitenkin ajatusta ja väitti, että roomalaisen lain mukaan Khusro voisi näin vaatia keisarinvaltaa itselleen. Lopulta Kavadhille ehdotettiin, että Justinus adoptoisi Khusron germaanisen tradition mukaan, kuten Justinus oli jo aikaisemmin adoptoinut ostrogootti Teoderikin vävyn. Kavadh piti kuitenkin tätä ehdotusta loukkaavana.[7]

Sota Iberiassa

muokkaa
 
Rooman ja Persian välinen raja 500-luvulla.
 
Justinus I kuvattu tremissis-kolikossa.

Rooman ja Persian jo entisestään rasittuneet välit kiristyivät, kun Iberian kuningas Gourgenes siirtyi Rooman puolelle. Historioitsija Prokopioksen mukaan iberialaiset vastustivat Kavadhin yrityksiä käännyttää heidät zarathustralaisuuteen. Justinus I lupasi puolustaa iberialaisia ja lähetti erään Probuksen rekrytoimaan hunneja Kaukasiasta puolustamaan Iberiaa. Hän ei kuitenkaan saanut kerättyä tarpeeksi joukkoja. Vuonna 526/527 Justinus lähetti joukkoja Lazicaan, samalla kun Kavadh lähetti oman armeijansa Iberiaan. Gourgenes ja Iberian ylimystö pakenivat Konstantinopoliin. Justinus lähetti tämän jälkeen lisää joukkoja Lazicaan, joka oli Rooman liittolainen. Iberiaa pidettiin jo menetettynä, ja roomalaiset joutuivat luovuttamaan kaksi linnoitusta persialaisille. Linnoitukset osoittautuivat tärkeiksi, kun valtakunnat neuvottelivat rauhansopimuksesta vuonna 532. Tilanne ei muuttunut merkittävästi Iberian ja Lazican alueella sodan loppuun mennessä.[8]

Rooman Armenia

muokkaa

Armenia oli jaettu Rooman ja Persian valtakuntien välillä vuonna 387 solmitun sopimuksen mukaan.[6] Rooman osuus, noin viidesosa koko Armeniasta, koostui kahdesta liittolaisvaltiosta.[6] Roomalaiset laajensivat 520-luvulla valtaansa Armenian pohjoispuolella sotapäällikkö Sittaan johdolla, ja he saivat näin valtaansa alueen, joka sijaitsi Armenian ja Lazican välissä. Vuonna 526 tai 527[9] keisari Justinianuksen entiset henkivartijat Sittas ja Belisarius tekivät onnistuneen sotaretken persialaisten hallitsemaan Armeniaan eli Persarmeniaan. Retken tarkoitus oli ehkä auttaa Iberian tilannetta. Sittas ja Belisarius tekivät myös toisen retken Persarmeniaan, mutta kärsivät tappion persialaisia vastaan.[9] Justinianus päätti ehkä Sittaan ja Belisariuksen neuvosta organisoida Rooman Armenian uudelleen vuonna 528. Hän erotti Armenian ja Transkaukasian joukot muista itäisten alueiden joukoista, jotka olivat magister militum per Orientemin alaisia. Näiden joukkojen komentajaksi tuli magister militum per Armeniam, ja viran ensimmäiseksi haltijaksi tuli Sittas.[10] Armeniassa Sittas kukisti muun muassa tzanit, jotka hän pakotti kääntymään kristinuskoon ja palvelemaan Rooman armeijassa.[9]

Neuvotteluja ja valmisteluja

muokkaa
 
Justinianus I Ravennassa sijaitsevassa mosaiikissa.

Vuosina 528 ja 529 useat maanjäristykset ravistelivat Rooman Lähi-itää. Useat kaupungit vaurioituvat pahasti, ja jälleenrakennus maksoi valtiolle paljon. Kavadh alkoi vaatia rahoja, joita roomalaiset olivat aikaisemman rauhansopimuksen mukaan joutuneet maksamaan persialaisille. Kun rahoja ei kuulunut, Kavadh lähetti vasallinsa ryöstämään roomalaisten alueita. Roomalaiset tekivät myös omia retkiä Persian alueelle. Lopulta kummatkin osapuolet olivat valmiita neuvotteluun. Kavadh olisi varmasti halunnut saada aikaan rauhansopimuksen, mutta roomalaiset eivät olleet valmiita maksamaan aikaisemmin sovittuja rahoja, joten sopimusta ei saatu aikaiseksi. Vuoden 527 kesällä roomalaiset tekivät hyökkäyksen Mesopotamian dux Libelariuksen johdolla Nisibisiä ja Thebetha-nimistä linnoitusta vastaan. Roomalaisten tappiot olivat suuret, ja Justinianus, josta Justinuksen kuoleman jälkeen oli tullut yksinhallitsija, nimitti Belisariuksen Libelariuksen seuraajaksi.[11]

Justinianus määräsi myös Palmyran kaupungin jälleenrakennettavaksi. Lisäksi kaupunkiin sijoitettiin roomalainen varuskunta. Vuosien 527 ja 528 vaihteessa persialaisten vasallina olleen arabiheimon kuningas Mundhir tappoi Palestina I:n fylarkki Harithin. Justinianus lähetti tämän jälkeen Phoenicen, Arabian ja Mesopotamian duxeille käskyn, että heidän tuli kostaa Harithin kuolema. Roomalaiset eivät saaneet kiinni arabeja mutta tuhosivat useita persialaisia linnoituksia ja saivat paljon saalista. Tämä tapahtui vuoden 528 huhtikuussa. Mundhir teki tämän jälkeen useita sotaretkiä Rooman alueelle vuoden 529 alussa. Justinianus vahvisti alueen puolustusta lähettämällä sinne Lykaonialaista jalkaväkeä.[12]

Justinianus antoi varustaa Persian vastaista rajaa, ja Daran lisäksi Martyropolikseen rakennettiin linnoituksia. Lisäksi keisari siirsi joukkoja Balkanilta Persian vastaiselle rajalle. Roomalaiset yrittivät myös rakentaa linnoitusta Thannuriksen (tai Tanurin) luona vuonna 528.[13] Thannurista, joka sijaitsi Daran ja Nisibiksen[14] eteläpuolella, oli puolustettu huonosti. Belisarius ja joukko muita komentajia saivat tehtäväkseen suojella roomalaisia työläisiä, jotka rakensivat linnoitusta. Roomalaiset kärsivät tappion ja joutuivat perääntymään. Belisarius pakeni ratsuväen kanssa Daraan, mutta suurin osa jalkaväestä joutui vangiksi tai kaatui.[14] Prokopios on sekoittanut Thannuriksen taistelun roomalaisten myöhemmin kärsimään tappioon Mindouoksen luona.[14] Thannuriksen jälkeen Justinianus määräsi Belisariuksen rakennuttamaan linnoituksia Mindouokseen ja Bidhwiniin, jotka sijaitsivat Nisbisin pohjoispuolella.[14]

Vuoteen 529 mennessä sodassa oli tapahtunut etupäässä pienempiä kahakoita ja linnoitustöitä. Vuosien 528–529 talvi oli ankara, ja sen aikana maanjäristys iski Laodikeiaan ja Antiokiaan. Talven aikana arabipäällikkö Mundhir teki myös ryöstöretken roomalaisten alueelle.[13]

Justinianus oli tässä vaiheessa valmis neuvottelemaan persialaisten kanssa. Justinianus lähetti magister officiorum Hermogeneen neuvottelemaan Kavadhin kanssa, ja Hermogenes saapui Antiokiaan 12. toukokuuta 529. Kavadhin luokse hän pääsi heinäkuussa ja luovutti tälle Justinianuksen lähettämiä lahjoja.[15] Hermogenes välitti Kavadhin rauhanehdot Justinianukselle vuoden 529 lopulla. Kavadh uhkasi sodalla, jos Justinianus ei maksaisi suuria lunnaita. Justinianus lähetti Hermogeneen erään Rufinuksen kanssa uudelleen Kavadhin luokse neuvottelemaan, mutta hänen päästessään Daraan Kavadh oli jo koonnut armeijansa. Roomalaisilla oli oma armeijansa Darassa. Armeijaa johti Belisarius, joka oli saanut ylennyksen magister militum per Orientemiksi.[16]

Daran taistelu

muokkaa
 
Daran taistelu.
Pääartikkeli: Daran taistelu

Kavadh hyökkäsi Daraa vastaan kesäkuussa 530. Hyökkäys yllätti Hermogeneen, joka oli odottanut neuvottelujen jatkuvan. Hermogenes sai määräyksen jäädä Belisariuksen luokse järjestämään Daran puolustusta. Hermogenes jakoi armeijan komennon valmistelujen ja taistelun aikana[17]. Kun Kavadhin armeija oli päässyt Ammodiukseen (7,7 km Darasta), Belisarius alkoi valmistaa joukkojaan taisteluun Daran luona. Hän päätti taistella kaupungin ulkopuolella, mikä viittaa siihen, että kaupungin linnoitustyöt olivat vielä kesken. Hän epäili joukkojensa laatua ja kaivatutti ojia armeijan eteen. Belisarius sijoitti joukkonsa huolella. Tärkein rooli oli 600 hunnilla, jotka sijoitettiin armeijan keskustan kummallekin puolelle heti ojien ja jalkaväen eteen. Persialaiset jakoivat armeijansa kolmeen osaan. Prokopios kertoo, että ensimmäisenä päivänä käytiin pari kaksintaistelua, jotka roomalaiset voittivat. Seuraavana päivänä persialaiset saivat lisäjoukkoja. Yhteensä heillä oli noin 50 000 sotilasta, kun roomalaisilla oli vain puolet tästä määrästä. Tästä huolimatta persialaiset eivät ryhtyneet taisteluun. Belisarius ja Hermogenes yrittivät saada aikaan neuvotteluja persialaisten kanssa, mutta näiden päällikkö Mithran ei suostunut, joten joukot valmistautuivat taisteluun seuraavana päivänä. Pharas, herulien komentaja, ehdotti Belisariukselle, että hänen joukkonsa sijoitettaisiin erään kukkulan taakse, mistä ne saattaisivat hyökätä persialaisten selustaan. Belisarius suostui suunnitelmaan. Daran taistelu päättyi roomalaisten voittoon.[1]

Satalan taistelu

muokkaa
Pääartikkeli: Satalan taistelu

Kavadh ei hyökännyt roomalaisten kimppuun vain Mesopotamiassa. Persialaiset olivat jo vallanneet Iberian ja hyökänneet Lazicaan, ja seuraavaksi kohteeksi otettiin Roomalainen Armenia. Persialaisten ja heidän liittolaistensa armeijaa johti Mihr-Mihroe (Mermeroes), ja vastassa oli magister militum praesentalikseksi ylennetty Sittas ja hänen seuraajansa magister militum per Armeniamina Dorotheos.[2] Roomalaiset saivat tietää persialaisten aikeista hyökätä Armeniaan. Sittas ja Dorotheus tekivät yllätyshyökkäyksen persialaisten leiriä vastaan, kun nämä olivat vasta kokoamassa armeijaansa Theodosiopoliksen luona. Roomalaiset ryöstivät persialaisten leirin ennen kuin palasivat kotiin.[18] Myöhemmin roomalaiset kohtasivat persialaisten armeijan Satalan luona. Satala oli roomalaisten tärkeä tukikohta. Roomalaiset saavuttivat voiton vahvemmasta vastustajastaan sotajuonen ansiosta. Voiton jälkeen kaksi persarmenialaista päällikköä siirtyi roomalaisten puolelle, ja roomalaiset saivat heidän avullaan haltuunsa Bolumin ja Pharangiumin tärkeät linnoitukset, joista viimeksi mainittu sijaitsi tärkeällä kultaa tuottavalla alueella.[2]

Uusia neuvotteluja

muokkaa

Luultavasti Satalan taistelun jälkeen Hermogenes ja Rufinus saapuivat Kavadhin hoviin. Kavadh halusi, että roomalaiset joko avustaisivat persialaisia rahallisesti, jotta he voisivat puolustaa niin sanottuja Kaspian portteja, tai tuhoaisivat Daran linnoituksen. Neuvottelijat palasivat Konstantinopoliin talvella 530. Justinianus luuli, että rauhansopimus oli lähellä ja kertamaksu riittäisi tyydyttämään Kavadhin. Justinianus lähetti Kavadhille kirjeen, mutta Rufinuksen päästyä rintamalle tuli selväksi, ettei Kavadh enää halunnut rauhaa. On mahdollista, että Kavadh muutti mieltään Armenian tappion takia. Toinen syy voi olla, että samarialaiset suunnittelivat kapinaa ja olivat pyytäneet Kavadhia apuun.[19]

Callinicumin taistelu

muokkaa
Pääartikkeli: Callinicumin taistelu

Seuraavaksi Kavadh hyökkäsi 15 000 ratsumiestä käsittäneen armeijan voimin. Armeijaan kuuluivat myös Mundhirin komentamat 5 000 lakhmidia. Armeija, jossa oli vain ratsumiehiä, pääsi aina Eufratille asti ilman vastarintaa. Belisarius sai kuulla hyökkäyksestä vasta silloin, kun persialaiset olivat päässeet Callinicumin luokse. Hän otti mukaansa 3 000 miestä ja Harithin 5 000 ghassanidia. Loput joukoista jätettiin puolustamaan Daraa. Persialaiset olivat tuolloin päässeet alueelle, jossa Eufrat virtaa etelästä pohjoiseen. Joukot ryöstivät aluetta, mutta Belisarius esti heidän etenemisensä syvemmälle roomalaisten alueelle. Pian Hermogenes saapui paikalle roomalaisten lisäjoukkojen kanssa. Belisarius olisi antanut persialaisten vetäytyä ilman vastarintaa, mutta hänen alaisensa halusivat hyökätä vihollisen kimppuun. Roomalaisten armeija seurasi persialaisia aina Callinicumin luokse. Täällä Belisarius saatiin suostuteltua hyökkäämään vihollisen kimppuun, ennen kuin se pääsisi pakenemaan.[20]

Callinicumin taistelu käytiin 19. huhtikuuta 531, ja persialaiset saivat siinä merkittävän voiton. Prokopioksen ja Malalaksen versiot taistelun kulusta eroavat toisistaan suuresti. Prokopios syyttää roomalaisten vastoinkäymisistä ghassanidien päällikköä al-Harithia, mutta luultavasti hän yrittää vain suojella ihailemaansa Belisariusta. Prokopioksen mukaan Belisarius taisteli jalan aina pimeän tuloon asti, minkä jälkeen hän pakeni Eufratin yli. Malalas puolestaan kertoo, että Belisarius ylitti joen jo taistelun alkuvaiheessa. Taistelun seurauksena Belisarius erotettiin magister militumin tehtävistä toukokuussa tai kesäkuussa vuonna 531.[20]

Belisariusta syytettiin Thannuriksen ja Callinicumin tappioista, ja eräs Constantiolus nimitettiin tutkimaan näitä syytöksiä. Belisarius itse piti tappion syynä joukkojensa innokkuutta ja kurittomuutta. Prokopios väittää, että Belisarius kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin todellisuudessa siksi, että Justinianus halusi hänen johtavan tulevaa hyökkäystä Afrikkaan (vandaalisota). Prokopios ei myöskään mainitse Constantioluksen tekemää tutkimusta. Palattuaan Konstantinopoliin Belisarius oli kuitenkin lojaali Justinianukselle ja kukisti Munduksen kanssa niin sanotun Nika-kapinan vuoden 532 alussa.[21]

Hermogenes saapui Kavadhin luokse heti Callinicumin jälkeen, mutta neuvotteluista ei tullut mitään. Persialaiset käyttivät voittoa hyväkseen ja valtasivat muun muassa linnoituksen Osroenessa. Justinianus yritti vahvistaa asemiaan ja nimitti Sittaan koko idän puolustuksen päälliköksi. Justinianus käytti myös Mundhiriä välimiehenä neuvotteluissa Kavadhin kanssa.[22]

Sota Armeniassa

muokkaa

Persialaiset olivat aktiivisia myös Armeniassa. Kesällä 531 pieni armeija ylitti Tigriksen, mutta paikallinen roomalainen komentaja, dux Bessas, kukisti sen. Sen jälkeen roomalaiset tekivät ryöstöretken persialaisten alueelle. Malalaksen mukaan persialaisia oli 6 000, joista 2 000 menehtyi. Kavadh lähetti sen jälkeen armeijan valtaamaan Martyropoliksen, joka sijaitsi aivan rajan tuntumassa. Persialaiset piirittivät Martyropolista, mutta joutuivat luopumaan, kun Sittas ja Hermogenes[23] saapuivat armeijoineen paikalle. Persialaiset päästivät roomalaiset kaupunkiin, mutta Sittas ja Hermogoenes eivät olleet varmoja, pystyisivätkö puolustamaan sitä. He yrittivät neuvotella persialaisten kanssa aselevosta, jotta Rooman lähettiläät pääsisivät Kavadhin luokse neuvottelemaan rauhasta.[23] Persialaiset luopuivat piirityksestä marraskuussa tai joulukuussa 531, sillä Kavadhin oli kuollut syyskuussa 531.[24]

Ikuinen rauha

muokkaa
 
Khosrau I:n kolikoita

Kavadhin kuoleman jälkeen Persian kuninkaaksi nousi Khosrau I. Hän kutsui Rooman lähettiläät luokseen, mutta Justinianus ei suostunut. Sen sijaan hän ilmoitti Khosraulle kirjeessä, ettei hyväksynyt tätä Persian kuninkaaksi. Justinianus tiesi Khosraun aseman olevan heikko ja toivoi pystyvänsä heikentämään sitä entisestään. Khosrau sai kuitenkin kukistettua veljensä ja tämän kannattajat. Justinianus suostui tämän jälkeen kolmen kuukauden aselepoon.[25]

Ennen sodan loppua Rooman itäiset maakunnat saivat vielä kokea yhden sotaretken. Persialaiset olivat kutsuneet joukon hunneja hyökkäämään roomalaisten kimppuun. Hunnit saapuivat joulukuussa, liian myöhään avustaakseen Martyropoliksen piirityksessä. He ryöstelivät silti maaseutua ja tunkeutuivat aina Kilikiaan asti. Hunnien hyökkäys yllätti puolustajat täydellisesti, mutta Magister militum per Armeniam Dorotheus kukisti kuitenkin hunnit, ennen kuin he ehtivät palata persialaisten alueelle.[25]

Rauhanneuvottelut alkoivat toden teolla vuoden 532 keväällä. Roomalaisten neuvottelijat, muun muassa Rufinus ja Hermogenes, tapasivat Khosraun Persian alueella. Yhteisymmärrykseen päästiin melko pian. Persialaiset saisivat 110 centenariaa kultaa (noin 5 tonnia). Khosrau painotti, että rahat käytettäisiin Kaukasian solien puolustamiseen. Khosrau vaati myös saada pitää eräitä linnoituksia, muun muassa Lazican, ja sovittiin että roomalaiset siirtäisivät myös Mesopotamian duxin päämajan Darasta Constantiaan. Ennen rauhansopimuksen solmimista Rufinus kävi Konstantinopolissa pyytämässä Justinianuksen suostumusta. Justinianus myöntyi muihin ehtoihin, mutta ei suostunut luopumaan Lazican linnoituksista. Kesällä 531 Rufinus ja Hermogenes saivat aikaan rauhansopimuksen, jonka mukaan roomalaiset saivat pitää Lazican.[26]

Niin sanottu ikuinen rauha kesti vuoteen 540 asti, jolloin sota Rooman ja Persian välillä puhkesi jälleen.

Antiikin lähteet

muokkaa

Tärkein sotaa käsittelevä lähde on Prokopioksen Persian sotaa käsittelevä teos. Prokopios oli Belisariuksen kirjuri siitä lähtien kun Belisarius lähetettiin Daraan vuonna 527. Prokopios oli Daran ja Callininumin taistelujen silminnäkijä.[27] Muita lähteitä tälle aikakaudelle ovat muun muassa Johannes Malalas ja Zakharias Mytileneläinen.[28]

Lähteet

muokkaa
  • James Allan Stewart Evans: The Age of Justinian: The Circumstances of Imperial Power. Routledge, 1996. ISBN 9780415237260
  • Geoffrey Greatrex, Samuel N. C. Lieu: The Roman Eastern Frontier and the Persian Wars: 363–628 AD. Routledge, 2002. ISBN 0415146879
  • Jones et. al.: The Prosopography of the Later Roman Empire: A. D. 527–641. Cambridge University Press, 1992. ISBN 0521201608

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Greatrex s. 89–91
  2. ↑ a b c Greatrex s. 91
  3. ↑ 50 000 Daran taistelussa (Greatrex s. 89–91) ja 30 000 samoihin aikoihin käydyssä Satalan taistelussa (Greatrex s. 91).
  4. ↑ John W. Barker: Justinian and the Later Roman Empire, s. 24. Univ of Wisconsin Press, 1975. ISBN 9780299039448
  5. ↑ Michael Whitby: Rome at War AD 293–696, s. 24. Osprey Publishing, 2002. ISBN 1841763594
  6. ↑ a b c Evans s. 90–91
  7. ↑ Evans s. 113–114
  8. ↑ Greatrex s. 82
  9. ↑ a b c Jones s. 1160
  10. ↑ Greatrex s. 83
  11. ↑ Greatrex s. 84
  12. ↑ Greatrex s. 86
  13. ↑ a b Greatrex s. 87
  14. ↑ a b c d Jones s. 183
  15. ↑ Jones s. 590
  16. ↑ Greatrex s. 88, Jones s. 591
  17. ↑ Jones s. 591
  18. ↑ Jones s. 1161
  19. ↑ Greatrex s. 92
  20. ↑ a b Greatrex s. 93
  21. ↑ Jones s. 186
  22. ↑ Greatrex s. 94
  23. ↑ a b Jones s. 592
  24. ↑ Greatrex s. 95–96
  25. ↑ a b Greatrex s. 96
  26. ↑ Greatrex s. 96–97
  27. ↑ Jones s. 1060–1066
  28. ↑ Greatrex s. xxiv–xxvi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bysantin–sassanidien_sota_(527–532)&oldid=22770525”