Business Finland

valtiollinen liike-elämän rahoituskeskus

Business Finland on suomalainen valtiokonserni, joka koostuu valtionyhtiö Business Finland oy:stä (ent. Finpro), ja samannimisestä valtion virastosta, innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista (ent. Tekes).lähde?

Business Finland
Business Finlandin tunnus.
Business Finlandin tunnus.
Perustettu 2018
Tehtävä Auttaa elinkeinoja uudistumaan ja kehittymään teknologian ja innovaatioiden keinoin, edistää kansainvälistä verkottumista sekä parantamaan työelämän laatua
Ministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö
Päätoimi­paikka Helsinki
Pääjohtaja Nina Kopola

Nykyinen, vuoden 2018 alussa syntynyt Business Finland -konserni tarjoaa yrityksille kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita. Sen pääjohtajana toimii Nina Kopola. Konserni työllistää noin 600 henkeä. Sillä on lähes 40 toimipistettä ulkomailla ja maakunnallisia toimipisteitä Suomessa.[1][2]

Business Finlandin toimintaa ohjaa laki 1146/2017[3] sekä muut erityislainsäädännön osat[4], ja se on osa Team Finland -verkostoa. Business Finland toimii Työ- ja elinkeinoministeriön tulosohjauksessa [2].

Organisaatio muokkaa

Business Finlandilla on pääjohtaja, joka johtaa ja kehittää toimintaa, sekä vastaa toiminnasta työ- ja elinkeinoministeriölle. Pääjohtajan nimittää valtioneuvosto.[3]

Pääjohtajana on 1.9.2019 alkaen toiminut tekniikan lisensiaatti Nina Kopola [5]. Pääjohtajan tukena on myös johtoryhmä [6].

Business Finlandilla on myös johtokunta, johon kuuluu toimialaa tuntevia henkilöiä, joista yksi edustaa työ- ja elinkeinoministeriötä. Johtokunta päättää rahoituksen myöntämisestä, ja pääjohtaja toimii johtokunnan esittelijänä.[3]

Johtokunnan kokoonpano[6]:

Myönnetty rahoitus muokkaa

Business Finlandin myöntämä rahoitus vuosittain [7]
Vuosi Myönnetty rahoitus Rahoituksen saajia Eniten tutkimusrahoitusta saaneet (top 3) Eniten EAKR-rahoitusta saaneet (top 3) Eniten lainaa saaneet (top 3) Eniten avustusta saaneet (top 3)
2010 618 milj. 1374 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
TTY-säätiö
Itä-Suomen yliopisto
Oulun Yliopisto
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
UPM-Kymmene Oyj
Forest BtL Oy
Neste Oil Oy
Kemira Oyj
Nokia Oyj
UPM-Kymmene Oyj
2011 605 milj. 1412 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
TTY-säätiö
Itä-Suomen yliopisto
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Oulun Yliopisto
NSE Biefuels Oy Ltd
FKD Therapies Oy
Medtentia International Ltd Oy
Nokia Oyj
Kemira Oyj
Nokia Siemens Networks Oy
2012 561 milj. 1400 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
TTY-säätiö
Itä-Suomen yliopisto
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Oulun Yliopisto
Metsä Fibre Oy
Forest BtL Oy
Desentum Oy
Nokia Oyj
Nokia Siemens Networks Oy
F-Secure Oyj
2013 576 milj. 1514 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Euroopan avaruusjärjestö ESA
Itä-Suomen yliopisto
Teknologian tutkimuskeskus VTT
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Borealis Polymers Oy
Mobidiag Oy
Jolla Oy
Nokia Solutions and Networks Oy
Sandvik Mining and Construction Oy
F-Secure Oyj
2014 523 milj. 1695 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
TTY-säätiö
Itä-Suomen yliopisto
Oulun yliopisto
Teknologian tutkimuskeskus VTT
AW-Energy Oy
Ruukki Construction Oy
Aava Mobile Oy
GE Healthcare Finland Oy
Nokia Solutions and Networks Oy
Nokia Oyj
2015 524 milj. 1575 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Oulun Yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
Vaasan yliopisto
TTY-säätiö
Rovio Entertainment Oy
Valoe Oyj
Mustavaaran kaivos Oy
Nokia Solutions and Networks Oy
Outotec (Finland) Oy
Sandvik Mining and Constructions Oy
2016 417 milj. 2741 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Lapin yliopisto
Itä-suomen yliopisto
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
Admares Oy
Sunshine Kaidi (Finland) New Energy Co. Oy
Frozenbyte Oy
Nokia Solutions and Networks Oy
Nokia Technologies Oy
Valmet Automation Oy
2017 492 milj. 3613 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Helsingin yliopisto
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Itä-Suomen yliopisto
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
Geologian tutkimuskeskus
Glaston Finland Oy
Qvantel Finland Oy
Varjo Technologies Oy
Nokia Solutions and Networks Oy
Rolls-Royce Oy Ab
ABB Oy
2018 535 milj. 3475 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Tampereen korkeakoulusäätiö sr
Itä-Suomen yliopisto
Lapin Yliopisto
Teknologian tutkimuskeskus VTT
Metsä Spring Oy
Critical Force Oy
Forendo Pharma Oy
Sandvik Mining and Construction Oy
Fortum Power and Heat Oy
GE Healthcare Finland Oy
2019 571 milj. 4034 kpl Teknologian tutkimuskeskus VTT
Aalto-korkeakoulusäätiö sr
Tampereen korkeakoulusäätiö sr
Itä-Suomen yliopisto
Karelia Ammattikorkeakoulu Oy
Luonnonvarakeskus
Tapojärvi Oy
Wolt Enterprises Oy
MI Demo Oy
Meyer Turku Oy
Rauma Marine Constructions Oy
Rocla Oy

Business Finlandin rahoitus vuosina 2010 - 2019 on jakautunut seuraavasti: 48,8% avustuksia, 28,4% tutkimusrahoitusta, 26,6% lainaa, 2,1% EAKR-rahoitusta ja 1,1% muuta rahoitusta. [7]

Rahoituksesta 33,3% on kohdistunut mikroyrityksiin, 30,8% suuriin yritykseen, 24,3% pieniin yrityksiin ja 11,5% keskisuuriin yrityksiin. [7]

Business Finland valjastettiin Marinin hallituksen toimesta poikkeuksellisesti jakamaan avustuksia vuonna 2020 koronaviruspandemiasta kärsineille yrityksille. Hakemuksia tuli yhteensä yli 25000, joka on yli parikymmenkertainen määrä normaaliin aikaan nähden [8]. 29.5.2020 mennessä tukea oli jaettu 438 miljoonan euron edestä [9].

Huijausskandaali muokkaa

Business Finlandissa USA:n aluepäälikköä syytetään yli neljän miljoonan euron kavaltamisesta vuosien 2010-2017 välisenä aikana. Valtio on käyttänyt oikeudenkäyntiin yli puoli miljoonaa euroa.[10]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa