Suomen Teollisuussijoitus
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion kokonaan omistama pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tesi kehittää suomalaista pääomasijoitusmarkkinaa, ja sen verkoston kautta suomalaisiin yrityksiin saadaan myös kansainvälisiä sijoittajia[1]. Tesi sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin, aina yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa. Tesin oma pääoma on 996 miljoonaa euroa (2018 lopussa)[2]. Yhtiö on perustettu vuonna 1995[3]. Valtio on sijoittanut Suomen Teollisuussijoitukseen vuodesta 1995 alkaen yhteensä 655 milj. euroa (2018 lopussa)[2].
Historia muokkaa
Elokuusta 2012 elokuuhun 2014 Suomen Teollisuussijoitus Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi Jukka Alho.[4][5]
Teollisuussijoitus omisti Meyer Turusta 30 prosenttia, kunnes Meyer Werft osti Teollisuussijoituksen osuuden Meyer Turusta.[6][7]
Vuonna 2018 Teollisuussijoitus teki uusia sijoituksia 121 miljoonalla eurolla.[8]
Portfolio muokkaa
Sijoitukset muokkaa
- Carbo Culture on vuonna 2016 perustettu yritys, joka suunnittelee rakentavansa vuoteen 2025 mennessä laitoksen, joka tuottaa biohiilen avulla hiilinieluja, maanparannusainetta ja kaukolämpöä[9]
Omistukset muokkaa
Vuonna 2017 Suomen Teollisuussijoitus omisti 39 prosenttia Valmet Automotivesta.[10]
Katso myös muokkaa
- Finnvera
- Ilmastorahasto (Valtion kehitysyhtiö Vake)
Lähteet muokkaa
- ↑ https://tesi-reports.studio.crasman.fi/pub/Teollisuussijoitus.fi/Puolivuotiskatsaukset/Tesi+Tulosesitys+2018.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b http://www.teollisuussijoitus.fi/yhtio/taloustietoa/
- ↑ Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 330. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2.
- ↑ Jukka Alho Suomen Teollisuussijoituksen hallituksen puheenjohtajaksi (Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote) 17.4.2015. Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 25.5.2014. Viitattu 14.9.2013.
- ↑ https://www.tesi.fi/tiedote/teollisuussijoituksen-vuosi-2014-vauhtia-kansainvaliseen-kasvuun-2//
- ↑ Loistopäivä Turulle – telakan kauppa ja kaksi uutta laivatilausta varmistuivat 19.9.2014. Yle. Viitattu 17.6.2017.
- ↑ Turun telakka siirtyy kokonaan Meyerin omistukseen 15.4.2015. Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 5.9.2019. Viitattu 17.6.2017.
- ↑ http://www.teollisuussijoitus.fi/yhtio/ajankohtaista/uutisarkisto/tesin-vuosi-2018-vahva-tulos-ja-uusia-avauksia-yritysten-kestavalle-kasvulle/
- ↑ Ilmastonmuutos | Suomalaisyritys loi kaupallisen hiilinielun – nyt yhtiö sai 16 miljoonan euron rahoituksen Helsingin Sanomat. 29.11.2023. Viitattu 29.11.2023.
- ↑ https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cbaa5bc5-8772-4eef-90d7-4d9bc1f3fd37
- ↑ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pohjoisen-renkaat-paatyvat-suojavalliksi-kierratysrenkaat-sopivat-erinomaisesti-maarakennukseen/2fa63a81-374c-46f6-b1b9-334d6b08ab35