Burka
Burka (arab. برقع, burquʿ, burqaʿ), burkha tai burqa, Afganistanissa pers. چادر, tšādor; chador tai chadari), on musliminaisten käyttämä kankainen kaapu, joka peittää koko vartalon kasvoineen. Sitä käytetään pääasiassa Afganistanissa, Pakistanissa ja Pohjois-Intiassa. Tavallisesti burka on sininen, mutta myös muun värisiä löytyy. Burkan käyttöä perustellaan islamilaisen lain vaatimuksilla. Suurin osa maailman musliminaisista ei kuitenkaan käytä burkaa vaan vähemmän peittävää hijabia tai niqabia.
Ennen talibanhallintoa burkaa käytettiin harvoin Afganistanissa. Talibanin otettua vallan vaadittiin naisilta burkan käyttöä kaikilla julkisilla paikoilla. Myös talibanien hallinnon väliaikaisesti kaaduttua monet naiset pukeutuivat burkaan oman turvallisuutensa tähden.
Teologiset perustelut
muokkaaMuslimit perustelevat huivin käyttöä tavallisesti Koraanin määräyksillä,[1] mutta tarkalleen ottaen kyse on tällöin puhetavasta. Muslimit eivät itse hae šariaa koskevia ohjeita Koraanista, vaan saavat ne uskonoppineilta ja imaameilta.[2] Islam jopa kieltää maallikkoa itse tulkitsemasta Koraania. Jami at-Tirmidhi, yksi "kuuden kirjan" kokoelmista, sisältää hadithin, jonka mukaan Abd Allah ibn Abbas kuuli Jumalan lähettilään sanovan: ”Se, joka selittää Koraania omin päin, on ansainnut tulisen istuimen.”[3]
Koraani
muokkaaKoraani ei anna tarkkaa ohjetta naisten pukeutumisesta.[4] Siihen kuitenkin viitataan Valon suurassa 24 ja Ryhmien suurassa 33. Jakeessa 24:31 naisia kehotetaan peittämään (eri käännösten mukaan) joko rintansa, povensa tai kaulansa hunnulla.[5]
»Ja käske uskovien naisten pitää katseensa kurissa ja varjella siveyttään, olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä, jotka tavallisestikin ovat näkyvissä, ja peittää kaulansa hunnulla.(...)»
(Koraani 24:31, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)
Säkeiden kielitieteellisestä tulkinnasta on kiistelty. Jakeessa esiintyy ei-arabialainen sana chumur, jonka at-Tabari 900-luvulla kääntää huiviksi. Christoph Luxenberg lukee merkit arameankieliseksi sanaksi gmar, joka tarkoittaa vyötä. Hänen mukaansa Koraani kehottaa naisia sitomaan kangasvyön uumilleen eikä panemaan huivia päähänsä. [6] Seuraava kohta on kuitenkin selvempi:
»Profeetta, sano puolisoillesi, tyttärillesi ja uskovien vaimoille, että he panisivat vaatteen päänsä yli. Tämä on parasta, jotta heidät tunnettaisiin siveiksi eikä heitä häirittäisi. (...)»
(Koraani 33:59, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)
Teologinen tulkinta
muokkaaPeittävän pukeutumisen teologiset perustelut löytyvät islamilaisesta šarialainsäädännöstä. Vuonna 1991 julkaistu šaria-käsikirja Reliance of the Traveller and Tools of the Worshipper toteaa useimpien uskonoppineiden joitakin hanafeja lukuun ottamatta katsovan, että nainen ei voi poistua kotoaan peittämättä kasvojaan olipa siten olemassa mahdollisuus kiusaukseen tai ei. Jos kiusauksen vaara on olemassa, kaikki ovat yksimielisiä pakosta peittää kasvot.[7] Kyse on siten kiusauksen välttämisestä, ja islamilainen fatwa sanookin, että jos nainen pelkää herättävänsä houkutusta tai tulevansa houkutelluksi, hänen velvollisuutensa on peittää hunnulla kätensä ja kasvonsa.[8]
Varhaisemman tulkinnan esitti 1000-luvulla elänyt Muhammad al-Ghazali, joka on islamin tärkeimpiä uskonoppineita ja mystikkoja. Ghazalin mukaan Eeva teki syntiä syödessään Paratiisissa hedelmän, jonka Jumala oli häneltä kieltänyt. Tämän johdosta Jumala rankaisi naista 18 eri tavalla, joista yksi on pakko käyttää huivia.[9]
Muslimien asenteet
muokkaaPEW-tutkimuskeskuksen vuonna 2013 tekemä laaja kansainvälinen kysely selvitti, miten muslimit eri puolilla maailmaa suhtautuivat šarian vaatimaan peittävään vaatetukseen. Siinä ei kysytty burkan tai niqabin käytöstä vaan saako nainen itse päättää, käyttääkö islamilaista huivia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vain alle puolet (40 %) kannatti naisten oikeutta päättää huivin käytöstä. Kannatus nousi puoleen (53-56 %) Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä Aasiassa. Yleisintä itsemääräämisen kannatus oli Itä-Euroopan maissa (88 %)[10]
Jotkut naiset käyttävät huivia vapaaehtoisesti, koska haluavat noudattaa uskonnon vaatimuksia [1], toiset tekevät sen pakosta.[11] Huivia paljon peittävämmän burkan ja niqabin käytön vapaaehtoisuuden aste ei ole tiedossa. Eräiden muslimien, kuten Suomen tataarien mielestä riittää, että pukeutuu yhteiskunnan yleisten normien mukaisesti.[12]
Burkan ja niqabin kieltäminen
muokkaaBurka on kielletty muutamissa maissa eri puolilla maailmaa. Vuoteen 2018 mennessä osittainen kielto oli voimassa Hollannissa, Italiassa, Espanjassa, Sveitsissä, Saksassa, Bulgariassa ja Kanadan ranskankielisessä provinssissa Quebecissä. Myös kourallinen Afrikan maita on kieltänyt kasvot peittävät hunnut ehkäistäkseen terrori-iskuja.[13]
- Burka kiellettiin Belgiassa 2010. Laki kielsi kaiken tunnistamista vaikeuttavan pukeutumisen, mikä tarkoitti kasvojen peittämistä. Tavallista islamilaista huntua ei kielletty.[14]
- Burka kiellettiin muutamissa Espanjan kaupungeissa vuonna 2010.[15]
- Burka kiellettiin Ranskassa naisia alistavana ja maalliseen yhteiskuntaan sopimattomana 2011. Burkan käyttäjä saa 150 euron sakon, mutta käyttöön yllyttänyt jopa 30 000 euron sakon. YK:n ihmisoikeuskomitea katsoi, että Ranskan päätös rikkoi ihmisoikeuksia.[16]
- Itävallassa tuli voimaan burkakielto 2017.[17]
- Norja kielsi burkat oppilaitoksissa ja päivähoitopaikoissa 2018.[18]
- Tanska kielsi burkat ja niqabit 2018. Ihmisoikeusjärjestöt tuomitsivat kiellon rikkomukseksi naisten oikeuksia vastaan.[13]
- Hollanti kielsi kasvoja peittävän asusteiden käytön vuodesta 2019 lähtien. Lain mukaan kaikki kasvot peittävät vaatteet ovat kiellettyjä julkisissa rakennuksissa, mutta ei esimerkiksi kaduilla.[19][20]
- Sveitsi hyväksyi kansanäänestyksessä burkakiellon vuonna 2021. Kiellon vastustajat pitivät ehdotusta sekä rasistisena että seksistisenä.[21]
Keskustelua aiheesta
muokkaaBurkan ja niqabin kieltäminen on kohdannut kiellon hyväksyneissäkin maissa poliittista vastarintaa. Tämän takia kielto on muotoiltu yleisemmin eli yleensä on kielletty kaikenlainen kasvojen peittäminen. Länsimaissa burkan ja niqabin kieltoa ovat muslimien ohella vastustaneet ihmisoikeusjärjestöt. Johanna Latvala Ihmisoikeusliitosta toteaa, että ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, ovat yksiselitteisesti tuominneet Belgian antaman burkakiellon. Hänen mukaansa naiset käyttävät burkaa yleensä omasta tahdostaan. Sen sijaan burkan vastustamiseen osallistuvat lähinnä keski-iän ylittäneet miehet.[22]
Katso myös
muokkaa- Abaya
- Hijab
- Niqab – kasvot peittävä huntu
- Pukeutumiskielto
- Islam ja naiset
Lähteet
muokkaa- Al-Ghazali: Councel for Kings. Translated by F.R.C. Bagley). Oxford University Press, 1964. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Eve Väyrynen: Musliminaiset kertovat: Tämän takia pidän huivia enkä kättele vieraita miehiä YLE Uutiset. YLEX. 23.11.2015. Viitattu 15.9.2020.
- ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 162–163. Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
- ↑ al-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (Engl. reference) Vol. 5, Book 44, Hadith 2951. (englanniksi)
- ↑ Akar, Sylvia & Tiilikainen, Marja: Katsaus islamilaiseen maailmaan: Naiset, perhe ja seksuaaliterveys. Toimittanut Laura Lipsanen. Väestötietosarja 20, s. 41. Väestöliitto, 2009.
- ↑ The Noble Quran Quran.com.
- ↑ Luxenberg, Chr.: ”Der Koran zum “islamischen Kopftuch””, C. Burgmer (toim.): Streit um den Koran, s. 88. Verlag Hans Schiler, 2007.
- ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 512 m2.3. amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ A woman has to veil her face at times of Fitnah Fatwa No: 61134. 2.9.2015. Islamweb.net.
- ↑ Ghazali: Councel for Kings (kääntänyt F.R.C. Bagley, s. 164. Oxford University Press, 1964. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) "The Lord, be He praised, punished women with eighteen things - - 10) The fact that she must keep her head covered inside the house"
- ↑ The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. PEW Research Center. (englanniksi)
- ↑ Anu Kerrtula: Iranissa tuomioistuin tyrmää naisten huiviprotestit – kuva ilman huivia voi poikia jopa 10 vuoden vankeustuomion YLE Uutiset. Iran. 29.7.2019. Viitattu 15.9.2020.
- ↑ Akar & Tiilikainen 2009, s. 41.
- ↑ a b Sara Vainio: Kasvojen peittämiskielto tuli voimaan Tanskassa – Sadat ihmiset osoittivat mieltään Kööpenhaminassa Helsingin Sanomat. Ulkomaat. 1.8.2018.
- ↑ Belgian alahuone hyväksyi burkakiellon YLE Uutiset. Ulkomaat. 29.4.2010.
- ↑ Espanja suunnittelee burkakieltoa koko maahan Iltalehti. 15.6.2010.
- ↑ YK:n ihmisoikeuskomitea: Ranskan päätös kieltää kasvot peittävät hunnut rikkoo ihmisoikeuksia – naisille pitäisi maksaa korvauksia hs.fi.
- ↑ Saara Niskanen: Haipukuun pukeutunut mies sai sakot ”burkakiellon” vuoksi Itävallassa – myös eläinasuihin pukeutuneita katumuusikoita varoitettu Helsingin Sanomat. Ulkomaat. 10.10.2017.
- ↑ Hanna Huhtamäki: Norja kieltää burqan ja niqabin käytön koulu- ja päivähoitolaitoksissa Helsingin Sanomat. Ulkomaat. 6.6.2018.
- ↑ HS-Reuters: Hollannissa hyväksyttiin osittainen burkakielto Helsingin Sanomat. Ulkomaat. 26.6.2018.
- ↑ Elisa Rimaila: Hollannissa tuli voimaan ”burkakieltolaki”, mutta poliisi ei aio valvoa kasvojen peittämistä Helsingin Sanomat. Ulkomaat. 1.8.209.
- ↑ STT-Yle: Sveitsi hyväksyi "burkakiellon" – kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla kielletään Yle Uutiset. 7.3.2021.
- ↑ Johanna Latvala: Mikä burkassa pelottaa? Fingo. Suomalaiset kehitysjärjestöt. 25.5.2010. Arkistoitu 24.11.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Mona Eltahawy: Ban the burqa (Arkistoitu – Internet Archive). The New York Times & International Herald Tribune 2.7.2009. (englanniksi)
- STT: Äänivyöry: Burka kielletty Belgiassa. Uusi Suomi 29.4.2010.
- Pekka Anttila: Ranskan kiistelty burkalaki tuo sakkoja ja vankeutta. Suomen kuvalehti 15.9.2010.