Biseksuaalisuus

seksuaalinen suuntautuminen
(Ohjattu sivulta Biseksuaali)

Biseksuaalisuus tarkoittaa ihmisen kykyä tuntea seksuaalista mielenkiintoa sekä omaa että vastakkaista sukupuolta kohtaan.[1][2] Biseksuaalisuus on naisilla selvästi miehiä yleisempää. Naisista noin 1 % ja miehistä noin 0,5 % kokee yhtä paljon vetoa molempiin sukupuoliin. Huomattavasti suurempi osa väestöstä on enimmäkseen heteroseksuaalista, mutta on kiinnostunut myös omasta sukupuolestaan.[3]

Seksuaaliseen suuntautumiseen vaikuttanevat sekä perintö-, hormoni- että ympäristötekijät. Tutkijat suosivat nykyään varsinkin biologisia selityksiä. Yhtä, yleisesti hyväksyttyä selitysmallia ei kuitenkaan ole. Biseksuaalisuus ei ole valinta, ja useimmilla henkilöillä seksuaalinen suuntautuminen kehittyy jo varhaislapsuudessa eikä sittemmin muutu.[4] Seksuaalisten suuntautumisten rajat ovat kuitenkin jossain määrin keinotekoisia,[5] ja ihmisen identiteetti voi elämän aikana muuttua.[4]

Biseksuaalisuutta esiintyy monissa eri kulttuureissa ja monilla eri eläinlajeilla. Termi ”biseksuaalisuus” keksittiin kuitenkin vasta 1800-luvulla, jolloin sillä viitattiin sukupuolettomuuteen tai kaksineuvoisuuteen. Nykyisen merkityksensä sana sai 1900-luvulla. Biseksuaalisuutta pidettiin pitkään kypsymättömänä seksuaalisuuden muotona tai epävarmuutena omasta identiteetistä, ja toisinaan biseksuaalisuuden olemassaolo kiistettiin kokonaan. Vasta aivan 1900-luvun lopulla biseksuaalinen identiteetti sai laajan tunnustuksen länsimaissa.[6]

KuvausMuokkaa

Biseksuaali kokee eroottista, seksuaalista, sosiaalista tai emotionaalista vetoa sekä miehiä että naisia kohtaan.[2][5] Biseksuaali voi elämänsä aikana olla parisuhteessa sekä oman että vastakkaisen sukupuolen edustajiin.[5] Biseksuaalisuden määritelmä ei kuitenkaan ole täysin selkeä, ja biseksuaalisia seksuaalifantasioita saattaa esiintyä myös henkilöillä, jotka määrittelevät itsensä täysin hetero- tai homoseksuaalisiksi.[2] Tutkijat ovat erimielisiä siitä, riittääkö esimerkiksi yksi homoseksuaalinen kokemus elämän aikana määrittelemään muuten heteroseksuaalista henkilöä biseksuaaliksi.[7] Seksuaalinen suuntautuminen voi ilmetä seksuaalisessa käyttäytymisessä, mutta myös tunteiden ja romantiikan tasolla.[5]

Seksuaalisen suuntautumisen vaihtelua on yritetty selittää monin tavoin. Todennäköisesti mikään yksittäinen seikka ei riitä selitykseksi, vaan seksuaalinen suuntautuminen kehittyy perintö-, hormoni- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Viime vuosikymmeninä asiantuntijat ovat suosineet varsinkin biologisia selitysmalleja. Kohdunaikainen hormonialtistus lienee ainakin osatekijä. Seksuaalinen suuntautuminen vakiintuu yleensä jo varhaislapsuudessa eikä sittemmin juuri muutu. Biseksuaalisuus ei ole valinta. Usein nuori henkilö kuvailee sanalla ”biseksuaalinen” ensin kokemaansa seksuaalista mielenkiintoa. Biseksuaalinen identiteetti omaksutaan toisinaan vasta vuosia myöhemmin.[4] Seksuaaliset suuntautumiset ovat kuitenkin jossain määrin keinotekoisia luokkia ja niiden rajat joustavia. Elämänsä aikana ihminen voi liikkua näiden rajojen yli.[5]

Biseksuaalit ja homoseksuaalit ovat kaikissa maailman maissa vähemmistönä. Miehet ovat useammin homoseksuaalisia kuin biseksuaalisia, kun taas naiset kokevat useammin vetoa molempiin sukupuoliin. Vuonna 2016 julkaistu tutkimus (Bailey ym.) teki koontia aiemmista länsimaissa tehdyistä tutkimuksista. Sen mukaan miehistä noin 0,5 % ja naisista noin 1 % kokee yhtä paljon vetoa molempiin sukupuoliin. Huomattavasti suurempi osa väestöstä on enimmäkseen heteroseksuaalista mutta kokee vetoa myös omaan sukupuoleensa: miehillä luku on 4 % ja naisilla 10 %. Sekä miehistä että naisista noin 0,5 % on enimmäkseen homoseksuaaleja mutta kokee vetoa myös vastakkaiseen sukupuoleen. Erilaisten seksuaalisten suuntautumisten suhteellinen osuus väestöstä ei todennäköisesti juurikaan vaihtele ajan ja paikan suhteen.[3]

HistoriaMuokkaa

 
Pompejilainen yhdyntää esittävä seinämaalaus, jossa miehen ja naisen välissä on toinen mies.

Biseksuaalisuudella on historian saatossa tarkoitettu monia erilaisia ilmiöitä. Alun perin termi yleistyi 1800-luvun biologian sanastossa, jossa sillä viitattiin sikiön kaksineuvoisuuteen. Charles Darwin arveli selkärankaisten kaukaisen kantaisän olleen kaksineuvoinen, ja myös ihmissikiön katsottiin olevan kehityksensä alussa ”biseksuaalinen”. Sukupuolten eriytymistä pidettiin kehittyneen organismin merkkinä, kun taas toisiaan muistuttavat sukupuolet olivat alempien ihmisrotujen ja eliöiden omanaisuus. Vuosisadan jälkipuoliskolla Havelock Ellis ja Richard von Krafft-Ebing selittivät homoseksuaalisuuden kehityshäiriöksi, jossa yksilö on jumiutunut tai taantunut biseksuaaliselle kehitysasteelle. Biseksuaalisuus sinänsä ei siis ollut identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen vaan lähtötilanne, joka myöhemmin kehittyi joko homo- tai heteroseksuaalisuudeksi.[6]

Sigmund Freud rakensi psykoanalyyttisen teorian oletukselle biseksuaalisuuden alkukantaisuudesta. Freudin mukaan biseksuaalisuus sanan sukupuolettomassa merkityksessä ei ollut pelkästään biologinen vaan myös psykologinen lähtötilanne. Oidipuskompleksin myötä ihminen kehittää selkeämmin maskuliinisen tai feminiinisen identiteetin ja seksuaalisuuden. Sukupuolettomuuden ohella Freud käytti biseksuaalisuutta myös nimityksenä seksuaaliselle suuntautumiselle, jossa henkilö kokee kiihottaviksi sekä miehet että naiset. Freudin mukaan ihminen tuntee seksuaalista vetoa vain vastakkaiseen sukupuoleen. Siksi biseksuaalien sukupuoli-identiteetti oli Freudin mukaan alati muuttuva. Freud kuoli 1939, ja seuraavina vuosina hänen käsityksensä biseksuaalien sukupuolettomuudesta hylättiin sekä psykoanalyysin että psykiatrian saralla.[6]

Noin vuosina 1940–1970 seksuaalisuuden tutkimus keskittyi ympäristötekijöihin ja sopeutumiseen. Vallitsevan näkemyksen mukaan biseksuaalisuus oli epävakaa ”bipotentiaalinen” tila, jonka oletettiin normaalisti kehittyvässä seksuaalisuudessa ennen pitkää kypsyvän joko homo- tai heteroseksuaalisuudeksi. Monet aikakauden psykoanalyytikot pitivät mahdottomana, että ihminen voisi todella kiihottua sekä miehistä että naisista. Heteroseksuaalisuutta pidettiin ihmisen luonnollisena olotilana ja homoseksuaalisuutta poikkeamana, jonka aiheutti kuormitus, mielisairaus, sopivien kumppanien puute tai muu häiriötekijä. Biseksuaalisuuden olemassaolo kiistettiin siten kokonaan, koska se ei mahtunut binäärisen seksuaalisuden malliin. Sosiologiassa biseksuaalisuuden käsite oli hyväksytympi, koska sillä voitiin kuvata verrattain yleistä seksuaalisen käyttäytymisen muotoa.[6]

Alfred Kinsey esitti 1948 julkaisemassaan tutkimuksessa, että biseksuaalisuus oli olennainen osa ihmislajin käyttäytymistä. Kinseyn mukaan 46 prosenttia miehistä ja 14 prosenttia naisista oli aikuisiällä harjoittanut sekä hetero- että homoseksuaalista seksiä. Tämän perusteella hän katsoi, että homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus eivät olleet mielekkäitä luokkia, vaan ihmisen seksuaalisuus muodosti jatkumon ja yksittäisen ihmisen seksuaalisuus oli yksinkertaisesti tilastollisen vaihtelun ilmentymä. Hän myös esitti seitsemänkohtaisen mittarin, jonka toisessa ääripäässä oli mielenkiinto pelkästään vastakkaiseen sukupuoleen ja toisessa ääripäässä mielenkiinto pelkästään omaa sukupuolta kohtaan.[6]

Kinseyn tutkimusta on myöhemmin kritisoitu voimakkaasti sen metodologisten puutteiden vuoksi. Samalla tutkimus teki kuitenkin ensimmäistä kertaa tiettäväksi biseksuaalisen käyttäytymisen yleisyyden. 1900-luvun jälkipuoliskolla tutkimus on yhä useammin kiistänyt tiukkarajaisten seksuaalisten suuntautumisten olemassaolon ja korostanut seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kulttuurisidonnaisuutta. 1900-luvun jälkipuoliskolla tutkimus osoitti, että biseksuaalisuutta esiintyy monilla eri eläinlajeilla ja monissa eri kulttuureissa. Biseksuaalisuuden olemassaolon kiistäminen oli silti yleistä vielä 1970-luvullakin, ja siihen suhtauduttiin epäkypsänä seksuaalisuuden muotona tai epävarmuutena omasta identiteetistä. Biseksuaalit eivät jääneet marginaaliin pelkästään valtakulttuurissa vaan myös homo-, lesbo- ja feministiaktivistien keskuudessa.[6]

Biseksuaalisuus identiteettinä sai länsimaissa laajan tunnustuksen vasta aivan 1900-luvun lopulla.[6] Suhtautuminen seksuaalivähemmistöjä kohtaan on muuttunut suvaitsevammaksi, ja samalla biseksuaalina itseään pitävien henkilöiden määrä on kasvanut.[1] Nykyään monet nuoret identifioituvat ennemmin pan- kuin biseksuaaleiksi. Tällä halutaan korostaa, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.[8]

SyrjintäMuokkaa

Muiden seksuaalivähemmistöjen tavoin biseksuaalit voivat joutua syrjinnän kohteeksi, ja samaa sukupuolta edustaviin pareihin kohdistuu erilaisia ennakkoluuloja. Tämä voi aiheuttaa haittaa fyysiselle tai henkiselle terveydelle. Biseksuaaliset nuoret oireilevat psyykkisesti muita useammin, käyttävät tavallista enemmän päihteitä ja yrittävät itsemurhaa selvästi heteroseksuaaleja useammin.[4]

Biseksuaalisuutta tutkineen Jenny Kangasvuon mukaan biseksuaaleihin kohdistuu ennakkoluuloja myös muiden seksuaalivähemmistöjen taholta. Voidaan esimerkiksi väittää, että ”biseksuaali ei vain osaa päättää, onko homo vai hetero”. Biseksuaalisuus voidaan selittää myös ohimeneväksi muoti-ilmiöksi tai kokeiluvaiheeksi. Lisäksi biseksuaaleihin kohdistuu stereotypia hillittömästä seksuaalisuudesta sekä kyvyttömyydestä sitoutua yhteen kumppaniin.[8]

Biseksuaalisuuden tutkimus SuomessaMuokkaa

Suomessa biseksuaalisuutta ovat tutkineet laajemmin kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuo, sosiaalipsykologi Annukka Lahti, sosiaalitieteilijä Irma Lehtonen sekä kirjallisuudentutkija Pauliina Haasjoki. Näistä Kangasvuo keskittyi tutkimuksessaan biseksuaalisuuden rooliin suomalaisessa kulttuurissa, Lahti[9] ja Lehtonen[10] tutkivat biseksuaalien parisuhteita ja Haasjoki biseksuaalisuutta ja ambivalenttiutta suomalaisessa kirjallisuudessa[11].

EläinmaailmassaMuokkaa

Biseksuaalisuutta esiintyy myös eläinmaailmassa. Lähes kaikki bonobot ovat biseksuaalisia, ja noin 75 prosenttia bonoboiden harjoittamasta seksistä ei liity lisääntymiseen.[12] Myös delfiinien on havaittu harjoittavan biseksuaalista seksiä.[13]

Katso myösMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Biseksuaalisuus.

LähteetMuokkaa

  1. a b Bisexuality. Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 10.5.2021. (englanniksi)
  2. a b c Biseksuaalisuus (13.8.2009 arkistoitu versio) SETA. Viitattu 10.5.2021.
  3. a b Bailey, Michael J.; Vasey, Paul L.; Diamond, Lisa & Breedlove, Stephen Marc: Sexual Orientation, Controversy, and Science. Psychological Science in the Public Interest, September 2016. Viitattu 10.5.2021. (englanniksi)
  4. a b c d Frankowski, Barbara L.: Sexual Orientation and Adolescents. Pediatrics, American Academy of Pediatrics 2004. Viitattu 26.5.2021. (englanniksi)
  5. a b c d e Seksuaalinen suuntautuminen. terve.fi. Viitattu 26.5.2021. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Angelides, Steven: ”Bisexuality”. Encyclopedia of Sex and Gender: Culture Society History. Encyclopedia.com, 16.4.2021. Viitattu 10.5.2021. (englanniksi)
  7. Hetero, homo vai bi? Helmi. 18.5.2006. MTV.fi (ent. MTV3). Viitattu 10.3.2007.
  8. a b Jäntti, Mari & Laakkonen, Johanna: Myös homot suhtautuvat epäillen biseksuaaleihin – siitä tietää paljon tutkija Jenny Kangasvuo, jolla on ennakkoluuloista omakohtaista kokemusta. Yle, 12.9.2020. Viitattu 26.5.2021.
  9. Annukka Lahti: Bisexuality in relationships: a queer psychosocial approach. JYU dissertations, 2019. Artikkelin verkkoversio. en
  10. Irma Lehtonen: Vaiettu biseksuaalisuus. Väitöskirja, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos, Sosiaalityö. Helsingin yliopisto, 2015.
  11. Pauliina Haasjoki: Häilyvyyden liittolaiset - Kerronnan ja seksuaalisuuden ambivalenssit. Väitöskirja, Annales Universitatis Turkuensis C 343. Turun yliopisto, 2012.
  12. Owen, James: Homosexual Activity Among Animals Stirs Debate Science. 23.7.2004. National Geographic. Viitattu 24.9.2018. (englanniksi)
  13. Large Group of 'Bisexual' Dolphins Observed in Australia World. 2.8.2017. Advocate. Viitattu 24.9.2018. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kangasvuo, Jenny: Suomalainen biseksuaalisuus: Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto, 2014. ISBN 978-952-62-0551-9.
  • Sipilä, Petri: Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka: Onko sukupuoli oikein?. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-727-7.