Benfotiamiini
| |
| |
Benfotiamiini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| S-[(Z)-2-[(4-amino-2-metyylipyrimidin-5-yyli)metyyli-formyyliamino]-5-fosfono-oksipent-2-en-3-yyli]bentseenikarbotioaatti | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | A11 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C19H23N4O6PS |
| Moolimassa | 466.48 g/mol |
| Synonyymit | S-bentsoyylitiamiini-O-monofosfaatti, BTMP[1] |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 155–162 °C hajoaa sulamatta[2] |
| Liukoisuus veteen | liukoinen[1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | nieltynä[3] |
Benfotiamiini on synteettinen tiamiinin S-asyylijohdannainen ja epäsuoraan vitamiinitoimintoinen tiamiinin esiaste. Sitä ei ole luonnossa.[4][3]
Benfotiamiinin hyötyosuus on suurempi kuin lisissä käytetyllä tiamiinin hydrokloridilla tai mononitraatilla. Sitä on siksi käytetty tehokkaana hoitona esimerkiksi beriberiin.[4] Benfotiamiinia on myös tutkittu mahdollisena hoitona muun muassa tyypin 2 diabetekseen.[5]
Benfotiamiinia myydään eri kauppanimin (mm. Milgamma) monissa maissa, joista osa on EU:ssa. Osa näistä on yhdistelmälääkkeitä, joissa on myös metformiinia, pyridoksiinia tai syanokobalamiinia[6]
Benfotiamiini löydettiin Japanissa 1961.[1] Se on vesiliukoinen, mutta sen väitetään joskus virheellisesti olevan rasvaliukoinen.[4]
Kemia muokkaa
Benfotiamiinissa tiamiinin tiatsolirengas on auki ja jäljelle jääneeseen kaksoissidokseen on liittynyt tioesterinä tiobentsoehappo. Sen läheisiä johdannaisia ovat allitiamiini, fursultiamiini ja sulbutiamiini, jotka ovat disulfideja toisin benfotiamiini.[4]
Benfotiamiini on kiteinen, väritön, hajuton, mauton ja ei merkittävissä määrin hygroskooppinen aine. Se on amfoteerinen ja pH-arvo 8 on sen isoelektrinen piste. Sen liukoisuus veteen on yli 1 g/ml pH:ssa 8 ja 0.004 g/ml pH:ssa 4. Se on heikkoliukoinen bentseeniin, kloroformiin, dioksaaniin, pyridiiniin, etanoliin ja metanoliin. Jääetikka liuottaa sitä hyvin. Se on vakaa vesiliuoksissa. Se säilyy hyvin kiehuvissa (100 °C) vesiliuoksissa monissa eri pH-arvoissa.[1]
Farmakologia muokkaa
Benfotiamiini on tiamiinin aihiolääke.[3] Suolistossa se defosforyloituu alkalisilla fosfataaseilla S-bentsoyylitiamiiniksi. Tämä imeytyy suoliliepeen verenkierron kautta maksaan, jossa pääosa siitä muuntuu tioesteraasien hydrolyysillä bentsoehapoksi ja tiamiiniksi ennen siirtymistään koko kehon verenkiertoon. Benfotiamiinin syönti tiettävästi ei lisää merkittävästi keskushermoston tiamiinipitoisuuksia.[4]
Hiirille niellyn benfotiamiinin LD50 on 15 g/kg.[7] Ihmisille yli 900 mg/vrk annokset benfotiamiamiinia nieltynä eivät tiettävästi ole haitallisia.[3]
Tutkimus muokkaa
Suuria ja toistuvia annoksia benfotiamiinia on tutkittu hidastavana hoitona tyypin 2 diabeteksessa ilmeneviin verenkiertoelimistön ja hermoston vaurioihin. Tähän teoreettiseen vaikutukseen on esitetty useita vaihtoehtoisia mekanismeja, joista yksi on seuraavanlainen: tiamiinipyrofosfaatti on muun muassa transketolaasin kofaktori, joka on osa pentoosifosfaattireittiä. Diabeteksessa hyperglykemia johtaa pentoosifosfaattireitillä muun muassa glyseraldehydi-3-fosfaattien, fruktoosi-6-fosfaattien ja dihydroksiasetonifosfaattien kertymään soluihin. Nämä reagoivat herkästi kehittyneiksi glykaation lopputuotteiksi (AGE), jotka vaurioittavat soluja ja kokonaisvaltaisesti verisuonten ja hermoston tapaisia kudoksia muun muassa glykatoimalla niiden proteiineja. Teorian mukaan tiamiiniylimäärä aktivoi transketolaasia alentaen siten pentoosifosfaattireitin välituotteiden ja AGE:iden tuottoa.[5][8]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Y Sahashi et al: A new thiamine derivative, S-benzoylthiamine O-monophosphate. Science, 1961, 134. vsk, nro 3473, s. 195–196. PubMed:13782394. doi:10.1126/science.134.3473.195. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ S Budavari et al: The Merck index, s. 162. 12. painos. Merck, 1996. OCLC: 34552962. ISBN 9780911910124.
- ↑ a b c d N Sugimori et al: Paraptosis Cell Death Induction by the Thiamine Analog Benfotiamine in Leukemia Cells. PLoS ONE, 2015, 10. vsk, nro 4. PubMed:25849583. doi:10.1371/journal.pone.0120709. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e M Volvert et al: Benfotiamine, a synthetic S-acyl thiamine derivative, has different mechanisms of action and a different pharmacological profile than lipid-soluble thiamine disulfide derivatives. BMC Pharmacology, 2008, 8. vsk, nro 10. PubMed:18549472. doi:10.1186/1471-2210-8-10. ISSN 1471-2210. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b V Serhiyenko: Benfotiamine and type 2 diabetes mellitus. MOJ Public Health, 2018, 7. vsk, nro 1. doi:10.15406/mojph.2018.07.00200. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Benfotiamine Drugs.com. Viitattu 25.8.2019.
- ↑ Safety data sheet: benfotiamine caymanchem.com. 9.9.2017. Viitattu 26.8.2019.
- ↑ V Raj et al: Therapeutic potential of benfotiamine and its molecular targets. European Review for Medical and Pharmacological Sciences, 2018, 22. vsk, nro 10, s. 3261–3273. PubMed:29863274. doi:10.26355/eurrev_201805_15089. ISSN 2284-0729. Artikkelin verkkoversio.