Beggars Banquet Records

Tämä artikkeli käsittelee levy-yhtiötä. Beggars Banquet on myös Rolling Stonesin albumi.

Beggars Banquet on itsenäinen brittiläinen levy-yhtiö. Samannimistä levykauppaketjua pitäneet Martin Mills ja Nick Austin perustivat yhtiön vuonna 1977. Ensimmäinen julkaisu oli punk-yhtye The Lurkersin Shadow/Love Story 7"-single.[1] Myöhemmin Gary Numan tuotti yhtiön ensimmäisen listaykkösen.[2] Sittemmin Beggar's Banquet on julkaissut esimerkiksi Buffalo Tomin, The Charlatansin, The Cultin, The Go-Betweensin, The Nationalin ja Tindersticksin levyjä. Beggars Banquet on myös ollut perustamassa ja rahoittanut tai ostanut monia levy-yhtiöitä (mm. 4AD, City Beat, XL Recordings ja Matador.

Vuonna 2008 Beggars Banquet muutti toimintansa jakeluyhtiöksi ja sille levyttävät yhtyeet siirtyivät 4AD:lle. Yhtiön pohjalta perustettiin Beggars Group, jonka suojissa toimii monia itsenäisiä levy-yhtiöitä, joista neljä tärkeintä ovat 4AD, Matador Records, Rough Trade Records ja XL Recordings.

Yhtyeitä ja artisteja

muokkaa

Beggars Banquetille on levyttänyt useita merkittäviä vaihtoehtoista musiikkia soittavia yhtyeitä ja artisteja. Alla on lueteltu niistä muutamia.

Lähteet

muokkaa
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.