Avaa päävalikko

Jääpallon Bandyliiga kaudella 1992-1993 pelattiin kymmenen joukkueen kaksinkertaisena sarjana, jonka päätteeksi pelattiin neljän joukkueen pudotuspelit. Sarjan viimeinen putosi sarjasta ja toiseksi viimeinen karsi sarjapaikastaan.

Bandyliiga 1992–1993
Joukkueiden määrä 10
Mestari WP-35
Toinen sija Botnia
Kolmas sija Veiterä
Pudonneet joukkueet ToPV ja Narukerä
Paras maalintekijä Marko Kilpeläinen, OPS (47)
Alempi sarjataso I-divisioona

 ← 1992

1994 → 

Kärkikolmikko WP-35, Botnia ja Veiterä erottuivat selkeästi muista seuroista. Viimeisestä mitalipelipaikasta käytiin tiukka taistelu oululaisjoukkueiden kesken, joka huipentui runkosarjan viimeisellä kierroksella. OPS oli lopulta OLS:aa edellä kaksi maalia paremman maalieron turvin.

Välierissä OPS oli kuitenkin vailla mahdollisuuksia WP-35:ttä vastaan. Toisessa välierässä Botnia voitti Veiterän. Helsingissä Oulunkylän tekojääradalla pelatussa loppuottelussa WP-35 voitti Botnian maalein 3-2, ja näin WP-35 palasi mestariksi 22 vuoden tauon jälkeen.

1990-luvun lopulla maan huipulle nousseet Narukerä ja ToPV joutuivat hakemaan uutta vauhtia I-divisioonasta.

RunkosarjaMuokkaa

Joukkue O V T H Maalit P
Warkauden Pallo -35 18 14 2 2 147-47 30
Botnia-69, Helsinki 18 14 0 4 152-79 28
Lappeenrannan Veiterä 18 12 4 2 112-70 28
Oulun Palloseura 18 7 5 6 98-102 19
Oulun Luistinseura 18 7 5 6 96-102 19
Porvoon Akilles 18 8 2 8 86-101 18
Helsingin IFK 18 6 3 9 78-92 15
Veitsiluodon Vastus 18 6 1 11 87-111 13
Tornion Palloveikot 18 3 0 15 60-141 6
Porin Narukerä 18 2 0 16 73-144 4

Neljä parasta pudotuspeleihin. Narukerä putosi suoraan I-divisioonaan, ToPV karsintojen jälkeen. Sarjaan nousivat PaSa Bandy Imatralta ja Jyväskylän Seudun Palloseura.

KarsinnatMuokkaa

Liigakarsinnoissa paremmuus ratkaistiin kahden ottelun yhteismaaleilla. Ottelut aloitettiin liigajoukkueen kotikentällä Torniossa. ToPV voitti ensimmäisen ottelun 8-7, mutta Imatralla pelatussa ottelussa PaSa Bandy voitti maalein 5-3, ja imatralaiset nousivat näin pääsarjaan maalierolla 12-11.

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2
Tornion Palloveikot 11-12 PaSa Bandy 8-7 3-5

VälierätMuokkaa

Välierissä paremmuus ratkaistiin kahden ottelun yhteismaaleilla. Ottelut aloitettiin runkosarjassa heikommin sijoittuneen kotikentällä.

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2
Oulun Palloseura 6–19 Warkauden Pallo -35 3-10 3-9
Lappeenrannan Veiterä 8–15 Botnia-69 6-10 2-5

PronssiotteluMuokkaa

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Lappeenrannan Veiterä 8–5 Oulun Palloseura

LoppuotteluMuokkaa

Helsinki 7.3.1993

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Botnia-69 2–3 Warkauden Pallo -35

Lopulliset sijoituksetMuokkaa

Sija Joukkue
1. Warkauden Pallo -35
2. Botnia-69
3. Lappeenrannan Veiterä
4. Oulun Palloseura

Marko Kilpeläinen, OPS oli 47 maalillaan ja 62 pisteellään, sekä maali- että pistepörssin voittaja.[1]

Suomen mestaritMuokkaa

LähteetMuokkaa