Asevarikko 3 oli vuoteen 2003 asti toiminut Suomen puolustusvoimien asevarikko, joka sijaitsi Vammalan Tyrväällä. Sen toimialaan kuuluivat mm. kiväärikaliiperisten aseiden ja tykkien huolto, kunnossapito ja varastointi.

Vammalan Konepaja ja Vammaskosken tehdas sijaitsevat entisen varikon tuntumassa.

Sen organisaatioon kuului muista asevarikoista poiketen myös oma optinen huoltola ja -varasto, myöhemmin optillinen korjaamo.

Valtionrautateiden Porin rata kulki aikaisemmin varikon ja tehdasalueiden kautta.

Historia muokkaa

Varikko perustettiin Helsingissä 1918, josta se siirtyi Vammalaan vuonna 1939. Se toimi alkuvuodet Sotaministeriön käskystä nimellä Asevarikko 1 (AV 1). 1. johtaja oli majuri Otto Havo. Tunnettu johtaja jatkosodan aikana oli jääk.evl. J. V. Rosenbröijer.

Vallisaaren yksikössä tapahtui 9. heinäkuuta 1937 vakava räjähdysonnettomuus ja laaja tulipalo, jossa henkensä menetti 12 työntekijää.

Talvisodan aikana varikon alueelle siirtyi ns. Päämaja II eli sotatalousesikunta.

Vammalan aikaisia nimiä olivat Ampumatarvikevarikko 1 (ATV 1), Ase- ja Ampumatarvikevarikko 1 (AATV 1; 1943 alk.) ja Vammalan Asevarikko (lyh. VammAseV) ja Asevarikko 3 (AseV 3).

Toiminnan loppuajat muokkaa

Kun Puolustusvoimien Materiaalilaitos 90-luvulla perustettiin tuli Vammalan Asevarikosta sen alainen joukko-osasto. Varikko lakkautettiin puolustusvoimien rationalisointitoimien myötä vuoden 2003 lopussa.

Lähteet muokkaa

  • Lammi, Esko: Asevarikko 3 : perustamisesta nykypäivään. Helsinki: Puolustusvoimat, 1989. ISBN 951-25-0457-X.
  • Lammi, Esko: Vammalan asevarikko. Vammala: Vammalan asevarikko, 2000. ISBN 952-91-1798-1.