Asen on yleisnimitys liikuteltaville metalliesineille, jotka houkuttelevat kuolleiden ja jumalien henkiä, joita kutsutaan voduneiksi ja jotka väliaikaisesti saavat otteen heistä. Niiden koko ja muoto vaihtelevat. Asenissa on takorautainen metallitanko ja siihen on lisätty erilaisia, muun muassa metallista leikkaamalla tehtyjä kuvioita ja koristeita.

Esi-isiltä perityt asenit, jotka kunnioittavat kuolleita, ovat aitoja rituaalisia veistoksia siinä mielessä, että ne ovat afrikkalaisten taiteilijoiden tekemiä uskonnollisiin tarkoituksiin, eikä niitä alun perin tehty matkamuistoiksi.

Käyttö hoveissaMuokkaa

Aluksi aseneita käyttivät Dahomeyn jorubakansasta peräisin olevat hallitsijat, jotka käyttivät niitä esivanhempien alttareina dynastian arvostuksen lisäämiseksi.[1]

Asenit pistettiin maahan asenxossa (asen-talossa), jossa muistetaan ja kutsutaan suvun edesmenneitä jäseniä vuosittaisissa seremonioissa. Asenin edessä elävät kohtaavat kuolleet, sekä puhuvat ja haastattelevat heitä ja tarjoavat anteeksiannon uhrauksia. Monissa aseneissa on pallokurpitsan- tai kalebassin muotoinen astia. Niissä on ruokaa, jotka ovat uhrauksia vainajille, kun asen asennetaan ensimmäisen kerran. Asenia nimitetään Beninin ja Togon eteläosissa myös sanalla sinuka, joka tarkoittaa kalebassia, josta juodaan vettä, tai kalebassia, jota käytetään rituaalisesti esi-isien juomauhrina.

Aseneita käytettiin myös parantamiseen, suojeluun ja ennustamiseen, sekä tiedon siirtämiseen henkien maailmasta maan päälle vodoun-temppeleissä ja muissa yhteyksissä. Dahomeyn kuningasvallan voimistuessa 1600-1800 luvuilla aseneita käytettiin yhä enemmän kuninkaallisten muistamiseksi. Dahomeyn (fonin) Abomeyn hovissa jokaiselle hallitsijan tunnustamalle edesmenneelle kuninkaalle ja naiselle nimettiin oma asen. Kuninkaalliset asenit otettiin esiin vuosittaisissa rituaaleissa. Ne kiinnitettiin maahan kuninkaan henkitalon djehon lähelle ja kukin asen peitettiin aluksi kankaalla. Kun kangas poistettiin, asenille annettiin juomauhreja ja muita uhrauksia, kuten jamssia, maissia ja papuja, sekä loitsuja tai lauluja.[2]

Laajempi käyttöMuokkaa

Ranskan siirtomaahallinnon vakiinnuttua dahomeylaiset monarkiat lopetettiin ja hovikulttuuri loppui. Sen jälkeen aseneita ottivat käyttöön kaikki yhteiskunnan tasot Beninissä.[1]

Angélique Kidjo, joka syntyi Ouidahissa Beninissä, kertoo muistelmassaan Spirit Rising perheensä asen -huoneesta.

Perheessäni tämä huone on pieni, ympyrän muotoinen maja, joka on punaista savea. Se on sukumme talon sisäpihalla, pienen kadun varrella lähellä Ouidahin toria, josta isäni suku on kotoisin. Katto on poimutettua metallia ja sisäkatto on alhaalla, joten sisään pääsemiseksi pitää kumartua.[3]

Kidjo kertoo kotinsa asenista:

Asen on pieni metallinen jalake, jota käytetään eräänlaisena alttarina. Joka kerta, kun joku kuolee, henkilö esitetään pienenä, hienona metallihahmona, jossa on symboli, joka yhdistyy hänen nimeensä, tai sananlasku joka määrittelee häntä tai hänen harjoittamaansa ammattia. Esimerkiksi isäni sisko, joka alkoi hoitamaan heidän äitinsä vaateliikettä, esitetään hänen käsissään olevilla saksilla. Figuriinit ovat peräisin sukupolvien takaa, aina sukumme alkuperään asti ainakin kolmen vuosisadan taakse – joten huone on täynnä niitä. Pienveistokset ruostuvat meri-ilmassa ja kuorruttuvat savipölyyn, mutta huonetta ei lakaista koskaan, sillä uskotaan että tomu on osa asenia, osa henkilön henkeä. Jos asen kaatuu ja rikkoontuu, henkilön henki elää vielä ikuisesti.[3]

KuviaMuokkaa

Helinä Rautavaaran kuvat aseneistaMuokkaa

Suomalainen Helinä Rautavaara vieraili silloisessa Dahomeyssä keväällä 1966. Hän seurasi erilaisia rituaaleja ja valokuvasi muun muassa aseneita toreilla ja alttarihuoneissa.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Bay, Edna G.: Asen, Ancestors, and Vodun: Tracing Change in African Art. University of Illinois Press, 2008. ISBN 978-0-252-03255-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.1.2019).
  2. Asen: Forged memories of iron in Dahomey Vodun (Musée Barbier-Mueller museon näyttelyn esittely) Geneva Live. 21.11.- 26.5.2019. Geneva Tourism. Viitattu 25.1.2019. (englanniksi)
  3. a b Kirjo, Angelique ja Wenrick, Rachel: Spirit Rising, My life, my music, s. 29,30. Harper Collins Publishers, 2014. ISBN 978-0-06207179-0. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa