Béhanzinin aarteet

kokoelma afrikkalaisia esineitä

Béhanzinin aarteet (ransk. Trésor de Béhanzin) on 26 esineen kokoelma, jonka kenraali Alfred Amédée Dodds lahjoitti Pariisissa olevalle Trocaderon etnografiselle museolle.[1]

Esineet ovat peräisin Abomeyn taisteluista, ja ne on otettu Dahomeyn kuninkaallisen palatsin tulipalon aikana, jonka Abomeyn kuningas Béhanzin sytytti 17. marraskuuta 1892.[2]

Kahdeksan esinettä luovutettiin museolle vuonna 1893 ja 18 kaksi vuotta myöhemmin.[2]

Elokuussa 2016 Beninin tasavalta vaati esineiden palauttamista.[1]

Vuonna 2018 Ranskan valtion toimeksiannosta tehdyn raportin (Sarr & Savoyn raportti) mukaan Ranskan julkisissa kokoelmissa on noin 90 000 esinettä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Niistä suurin osa on Musée de Quai Branlyssa Pariisissa.[3]

Joulukuussa 2020 Ranskan parlamentti päätti kulttuuriministeri Roselyne Bachelotin esityksestä palauttaa esineet Beniniin. Samalla hyväksyttiin myös yhden esineen (sapeli ja tuppi) palauttaminen Senegaliin Ranskan sotamuseosta.[4][5][6]

Joulukuussa 2019 Ranska ja Benin allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jossa Ranska myöntää taloudellista tukea Beninille museoiden rakentamiseen tai jälleentakentamiseen sekä tarjoaa koulutusta perintöasiantuntijoille.[3]

Beninin kulttuuriministerin mukaan kokoelman vastaanotto koskee museoita kahdessa kaupungissa. Ouidahin historiallinen museo kunnostetaan ja entisöidään, ja se valmistuu kesä-heinäkuussa 2021. Samaan yhteyteen rakennetaan myös kansainvälinen muistin ja orjuuden museo (MIME). Ministerin mukaan esineiden lopullinen sijoituspaikka on Abomeyn kaupunkiin vuosina 2022–2023 valmistuva museo.[7] Esineiden odotetaan saapuvan Beniniin vuoden 2021 lopulla.[8]

Luettelo muokkaa

Musée du

quai Branlyn luettelo-

numero

Kuvaus Kuva
1 71.1893.45.1 Kuningas Ghézon antropomorfinen patsas
 
2 71.1893.45.2 Kuningas Glèlèn antropomorfinen patsas
 
3 71.1893.45.3 Kuningas Béhanzinin antropomorfinen patsas
 
4 71.1893.45.4 Abomeyn kuninkaallisen palatsin ovi
 
5 71.1893.45.5 Abomeyn kuninkaallisen palatsin ovi
 
6 71.1893.45.6 Abomeyn kuninkaallisen palatsin ovi
 
7 71.1893.45.7 Abomeyn kuninkaallisen palatsin ovi
 
8 71.1893.45.8 Kuninkaallinen istuin
 
9 71.1895.16.1 Recade (valtikka) varattu blu- pataljoonan miehille, koostui vain ulkomaalaisista
10 71.1895.16.2 Kuninkaalliset kalebassit, veistetty ja kaiverrettu Abomeyssä, otettiin sodassa kuninkaallisista palatseista
11 71.1895.16.3 Kannettava asen
12 71.1895.16.4 Kuningas Behanzinin asen
13 71.1895.16.5 Asen keskeneräisestä kuninkaallisesta palatsista
14 71.1895.16.6 Asen keskeneräisestä kuninkaallisesta palatsista
15 71.1895.16.7 Kuningas Glèlèn valtaistuin
 
16 71.1895.16.8 Kuningas Ghézon valtaistuin (aikaisemmin"Kuningas Béhanzinin valtaistuin" )
 
17 71.1895.16.9 Aseñ Hotagatin kannettava alttari pantterille, Porto-Novon, Alladan ja Abomeyn kuninkaallisten sukujen esi-isälle
18 71.1895.16.10 Värttinä
19 71.1895.16.11 Kangaspuut
20 71.1895.16.12 Sotilashousut
21 71.1895.16.13 Katakle- kolmijalkainen jakkara, jolla kuningas lepäsi jalkaansa
22 71.1895.16.14 Tunika
23 71.1895.16.15 Recade (valtikka) varattu blu- pataljoonan miehille, jotka koostuivat vain ulkomaalaisista
24 71.1895.16.16 Recade, varattu ulkomaalaisista koostuvan blu-pataljoonan miessotilaille
25 71.1895.16.17 Asen keskeneräisestä kuninkaallisesta palatsista
26 71.1895.16.18 Nahkalaukku

Katso myös muokkaa

Viitteet muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Trésor de Béhanzin