Anton Pogorelski
Anton Pogorelski (ven. Анто́ний Погоре́льский) oik. kreivi Aleksei Aleksejevitš Perovski (ven. Алексе́й Алексе́евич Перо́вский); (1787 Moskova[1][2] – 9. heinäkuuta [J: 21. heinäkuuta] 1836 Varsova[1][2]) oli venäläinen kirjailija.[3][1][4][5]
Suku ja koulutus muokkaa
Aleksei Perovski oli senaattori, opetusministeri, todellinen salaneuvos, kreivi Andrei Kirillovitš Razumovskin (1748–1822) ja alimpaan porvarisluokkaan kuuluneen (ven. Меща́нство) Maria Mihailova Sobolevskaja Denisjevan avioton poika sekä Aleksei Konstantinovitš Tolstoin setä, joka oli myös tunnettu kirjailija. Isä antoi lapsille sukunimeksi Perovski, Perovossa lähellä Moskovaa sijainneen Gorenki-kartanonsa mukaan. Aleksei Perovskin vanhemmilla oli yhdeksän aikuiseksi elänyttä aviotonta lasta, joita kutsuttiin hienovaraisesti "oppilaiksi".[6] Kreivi Razumovski oli jo vuodesta 1774 lähtien ollut naimisissa erittäin varakkaan kreivitär Varvara Petrovna Šeremetevan (1750-1824) kanssa ja heillä oli neljä aikuiseksi elänyttä lasta, joista ainoastaan tyttäret ruhtinatar Varvara Repnin-Volkonskaja (1778-1864) ja kreivitär Jekaterina Uvarova (1781-1849) menestyivät hyväntekijänä ja hovinaisena. Pojista Kirill (1777-1829) kärsi mielisairaudesta ja oli suljettuna Pähkinäsaaren ja Pietari-Paavalin linnoituksiin sekä luostariin. Vuonna 1784 Varvara Petrovna muutti aviomiehensä pyynnöstä asumaan yksinään Moskovaan ilman lapsiaan.[5][1]
Aleksein veljiä olivat Krimin kuvernööri ja Feodosijan pormestari Nikolai Ivanovitš Perovski (1785-1858); sisäministeri ja jalkaväen kenraali, kreivi Leo Aleksejevitš Perovski (1792-1856); Orenburgin kuvernementin ja Samaran kenraalikuvernööri, kreivi Vasili Aleksejevitš Perovski (1795-1857) ja kenraaliadjutantti, valtioneuvoston jäsen Boris Aleksejevitš Perovski (1815-1881). Hänen sisariaan olivat Maria Aleksejevna Perovskaja Križanovskaja (1791-1872), Anna Aleksejevna Perovskaja Tolstaja (1796-1856), Olga Aleksejevna Perovskaja Żemtšužnikova (1798-1833) ja Sofia Aleksejevna Perovskaja Lvov (1812-1883). Leo sai aatelisoikeutensa vasta 12-vuotiaana vuonna 1804. Ilman aatelisarvoa olisi ollut mahdotonta opiskella Moskovan yliopiston pitämässä aatelispoikien sisäoppilaitoksessa (ven. Московский университетский благородный пансион) ja edetä virka-uralla 1800-luvun alussa.[5][1]
Aleksei sai aatelispojan hyvän koulutuksen kotonaan. Hän opiskeli keisarillisessa Moskovan yliopistossa vuosina 1805-1807, josta hän valmistui filosofian ja kirjallisuustieteiden tohtoriksi vuonna 1807. Hän käänsi Nikolai Karamzinin kertomuksen ”Liisa-rukka" (ven. Бедная Лиза, Bednaja Liza) vuonna 1807 saksaksi. Razumovski-aatelissukunsa ansiosta hän tutustui Karamziniin ja hänen seurapiiriinsä Moskovassa, johon kuuluivat mm. Pjotr Vjazemski ja Vasili Žukovski ja sai sen parissa maineen vitsiniekkana ja salaperäisenä keppostelijana.[5][1]
.jpg)
Vuonna 1808 Aleksei Perovskin kolme luentoa kasvitieteestä julkaistiin kirjana: "Kuinka erottaa eläimet kasveista", "Kasvien lineaarisen järjestelmän tarkoituksesta ja eduista" ja "Kasveista, joita olisi hyödyllistä levittää Venäjälle".[7]
Hänen isänsä kreivi Andrei Razumovski, joka oli vaikutusvaltainen vapaamuurari, esti poikansa liittymisen järjestöön tämän omasta toiveesta huolimatta. Velipuoli Pjotr Razumovski (1775-1835) oli kuulunut vapaamuurareihin ja velkaantunut pahasti 1800-luvun alussa sekä lähetetty vuonna 1806 Odessaan erityistehtäviin kuvernöörin alaisuudessa. Vuosina 1808-1810 Perovski palveli senaatin 6. osastolla ja vuonna 1812 vastoin isänsä tahtoa hän ilmoittautui vapaaehtoisena Ukrainan 3. kasakkarykmentissä Napoleonin sotaan, jossa hän osallistui mm. Leipzigin ja Kulmin taisteluihin vuonna 1813 sekä partisaanitoimintaan. Molemmat nuoremmat veljet olivat jo osallistuneet Borodinon taisteluun vuonna 1812 ja Vasili oli haavoittunut ja joutunut vangiksi. Palvellessaan Dresdenissä Ulaanirykmentin henkivartiokaartissa ruhtinas Nikolai Repinin adjutanttina Saksin miehityksen aikana vuosina 1814-1816, Perovski kiinnostui suuresti saksalaisesta romantiikasta ja erityisesti E. T. A. Hoffmanista, joilla oli suuri vaikutus hänen omaan luovaan tuotantoonsa.[5][1]
Armeijapalveluksen jälkeen hän asettui Pietariin ja otti hoitaakseen vuonna 1817 syntyneen sisarenpoikansa Aleksei Tolstoin kasvatuksen ja koulutuksen. Perovskista oli eräs aktiivisimmista aloittelevan runoilija Aleksandr Puškinin puolustajista. Hänet valittiin Arzamasin eli venäläisen kirjallisuuden ystävien vapaan seuran jäseneksi.[8][5][1]
Isänsä kreivi Andrei Razumovskin kuoleman jälkeen vuonna 1822 kreivi Aleksei Perovski asettui sisarensa Anna Aleksejevna Perovskaja Tolstajan ja sisarenpoikansa Aleksein kanssa Pogoreltsin kartanoon (Sosnitskin alue, Tšernigovin kuvernementti) Ukrainaan ja otti tilan nimestä itselleen kirjailijana käyttämänsä sukunimen Pogorelski.[5][1]
Hän oli Venäjän akatemian jäsen vuodesta 1829. Vuosina 1825-1830 Perovski oli Harkovan koulutusalueen luottamusmies. Vuonna 1827 hän matkusti sisarenpoikansa Aleksein ja sisarensa Annan kanssa [jolloin nähtävästi tästä itävaltalainen taiteilija maalasi muotokuvan] Saksaan, jossa he tapasivat Weimarissa Johann Wolfgang von Goethen. Lopullisen eläkkeelle jäämisensä jälkeen vuonna 1830 Perovski omistautui täysin sisarenpoikansa Aleksei Tolstoin kasvatukselle, matkusti hänen kanssaan laajasti Italiassa ja Venäjällä, tapasivat taidemaalari Karl Brjullovin, joka maalasi Alekseista muotokuvan ja bibliofiili, epigrammisti Sergei Sobolevskin kanssa ja tapasivat Puškinin uudelleen.[5][1]
Aleksei Perovski kuoli tuberkuloosiin vuonna 1836 Varsovassa, matkallaan hoitopaikkaansa Nizzassa.[1] Hänet on haudattu Volskin ortodoksiselle hautausmaalle Varsovassa. Koska hänellä ei ollut omia lapsia, hän jätti Krasni Rogin kartanon perinnöksi sisarelleen Anna Perovskaja Tolstajalle ja tämän pojalle Aleksei Konstantinovitš Tolstoille.[9]
Kirjallinen ura muokkaa
Anton Pogorelskin seikkailukertomus Tšornaja kuritsa (ven. Черная курица, или Подземные жители, Musta kana, 1829) on ollut lasten ja vanhempien kestosuosikki ilmestymisvuodestaan lähtien. Aljosha-poika laskeutuu kotitalon kellariin, josta alkaa fantastinen ja maagiseksi värittyvä seikkailu. Jännitys on olennainen elementti, mutta samalla kertoja vetoaa lukijoiden maalaisjärkeen ja huumorintajuun.[3] Veljenpoika Aleksei Konstatinovitš Tolstoille kirjoitettua teosta pidetään ensimmäisenä venäläisenä lastenkirjana.[1]
Pogorelski oli kirjallisuuden lisäksi kiinnostunut esimerkiksi pedagogiikasta. Hänen aikuisille kirjoittamiaan kertomuksia leimasivat hoffmanilaiset taiteilijapersoonat, mielikuvitus ja goottilaiset värit.[3]
Anton Pogorelskin neljän novellin kokoelma Dvoinik, joita yhdistää kehysjuoni (ven. Двойник, или Мои вечера в Малороссии, 'Kaksinkertainen eli Iltani Vähä-Venäjällä', 1828), liittyi läheisesti saksalaiseen fantastiseen perinteeseen (E. T. A. Hoffmanin Serapion-veljet) ja ennakoi kuuluisia Nikolai Gogolin Dikankan iltoja (ven. Вечера на хуторе близ Диканьки, 1831) ja Vladimir Odojevskin Russkije notši (ven. Русские ночи, 'Venäläisiä öitä', 1844) kertomuksia. Aikalaiskritiikki ei suhtautunut teokseen myönteisesti, koska näki siinä liikaa absurdia fantasiaa.[1]
Hänen romaaninsa Monastirka (ven. Монастырка, 1830-1833), kertoo Smolnan instituutista valmistuneen aatelisnaisen elämästä kotiseudullaan Vähä-Venäjällä. Puskinilainen kirjallisuuspiiri vastusti tätä "moraalistista romaania", jossa yhdistyvät sekä tunteelliset että romanttiset elementit, vertaamalla sitä Faddei Bulgarinin romaaniin Ivan Vyzhigin (ven. Иван Выжигин, 1829). Monastirka sai lukijoiden suuren suosion ja muitten kriitikoiden hyväksynnän.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Antony Pogorelsky Russia-Info Centre. © Guarant-InfoCentre, 2004-2023.
- ↑ a b Aleksei Perovskin hautakivessä Varsovassa päivämäärät ovat 11/04/1790- 06/09/1836, eli syntymävuosi ei ole sama kuin useimmissa lähteissä.
- ↑ a b c Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Romantiikan kuohuissa kansalliseen omaleimaisuuteen: 1800-1840. Proosan aika koittaa. 1830-luvun suosikkikertojia”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 245-246. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ Перовский, Алексей Алексеевич. ЭНИ "Словарь псевдонимов". ФЭБ. / Perovski, Aleksei Aleksejevitš. ENI "Pseudonyymien sanakirja". FEB feb-web.ru. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 14. heinäkuuta 2015. Viitattu Haettu 23. lokakuuta 2016.
- ↑ a b c d e f g h Погорельский, Краткая литературная энциклопедия Т. 5. / Pogorelski. Lyhyt kirjallisuustietosanakirja. Osa 5., s. 835-826. М.: Советская энциклопедия / Moskova : Neuvostoliiton tietosanakirja, 1969. http://feb-web.ru/feb/kle/kle-abc/ke5/ke5-8253.htm.
- ↑ Перовский Василий Алексеевич. / Perovski Vasili Aleksejevitš hrono.ru.
- ↑ Погорельский Антоний. Русские писатели 1800—1917. Т. 5. / Pogorelski Anton. Venäläiset kirjailijat 1800-1917. Osa 5.. Moskova: , 2007.
- ↑ Бурнашев, В. П. / Burnashev, V. P.: «Дмитрий Гаврилович Бибиков и Алексей Перовский — мужья своих сестер» / "Dmitri Gavrilovits Bibikov ja Aleksei Perovski - sisarustensa aviomiehet". Новое литературное обозрение. № 4. / Novoje literaturnoje obozrenije, Uusi kirjallisuuskatsaus Nro 4, 1993, s. 170-171.
- ↑ Шилов, Д. Н. / Silov, D. N.: Неопубликованные материалы к «Русскому провинциальному некрополю» в фондах Российского государственного исторического архива / Julkaisematon "Venäjän maakunnan hautausmaata" koskeva materiaali Venäjän valtion historiallisen arkiston arkistokopiossa petergen.com.