Avaa päävalikko

Anton Laurila

kuvitteellinen henkilö Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiassa

Anton Kustaa Laurila on yksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin päähenkilöistä. Kirjassa hänestä käytetään yleensä nimeä Anttoo. Vuoden 1968 elokuvaversiossa häntä esittää Veikko Sinisalo ja vuoden 2009 elokuvassa Tomi Salmela.

Anton Laurila
Luoja(t) Väinö Linna
Näyttelijä(t) Veikko Sinisalo
Tomi Salmela
Ensiesiintyminen Täällä Pohjantähden alla -romaanit
Henkilötiedot
Koko nimi Anton Kustaa Laurila
Sukupuoli mies
Asuinpaikka Pentinkulma
Suhteet
Puoliso(t) Aliina Laurila
Lapset

Anttoo Laurila oli Pentinkulmalla asuvan torppariperheen isä. Hänellä on vaimo nimeltään Aliina ja he saivat neljä lasta. Pojat Arvin, Antin ja Uunon sekä tyttären nimeltään Elma. Anttoo on romuluinen, kireä ja aina lievästi ärtynyt mies, joka ei suurista ruumiinvoimistaan huolimatta tahdo saada työhönsä tehoa. Raivokohtauksen saadessaan, mitä tapahtuu usein, hän sekoaa silmittömään kiireeseen ja hermostuneeseen väkisinyrittämiseen.[1] Kalle Töyryn, jonka mailla Laurilan torppa on, mielestä on samantekevää, tuleeko Anttoo taksvärkkiin vai ei: "Sen työ on yhtä tyhjän kanssa."[2]

Anttoo esiintyy tarinassa ensimmäisen kerran osallistuessaan pärekattotalkoisiin Jussi Koskelan torpan rakennustöissä vuonna 1884. Töitä johtava Otto Kivivuori määrää hänet avuttoman Leppäsen Preetin työpariksi. Kun Jussi tarjoilee urakan päätteeksi sahtia, Anttoo humaltuu ja alkaa lopulta haastaa riitaa Oton kanssa tämän esitettyä vihjailuja Anttoon pojasta Antista.[3] Kotimatkalla Anttoo uhoaa häntä saattaville Preetille, Kankaanpään Kustaalle ja Mäkelän Vihtorille: "Te ette tie kuinka paljon minä olen kärsiny... Mua syä täit ja mailma vihaa, mutta minä painan vaan."[4]

Anttoo asui entisen rusthollarin Kalle Töyryn mailla, kunnes Töyry antoi hänelle häädön huonosta käytöksestä johtuen sekä siksi, että aikoi antaa torpan paikan kauppiasveljelleen kauppa- ja viljelymaiksi[5]. Osasyynsä oli myös Töyryn pariskunnan ja Lauriloiden pitkäaikaisella keskinäisellä vihamielisyydellä. Töyryn isäntäväkeä pidätteli häädöstä pitkään se, että Anttoo oli Töyryn torppari jo neljännessä sukupolvessa, ja torppa oli aikoinaan annettu Töyryn tyttären perinnöksi.[6] Kun kirkkoherran rouva keräsi Suurta adressia Anttoo vastasi pyyntöön katkerasti:

»Meitin perustuslakimme on Töyryn äijän sanat: lähtekää maantielle[7]

Laurilan häädön yhteydessä Anttoo tekee raivokasta vastarintaa häätöä toimeenpaneville poliiseille, minkä vuoksi hänet tuomitaan kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.[8] Vankilassa ollessaan Anttoo syyllistyy vartijan pahoinpitelyyn, josta hänen tuomiotaan korotetaan toisella kuudella kuukaudella.[9] Häädön jälkeen Aliina ja lapset majoitetaan ensi hätään Kankaanpäähän. Räätäli Aadolf Halme järjestää Laurilan perheelle uuden asunnon, kun Kylä-Pentin isäntä suostuu antamaan omistamansa, tyhjillään olevan vanhan mäkituvan. Myöhemmin samana vuonna Laurilan torpan rakennukset puretaan ja Kalle Töyryn veli rakentaa paikalle kaupparakennuksen.[10]

Lauriloita pidettiin huonotapaisina ja väkivaltaisina; avioliitto oli pakkoavioliitto, joka johtui Aliinan raskaudesta heti rippikoulun jälkeen; syntynyt poika, Antti, oli lisäksi vajaamielinen ja vaikea hallittava, ja hänet olikin pitänyt kiinnittää ketjuilla pakarin seinään kiinni.

Nuorempien poikien kasvatuskaan ei Anttoolta sujunut ja näistä tulikin kurittomia; Arvi oli tosin yksinkertainen ja vain törkeä puheiltaan mutta Uuno oli todellinen niskuri joka tuon tuostakin aiheutti murheita. Toisen kirjan alussa hän tappaa Vänni-nimisen miehen ja saa sitä viiden vuoden vankilatuomion, josta punakaartilaiset vapauttavat hänet ennen aikojaan tarvitessaan lisävahvistuksia joukkoihinsa. Sisällissodan syttyessä vuonna 1918]Laurilat ovat vahvasti punaisella puolella. Kun Uuno on tullut vankilasta kotiin, hän nautiskelee isänsä kanssa pontikkaa, ja humalan rohkaisemina he käyvät nöyryyttämässä Töyryn isäntää ja emäntää.[11]

Uuno teloittaa Töyryn Kallen sodan loppupuolella vanhoista kaunoista. Jokainen Pentinkulmalla asunut Laurila saa surmansa sodan aikana, lukuun ottamatta Anttoon vanhinta poikaa Anttia, joka asuu kunnalliskodissa seinään kahlehdittuna vajaamielisenä. Arvi kuolee Ikaalisten rintamalla, Anttoo ja Aliina ammuttiin sodan jälkeisissä teloituksissa Pentinkulmalla. Valkoisten kenttäoikeus tuomitsee Anttoon kuolemaan esikunnan todistusten perusteella; Anttoota itseään ei edes kuulustella.[12] Anttoon viimeiset sanat olivat:

»Laske läpitte perkele ja hautaa pystyyn että menee vähän vähemmän maata[13]

Kalle Töyry, jonka vastenmielisyys Laurilan väkeä kohtaan oli kärjistynyt suoranaiseksi vihaksi, oli jo ennen kuolemaansa kehottanut poikaansa Arvoa ja Yllön Uolevia huolehtimaan siitä, että koko Laurilan perhe tapettaisiin sukupuuttoon.[14]

Aliinasta kerrottiin vain, että hän oli ennen kuolemaansa rutistanut virsikirjaansa tiukasti rintaansa vasten ja katsonut suoraan ampujia kohden.

Uuno ja Elma yrittivät rajan yli Venäjälle, mutta jäivät kiinni muiden mukana. Elma surmattiin Lahdessa naisten joukkoteloituksissa. Uunon vei mukanaan ryhmä, johon kuuluivat kotikunnasta tulleet apteekkari, Töyryn Arvo ja Yllön Uolevi[15]. Myöhemmin puhuttiin, että Yllö kumppaneineen olisi juopuneena rehvastellut, että he olivat sitoneet Uunon puuhun kiinni ja ampuneet hänet hitaasti monella luodilla – koska Uuno vastasi viimeiseen hengenvetoon olevansa punainen. Humalasta selvittyään he sanoivat saksalaisten tosiasiassa ampuneen Uunon Lahden mäessä.[16] Kun Uunon teloitus tulee myöhemmin puheeksi, kyläläiset sanovat Töyryn Arvon muuttuvan hiljaiseksi ja lähtevän pois paikalta.[17]

Laurilassa pidetään kunnan toimesta huutokauppa, jossa perheeltä jäänyt irtain omaisuus myydään, ja huutokaupan tuotto käytetään Antin hoitokustannuksiin. Mökki jää autioksi, ja Kylä-Pentin isäntä naulaa laudat sen ikkunoihin.[18]

Vajaamielinen, vaivaistalossa kalterien takana ja kahleissa elävä Antti Laurila oli perheestä viimeisenä elossa, ja viimeisen kerran hänestä kuullaan talvisodan aikana, kun Preeti Leppänen vie hänelle peltimukillisen kahvia Valtun hautajaispäivänä.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 22. WSOY, 2009.
  2. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 68.
  3. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 21–28.
  4. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 30.
  5. Linna 2002 s. 183
  6. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 68.
  7. Linna 2003 s. 128
  8. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 213.
  9. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 256.
  10. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 212.
  11. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 541.
  12. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 589.
  13. Linna 2003 s. 598.
  14. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 544.
  15. Linna 2003 s. 617
  16. Linna 2003 s. 642
  17. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 643.
  18. Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 643.