Ratsutila

Ratsutila eli rustholli (ruots. rusthåll) oli maatila, jonka tehtävänä oli verohelpotusten vastikkeeksi pitää kruunun palveluksessa armeijan ratsumiestä sekä tämän hevosta. Ratsutilojen perustaminen liittyi Kaarle XI:n toteuttamaan ruotujakolaitokseen. Lähes koko ruotujakolaitoksen olemassaolon aikana, 1600-luvun lopulta vuoteen 1808 saakka, ratsutilan tuli varustaa asekuntoinen mies ja hevonen ratsupalvelukseen kuninkaan käskystä sotaa varten. Arvoasteikossa ratsutilalliset olivat tavallista talonpoikaa ylempänä, papistoa ja nimismiestä alempana. Ratsutilan isäntää kutsuttiin ratsutilalliseksi eli rusthollariksi. Rusthollari oli usein säätyläinen tai suhteellisen varakas talonpoika, jotka sittemmin muodostivat johtavan kerrostuman talonpoikaisessa säädyssä.

Kroksnäsin rustholli Porvoon saaristossa. Kuva julkaistu Kyläkirjaston Kuvalehdessä 30.3.1889.

Ratsutilat muodostettiin läänien ja pitäjien suurimmista maatiloista ja niiden tehtävänä oli varustaa asekuntoinen mies ja hevonen sotaa varten. Tavallisesti ratsupalvelusta suorittamaan palkattiin ulkopuolinen, jolle järjestettiin rahapalkan lisäksi joko torppa tai ylemmän sotilasviran omaavalle puustelli elantoa varten. Ratsupalvelua suorittamaan lähti usein myös talon nuorempi poika tai jopa isäntä itse. Vastapalvelukseksi miehen ja hevosen palveluksesta rustholli sai verohelpotuksia: ratsumiehen ja hevosen kustannuksiksi arvioitiin noin 50–80 taaleria. Mikäli talon omien verojen määrä ei riittänyt kuluihin, ratsutilalle voitiin tällöin määrätä aputila eli augmentti, joka maksoi veronsa päätilalle. Varsinaisella ratsutilalla saattoi olla useampikin aputila. Ratsupalvelusta suorittavan mahdollinen kuolema tai haavoittuminen aiheutti lisäkuluja tilalle, sillä sen oli hankittava uusi mies edesmenneen tai haavoittuneen tilalle.

Ruotuväkiarmeija lakkautettiin Suomen siirtyessä osaksi Venäjän valtakuntaa. Tällöin rustholleille määrättiin vakanssi- ja passevolanssimaksu, jotka lakkautettiin vasta vuonna 1886, kun koko ruotujakolaitos lakkautettiin. Maksuksi vuonna 1809 määrättiin 10 tynnyriä viljaa ratsutilaa kohden.

Ratsutilat nousivat usein tavallisten maatilojen ja ruotujakolaitokseen osallistuneiden tilojen yläpuolelle, ja ne muodostivat eräänlaisen talonpoikaisen eliitin. Usein nämä talonpojat olivat maatalouden uudistusten edelläkävijöitä ja vaikuttivat ratkaisevasti erilaisiin maaseudullekin levinneisiin ilmiöihin ja aatteisiin.

Ratsutilat saattoivat joskus muodostua kartanoiksi, mikäli ne päätyivät säätyläisten omistukseen. Kartanoiden yhteydessä ja niiden synonyyminä käytössä ollut käsite säteriratsutila on kuitenkin eri asia kuin ratsutila yleensä, ja näin siis kaikki ratsutilat eivät ole olleet kartanoita, vaikka nimitys ratsutila usein saattaakin esiintyä kartanoiden yhteydessä liittyen niiden säteriratsutilaominaisuuteen. Ratsutilat olivat hyvin selkeästi eteläsuomalainen ilmiö, joka on pohjoisessa harvinainen ja joskus jopa täysin tuntematon.

Katso myös

• Ratsupalvelus

Lähteet

• Suomen historia 1–8, Weilin+Göös.
• Nenonen & Teerijoki; Historian suursanakirja, WSOY 1998.
• Läntinen, Aarre: Suomen ratsastalo- ja rusthollilaitoksen kehityspiirteitä. Genos, 1991, nro 62, s. 123–134, 169. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.11.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Kemppainen, Seppo: Ratsutilat ja ratsutilallisväestö Someron ja Tammelan pitäjissä vuosina 1770–1860 (pdf) Pertti Toukkari. Viitattu 12.11.2009. ^{[vanhentunut linkki]}
• Rusthollikartta. Kartta Suomen rustholleista ja sotilasvirkataloista eli puustelleista.