Anna Karenina (vuoden 2012 elokuva)

Anna Karenina on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Joe Wright. Se perustuu Leo Tolstoin vuonna 1877 julkaistuun samannimiseen romaaniin, jonka on sovittanut käsikirjoitukseksi Tom Stoppard. Elokuvassa Anna Kareninaa näyttelee Keira Knightley ja muita pääosia näyttelevät Jude Law, Aaron Taylor-Johnson, Kelly Macdonald, Domhnall Gleeson, Ruth Wilson, Alicia Vikander, Olivia Williams ja Emily Watson.

Anna Karenina
Elokuvateatterijuliste
Elokuvateatterijuliste
Ohjaaja Joe Wright
Käsikirjoittaja Tom Stoppard
Perustuu Leo Tolstoin romaaniin Anna Karenina
Tuottaja Tim Bevan
Eric Fellner
Paul Webster
Säveltäjä Dario Marianelli
Kuvaaja Seamus McGarvey
Leikkaaja Melanie Ann Oliver
Tuotantosuunnittelija Sarah Greenwood
Pukusuunnittelija Jacqueline Durran
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Iso-Britannia
Tuotantoyhtiö Universal Pictures International
Focus Features
Levittäjä Focus Features
UIP-Dunafilm
Ensi-ilta
Kesto 130 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 30 miljoonaa dollaria
Tuotto 68,9 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva voitti parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon Jacqueline Durranin puvustuksesta ja oli myös ehdolla myös parhaasta musiikista, lavastuksesta ja kuvauksesta.

Näyttelijät muokkaa

 Keira Knightley  Anna Karenina  
 Jude Law  Aleksei Karenin  
 Aaron Taylor-Johnson  kreivi Vronski  
 Kelly Macdonald  Dolly  
 Matthew Macfadyen  Oblonski  
 Domhnall Gleeson  Konstantin Levin  
 Olivia Williams  kreivitär Vronskaja  
 Ruth Wilson  ruhtinatar Betsy  
 Alicia Vikander  Kitty  
 Emily Watson  kreivitär Lydia  
 Michelle Dockery  ruhtinatar Mjagkaja  
 Holliday Grainger  paronitar  
 Alexandra Roach  kreivitär Nordston  
 Bill Skarsgård  kapteeni Machouten  
 Susanne Lothar  ruhtinatar Šerbatski  
 Raphaël Personnaz  Aleksander Vronski  

Arviot muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.