Andrius Gudžius

(Ohjattu sivulta Andrius Gudzius)

Andrius Gudžius (s. 14. helmikuuta 1991 Kaunas[1]) on liettualainen kiekonheiton maailmanmestari.

Mitalit
Andrius Gudžius Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2017.
Andrius Gudžius Lontoon MM-kilpailuissa vuonna 2017.
Maa:  Liettua
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lontoo 2017 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Eugene 2022 kiekonheitto
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2018 kiekonheitto

Gudžius on menestynyt hyvin eri ikäluokkien arvokisoissa. Vuoden 2010 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hän voitti kultaa. Alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden hän voitti vuoden 2013 kisoissa Tampereella. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 2007 hän oli pronssilla.

Gudžius voitti maailmanmestaruuden Lontoossa 2017 ennätyksellään 69,21, jonka hän heitti toisella kierroksella. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän sai kultaa tuloksella 68,46. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 Gudžius saavutti pronssia tuloksella 67,55. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa, Münchenin EM-kilpailuissa 2022 ja Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui kuudenneksi, Zürichin EM-kilpailuissa 2014 kymmenenneksi sekä Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 ja Dohan MM-kilpailuissa 2019 12:nneksi. Hän sai universiadipronssia Gwangjussa 2015.[2]

Henkilökohtaiset ennätykset

muokkaa

Lähde: IAAF[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Andrius Gudžius Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) Viitattu 13.8.2014.
  2. Andrius Gudžius Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.