Avaa päävalikko
Andrew Yang kampanjoimassa New Hampshiressa tammikuussa 2019.

Andrew Yang (s. 13. tammikuuta 1975) on yhdysvaltalainen yrittäjä, joka on ilmoittautunut varhain ehdokkaaksi Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleihin. Yang on saanut nopeasti kannatusta nuorten äänestäjien, pääasiassa nuorten miesten keskuudessa[1].

ElämäMuokkaa

Yangin molemmat vanhemmat ovat taiwanilaisia maahanmuuttajia. Yang on opiskellut Columbia Law'ssa ja Brown Universityssä. Yang on ollut tasokokeisiin valmentavan Manhattan GMAT -yrityksen toimitusjohtaja. Markkinajohtaja The Washington Post/Kaplan osti yrityksen vuonna 2009.[2] Yang on perustanut voittoa tavoittelemattoman organisaation nimeltä Venture for America[3].

Presidentinvaalikampanja 2020Muokkaa

Yang kiinnostui presidenttiehdokkuudesta, kun hän osana työtään Venture for Americassa, joka pyrkii luomaan työpaikkoja, huomasi että teollisuusautomaatio vie työpaikkoja nopeammin kuin hänen organisaationsa kykenee niitä luomaan, ja että se oli kuin kaataisi vettä kylpyammeeseen, jonka pohjassa on reikä.[4] Yangin mukaan Donald Trump valittiin täpärästi presidentiksi vuonna 2016, koska automaatio oli vienyt neljä miljoonaa tehdastyöpaikkaa Michiganissa, Ohiossa, Pennsylvaniassa, Wisconsinissa ja muissa vaa'ankieliosavaltioissa.[5]

Demokraattisen puolueen edustajana Yangin kampanjalupauksia ovat julkinen terveydenhuolto kaikille ja 1000 Yhdysvaltain dollarin kuukausittainen perustulo 18–64-vuotiaille. Yang kannattaa perustuloa, sillä hänen mukaansa automaatio vie työpaikkoja kiihtyvällä tahdilla. Hänen mukaansa perustulo loisi aluksi 4,5 miljoonaa uutta työpaikkaa. Yangin mielestä on kehitettävä uudet mittarit joilla hyvinvointia mitatataan, niihin Yangin mukaan kuuluvat mielenterveysongelmat ja päihderiippuvuudet. Lisäksi Yang on maininnut, että yrittäjiä helpottaisi se kun ei tarvitsisi järjestää terveydenhuoltoa työntekijöille. Julkisen terveydenhuollon ja perustulon Yang rahoittaisi arvonlisäverolla, jollaista Yhdysvalloissa ei ole.[6] Arvonlisäveron taso olisi 10 prosenttia[7].

Valkoisilta nationalisteilta saatu kannatusMuokkaa

Yangin kannattajiksi ovat ilmoittautuneet valkoiset nationalistit Richard Spencer ja Andrew Anglin, joka julkaisee uusnatsisivustoa The Daily Stormer.[8] Valkoiset nationalistit ja niin kutsuttu alt-right ovat tyytymättömiä Trumpiin ja jotkut heistä ovat löytäneet Yangista sopivan ehdokkaan. Valkoiset nationalistit eivät ole äänestämässä Trumpia uudelleen, ja alt-rightilaisten ja valkoisten nationalistien mielestä Yangin ajama perustulo on keino rodullisesti jakautuneen maailman toteuttamiseen: mulatit voisivat mennä perustulon turvin Brasiliaan ja mustat Afrikkaan.[9] Yang on jyrkästi kieltänyt tämän valkoisilta nationalisteilta saaman tuen ja heidän tulkinnat hänen poliittisista linjauksistaan ovat herättäneet hänessä suurta hämmennystä. [10]

Yang Gang ja Internet-meemitMuokkaa

Yang Gang on Yangin presidenttikampanjan ympärille syntynyt aikaisemmin Trumpia kannattaneista meemien tekijöistä koostuva yhteisö, joka on tehnyt kampanja-aiheista rap-musiikkia ja musiikkivideoita[11][8]. Yang on esitetty Redditissä ja 4chanissa erilaisissa meemeissä, joissa on ollut muiden muassa antisemitistisiä aiheita juutalaisten rahojen jakamisesta kansalaisille.[12]

NäkemyksiäMuokkaa

Yangin mukaan ihmiskunta on tärkeämpää kuin raha.[13]

Yangin mukaan työttömyysaste on harhaanjohtava luku. Yangin mukaan työttömyysasteen ohella on puhuttava alityöllisyysasteesta sekä osallistumisasteesta.[14]

Yang on puhunut positiivisesti Kiinan sosiaalisesta luottoluokitusjärjestelmästä.[15][16]

Palkinnot ja huomionosoituksetMuokkaa

  • Valkoisen talon myöntämät Champion of Change (2012) sekä Presidential Ambassador for Global Entrepreneurship (2015)
  • Fast Companyn luettelossa 100 Most Creative People in Business

YksityiselämäMuokkaa

Yang asuu vaimonsa Evelynin kanssa New Yorkin kaupungissa ja heillä on kaksi lasta.[17]

TeoksetMuokkaa

  • Smart People Should Build Things: How to Restore Our Culture of Achievement, Build a Path for Entrepreneurs, and Create New Jobs in America. Harper Business (2014). ISBN 0062292048
  • The War on Normal People: The Truth About America's Disappearing Jobs and Why Universal Basic Income Is Our Future (2018). ISBN 0316414247

LähteetMuokkaa

  1. Andrew Yang, Reddit and 4chan’s favorite Democratic long shot for president, explained vox.com. 11 March 2019.
  2. Meet Andrew Yang, the 44-year-old running for president who wants to give Americans $1,000 free cash per month cnbc.com. 21 March 2019.
  3. Meet Our Founder ventureforamerica.org.
  4. USA: Presidential Hopeful Andrew Yang speaks at the Register’s Political Soapbox – BIEN basicincome.org.
  5. Meet Andrew Yang, a 2020 US presidential hopeful running against the robots qz.com.
  6. Andrew Yang is running for President to save America from the robots social.techcrunch.com.
  7. Value-Added Tax yang2020.com.
  8. a b In Andrew Yang, the Internet Finds a Meme-Worthy Candidate nytimes.com. 20 March 2019.
  9. White nationalists and the alt-right are disillusioned with Trump — and some are joining the Yang Gang thisisinsider.com. 27 March 2019.
  10. Andrew Yang pressed on support from white nationalists youtube.com. 14 April 2019.
  11. Andrew Yang and His Gang theamericanconservative.com.
  12. Presidential candidate Andrew Yang has a meme problem theverge.com. 9 March 2019.
  13. Humanity is more important than money — it’s time for capitalism to get an upgrade ideas.ted.com. 13 July 2018.
  14. Yang, Andrew (2018). The War on Normal People: The Truth About America's Disappearing Jobs and Why Universal Basic Income Is Our Future.
  15. Humanity is more important than money — it’s time for capitalism to get an upgrade ideas.ted.com. 13 July 2018.
  16. Democratic 2020 Candidate Wants Government-Sponsored ‘Social Credit’ System Comparable To China’s dailycaller.com.
  17. His 2020 Campaign Message: The Robots Are Coming nytimes.com. 10 February 2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa